Ulkokäännös rv37

 

Saavuin aamusta synnyttäjien vastaan otolle OYSsiin, tuleepahan paikka tutuksi asenteella.

B2:2, käytävän päähän ja summeria soittamalla pääsi sisään, hoitaja avasi oven, istutti odottamaan ja vei äitiyskorttini.

Sitten odotettiin. Reilu puolisen tuntia katselin ympärilleni, kuuntelin voihkivan äidin ääniä naapuri huoneesta, ja kaikuipa käytävää pitkin välillä myös pienen ihmisen parkaisujakin. Tässä vaiheessa alkoi todella jännittää.

Aikani odoteltuani, tuli hoitaja hakemaan minut käytävältä, ja etsittiin minulle vapaa huone. Sellainen löytyikin, edellisen asiakkaan vaatteilla varustettuna. Liekkö oli tullut kiire lähtö synnyttämään, kun vaatteetkin olivat jääneet..

– No niin, mahapaljaaksi ja siihen vaan sitten makoilemaan kyljelleen.

Minä tein työtä käskettyä, ja nousin sängylle, kahden ”kangasliuskan” päälle. Nämä sitten sidottiin mahan ympärille, ja niihin kiinnitettiin ”anturit”, joista toinen mittaili Pikkulikan sydänääniä ja toinen mittaili supistuksia. Sydänäänet vaihtelivat 130-150 välillä, Itselleni yllätyksenä supistuksiakin näytti mittarin mukaan olevan. 0-30 antoi mittari numeroita, tosin mitään ei tuntunut?

Hoitaja kertoi että lukemat näkyvät heille monitoreista, ja jätti minut yksin huoneeseen ihmettelemään. Aika tylsälle se tuntui vaan ihmetellä, olisi pitänyt ottaa joku kaveri mukaan juttuseuraksi.

Pian hoitaja ilmestyi takaisin, ja kyseli oloani. 

– Tuntuuko mahassa mitään, esimerkiksi sellaista pakottamisen tunnetta?

– Ei?

Hoitaja poistui sen enempiä kertomatta. Liekkö hänkin ihmetteli supistuskäyrää?

Paikalle ilmaantuikin toinen hoitaja. Hän tuli keräämään edellisen asiakkaan vaatteet, ja samalla kyseli haluaisinko jotain syötävää.

-Jogurttia ehkä?

-Kyllä! :) eipähän pääse huono olo yllättämään.

Sain syötyä, ja Likkakin innostui potkiskelemaan metsämarja jogurtin ja mehukeiton jälkeen. Puolen tunnin ”käyrillä olon” jälkeen hoitaja tuli takaisin, antoi minulle kansion tiedoistani, ja lähetti minut Kätilölle ultrattavaksi. Hetken odottelua, ja kätilö ottikin sisään. Harmikseni ultrauskone ei ollut 3d, ja selväksi kävi myös ettei lisäkuvia olisi tiedossa.

 

Kätilö tutki Likan koon (Paino arvio 2,4kg), asennon (perätila), lapsiveden (riittävästi) ja lopulta napanuoran virtaukset. Samalla Hän kyseli ajatuksiani synnytyksestä perätilassa. Sitten Hän otti puhelun lääkärille ja pyysi tulemaan paikalle. Kätilö epäili että napanuora olisi Likan kaulan ympärillä, ja halusi toisen mielipiteen, ennen käännöksen yrittämistä.

– Siis täh, senkö siis voisi synnyttää pylly edellä?!

– Juu, kyllä voi. Ensin varmistettaisiin magneettikuvauksella että lantiossa on varmasti tarpeeksi tilaa vauvan syntyä. Tämä tapa synnyttää vaatii äidiltä usein hieman enemmän motivaatiota.

 Hieman enemmän motivaatiota. Olipa kyllä hieno sanavalinta.

Lääkäri sattui olemaan sopivasti ruokatunnilla, joten taas odoteltiin. Tässä välissä minä olin yhteydessä kavereihini, ja sain hieman purkaa jo kertynyttä jännitystä.

Lääkäri saapui, todettiin että alakerrassa on kaikki niinkuin kuuluu, ja sitten tutkittiin napanuoraa. Lääkäri selvitti, että napanuora kaulanympärillä ei sinällään ole huolenaihe, mutta mikäli käännettäessä näin olisi, olisi vaara että istukka repeisi.

Huih!

No napanuora ei ollut kaulan ympärillä, mutta Lääkäri meinasi että tuskin mahtuu Likka kääntymään. Tuumasi kuitenkin että ” lähdetään yrittämään ” eli seuraavaksi suunnattiin synnytys-salin puolelle. Sain vaatteikseni avoselkäisen kaavun ja sitten taas ”käyrille”. Hoitaja laski sängystä pään muuta kroppaa alemmaksi, ja sitten taas odoteltiin.

Lopulta paikalle alkoi ilmestyä enemmänkin ihmisiä. Oli hoitajaa, kätilöä ja lääkäriä. Käyrien mittaajat irrotettiin ja lääkäri silmäili mahaani. Sitten alkoi kidutus. Lääkäri painoi vatsan ylä ja alapäähän, ja koetti pakottaa Likkaa johonkin suuntaan. Lääkärillä ihan hikeä alkoi pukata. Se sattui, mutta ei niin paljon kuin olin odottanut. Kohtuni on kuulemma ”tiukka”, liekkö tämä hyvä vai huono asia?

Lopulta Lääkäri irrotti kätensä mahastani ja puuskahti hengästyneenä, hieman pettyneenä hoitajalle

– Pylly nousi, mutta jalat jäivät alimmaisiksi….

Likka ei siis kääntynyt.

Lääkäri tarkisti vielä ultralla Likan asennon, ja minut laitettiin jälleen käyrille. Sitten seurasi vakava vireinen keskustelu Lääkärin kanssa. Haluaisinko synnyttää perätilassa olevan lapsen alakautta, vai sektiolla?

Lääkärin mielipide oli, että koska lapsen jalat ovat tarjoutuvana osana, ne todennäköisesti ovat sitä myös synnytyksen käynnistyessä. Hänen suosituksensa olisi suunniteltu sektio eli keisarileikkaus.

Päätös piti tehdä samantien.

Sektio ajat sovitaan kuulemma aina viikkoa ennen laskettua aikaa. Sain ajan 26.6 2013.

 

Tällä hetkellä ajatukset ovat hyvin sekavat, ja tunteet viettävät laidasta laitaan. Välillä kaikki on ok, välillä pelottaa ja itkettää.

 

– Vielähän se kerkiäis kuitenkin itse kääntyä?! lohdutteli eräs ystäväni.

– Niinhän se kerkiäis. Taitaa Pikkulikka pitää äitiä jännityksessä loppuun asti.