Synnytysmuistelu, sektio

Pikkulikan syntymäpäivän aamuna olin hermoraunio, joka ei halunnut nousta sängystä ylös. Nukuttuja tunteja ei ollut takana montaa, Miehellä niitä oli vielä vähemmän.

Oys:siin saavuttuamme saimme kuulla, että sille päivälle olisi kolme sektiota, joista minä olisin se kolmas. Käytännössä tulisin olemaan syömättä ja juomatta vielä seuraavat 6 tuntia, ja Mies joutuisi lähtemään töihin, juuri kun leikkaus alkaisi. Lisäksi minusta aiemmin leikkausta varten otetut verikokeet eivät enää olleet voimassa.

Tässä vaiheessa alkoi tuntua, että luultavasti kaikki mahdollinen mikä voisi mennä vikaan, myös menisi vikaan.

Ihana hoitaja kuitenkin otti selvää, ja järjesti kaiken. Minä ja toinen ”sektioäiti” vaihdoimme paikkoja, ja näin Mies siis pääsi mukaan. Labran täti tuli ja otti minusta pikana uudet verinäytteet, leikkausta varten ja tämän jälkeen siirryimme tulevaan huoneeseeni. 

Siellä odotti tälläinen sänky. Tuntui todella epätodelliselle, että pian mahassa myllertävä Pikulikka nukkuisi siinä sängyssä.

Klo.9.00 Mies ja minä olimme vaihtaneet vaatteemme sairaalan leikkaus kamppeisiin. Miehelle siniset housut ja paita, minulle valkoinen kaapu, jossa selkä paljaana, sekä ylitsepääsemättömän seksikkäät sairaalan verkkoalushousut. (En voi uskoa ettei kukaan ystävistäni varoittanut kyseisistä pöksyistä). Seuraavat kaksi tuntia vietettiin kiusallisen hermostuneissa tunnelmissa, jutellen niitä näitä. ”Leipurimyssyjä” muistuttavat päähineet laitettaisiin päähän leikkaus-saliin astuessa.

Hieman ennen klo11 tuli soitto leikkaus-salista, että voisimme saapua paikalle. Päätin kävellä itse, kun tarjottiin vaihtoehtoisesti sänkykyytiä. Leikkaus-salin ovella vetäisin ”jarrut päälle” ja itkin. Pelotti niin kamalasti. Lopulta kävelin leikkauspöydän luo, hoitajien ”jutellessa” samalla mitä tulisi tapahtumaan. Laitoin siihen kyljelleni makaamaan. Sen jälkeen alkoi tapahtua. Kaikki salissa työskennelleet esittelivät itsensä, ennenkuin koskivat minuun, sekin jo hieman rauhoitti. Kanyyli asennettiin taipeeseen, sain happiviikset naamalle, verenpainemittarin ja kaikenmaailman muita mittareita ympäri kehoa. Minua vain itketti ja toinen käteni tärisi kuin haavanlehti. Mies piti siitä kiinni. Kokoajan joku oli pääni vieressä kertomassa mitä tapahtui.

Anestesialääkärin aloittaessa tärinä siirtyi jalkoihin. Hän kertoi kokoajan tarkasti mitä teki, ja kuinka halusi minun toimivan. Muut kannustivat. Jossain välissä taisivat antaa myös jonkisortin rauhoittavaa tipan kautta. Tästä johtopäätös, että jalkojen tärinä, teki työskentelyn ilmeisesti hankalaksi. Toinen jalkojani pitelevistä hoitajista laittoi kätensä nyrkkiin vatsani eteen, etten vetäisi selkää pois kaarelta. Ilmeisesti Lopulliset puudutteet tuli laittamaan kuitenkin toinen anestesialääkäri, sillä omani ei saanut katetria(?) ujuettua selkään, vaikka useasti yritettiinkin. Puudutteen tehoa testattiin useita kertoja, pyyhkimällä märällä ja kylmällä vuorotellen kättäni, vuorotellen vatsan seutua. Lääkäri kertoi että kylmän tunteminen tapahtuu kehossa samoja hermoja pitkin kuin kivun tunteminen.

Kun tunto oli kadonnut rinnoista alaspäin, minulle laitettiin virtsakatetri, vatsan alueelle levitettiin jonkinlainen liina ja hoitajat rakensivat näköesteen kankaasta, kasvojen ja vatsani väliin. Tässä vaiheessa jalkojen ja käsien tärinä oli lakannut, eikä enää pelottanut. Sitten iski huono olo. Hoitaja käski oksentamaan Miehen puolelle, jos olisi tarve ja sain kupin pääni vierelle. Sittenhän se tarve tuli. Oletteko koskaan yrittäneet oksentaa ilman vatsalihaksia? Koska en ollut syönyt mitään edelliseen 11h ei ollut mitään oksennettavaakaan. Lähinnä kuolasin valtavasti.

Tuntoa ei enää jaloissa ollut, ja vatsan alueelle koskeminen tuntui, muttei tehnyt kipeää. Itseasiassa loppu leikkauksen ajan tuntui sille kuin joku ”höllyttelisi” ja painelisi mahaani edestakaisin. Loppuvaiheessa jo lähinnä hymyilytti, ja halusin tietä miten näköesteen toisella puolella tapahtui. Yläpuolellani olleesta lampusta näin heijastuksia, punaisista tupoista, joista myös mainitsin naureskellen hoitajalle. Hoitaja naureskeli takaisin ettei anna silmälasejani vaikka pyytäisin. Muistan myöskin udelleeni minne lapsivesi menee, kun vatsa avataan. Hoitaja vastasi että Leikkaavilla on kumpparit jalassa ja mahtaa tulla heidän päälle. Edelleenkin mietin oliko tämä vitsi? kumpparit jalassa leikkaus-salissa?

Lopulta kuului odotettu rääkäisy, ja useampikin.

Tumma tukkainen tyttölapseni syntyi klo12.12, painoa 2780g ja pituutta 45,5cm