Totuus tekee kipeää

Muutamia päiviä sitten postasin pitkän kirjoituksen kokemuksistani suhteessa. Poistin kirjoituksen erään ihmisen pyynnöstä tai pikemminkin vaatimuksesta. Ne, ketkä ehtivät kirjoituksen lukea, tietävät, mistä oli kysymys. Kirjoitin tekstin omista kokemuksistani, omasta näkökulmastani ja omasta puolestani. Ja kuten kaikilla ihmissuhdetapahtumilla, tälläkin on siis kaksi puolta. Erään ihmisen mielestä olin kirjoittanut tekstin yksipuolisesti (totta kai, omasta henkilökohtaisesta kokemuksesta olikin kysymys). Erään ihmisen mielestä tällä tavoin loukkasin toisen ihmisen kunniaa, jättämällä ulkopuolelle toisen ihmisen näkemykset. Kehotin kertomaan näitä näkemyksiä, olin valmis lisäämään ne tekstiin. Tiedän, etteivät tarinat ole mustavalkoisia tai yksipuolisia. Olisin ollut valmis ottamaan toisenkin näkökulman omaan kirjoitukseeni. Tämän ollessa erään ihmisen mielestä tarpeetonta ja että vaihtoehdot ovat joko poistaa koko teksti tai asioida virkaihmisten kanssa, tein kuten vaadittiin: poistin tekstin. Eräiden ihmisten kanssa väittely tai keskustelu, omien näkemysten puolustelu on mahdotonta eikä johda mihinkään. Ja eräiden ihmisten kanssa ollessa tekemisissä on toisinaan parasta asettua altavastaajan asemaan. Alistua.

Vaikka tiesin ja tiedän, ettei omien kokemusten jakaminen ja sanoittaminen ole rikollista, en koe mielekkääksi taistella ihmisen kanssa, joka ei kykene hyväksymään totuutta raakana. Lain mukaan kunnianloukkaus on kyseessä silloin, kun esittää valheellista tietoa tai vihjailua. Kuitenkaan yhtäkään kirjoittamaani lausetta ei edes eräs ihminen kyennyt nimeämään valheelliseksi. Ainoa asia, joka vaivasi, oli se, että tekstistä puuttui toinen näkökulma. Se näkökulma, jonka mukaan minä, omien kokemusteni kirjoittaja, olen viallinen. Se, että mikään kirjoituksessani esille tuotu tapahtuma ei olisi tapahtunut, jollen minä olisi niin ärsyttävä, niin vaikea, niin väärin toiminut. Tekstistäni puuttui näkökulma siitä, että olen syyllinen tapahtumiin, joita on tapahtunut. Eräiden ihmisten mielestä on tärkeää, että asioille löydetään syyllinen.

Olisin siis voinut ja ehkä halunnutkin lisätä kirjoitukseeni sen näkökulman, millainen minä olen ollut tapahtumissa, joista kerroin. Sehän olisi saanut tekstin eloon ihan eri tavalla. Mutta se ei ollut riittävää, teksti tuli poistaa kokonaan. Eräs ihminen koki tekstini häpäisevänä, olin repinyt auki ja jakanut maailmalle asioita, jotka koetaan häpeällisinä. Tekstissäni en nimitellyt, en haukkunut, en syytellyt. Kerroin kaiken raakana, sellaisena kuin se on. Kirjoitin myös sanatarkasti näin:

”…Niin vaikea ja ärsyttävä olin. En koskaan kyseenalaistanut tätä. Otin kaikki sanat osaksi persoonaani. Elin elämääni uskoen, että olen jatkuvasti viallinen, vaikea ja ärsyttävä. Uskoin, että jostakin persoonani syystä en osannut elää elämää siten, että se voisi olla hyvää, siten, että voisin riittää kenellekään. Olin niin huono kaikessa, kaikki mitä tein meni väärin…”

Olin kuullut olevani ärsyttävä tuhansia kertoja, silloinkin kun en oikeastaan vielä edes ollut. Olin ärsyttävä, olin omaksunut sen osaksi persoonaani. Lopulta olin ärsyttävä oikein olan takaa. Ärsytin ja ärsytin oikein tarkoituksella ja kaikilla mahdollisilla keinoilla, jotka taisin. Sen tarkoituksena oli laukaista tilanne, päästä siihen lopputulokseen, johon oltaisiin tultu joka tapauksessa. Mitä nopeammin koko tilanne oli ohi, sen parempi. Eräät ihmiset eivät näe asioiden vivahteita, eivät kykene näkemään sitä, mitä sanotaan (tai kirjoitetaan). Eräät ihmiset näkevät vain itsensä ja lukevat vain sen, minkä haluavat. Sellaisten kanssa on turhaa jahkata ja perustella. Parempi antaa olla. (Ja olen sitä paitsi vieläkin välillä aika ärsyttävä.)

Totuuden hyväksyminen on vaikeaa. Se on niin pirun hankalaa. Jos joku toinen ihminen esittelee totuuden, sitä ei kykene heti hyväksymään. Totuuden voi hyväksyä vasta, kun oma moraali ja omatunto ovat riittävän kehittyneitä. Toisille se hetki ei koita koskaan. Jos eräät ihmiset tekevät väärin, rikkovat lakia tai satuttavat muita, he löytävät syyllisen ulkopuolelta. Eräiden ihmisten moraali on niin heikko, etteivät he kykene täysin hyväksymään totuutta, tekemäänsä vääryyttä, koskaan. He selittelevät asiaa parhain päin, pyytävät anteeksi, mutta eivät koskaan ota täyttä vastuuta omista teoistaan tai osoita nöyryyttä, eivät ole aidosti pahoillaan. Eräiden ihmisten mielestä he eivät ole syyllistyneet mihinkään, heidät on ajettu tekemään tekojaan. Peili ei heijasta.

Tiedän, että julkaisemani tekstin vuoksi, minua syyllistetään vielä monet kerrat, minusta puhutaan ihmisille pahaa, kaivetaan esiin tekemiäni virheitä ja puhutaan niistä ihmisille, keksitään ehkä valheitakin. Tiesin sen jo, kun tekstiä kirjoitin ja jos eräs ihminen sen lukee. Otin sen riskin, koska koin, että kokemukseni oli tärkeä ja että se koskettaa monia muitakin. Kirjoitin totuuden ja kannan vastuun siitä sekä seurauksista. Kannan vastuun siitä, että eräät ihmiset saattavat kokea häpeää kirjoitukseni vuoksi. Se häpeä on suurempi kuin muiden ihmisten tuska. Se häpeä oikeuttaa eräät ihmiset jatkamaan vääryyksien tekoa, puhumaan pahaa, mollaamaan, alistamaan ja vähättelemään. Eräillä ihmisillä on siihen oikeus, koska kokevat itsensä häväistyiksi. Olen syyllinen siihen häpeään. Minua syytetään. Otan täyden vastuun jokaisesta sanasta, jonka kirjoitin, koska se oli totuus. Se oli minun totuuteni siitä, mitä on tapahtunut. Olen syyllistynyt siihen.

Eräät ihmiset näkevät itsensä jalustalla, kirkkaimpina tähtinä. Heidän pintaansa tulee kiillottaa, sitä ei saa loata. Tärkeää on näyttää ihmisten silmissä virheettömältä. Olin kirjoituksellani loannut. Raaputtanut pintaan naarmun. Heittänyt kuravelliä päälle. Teksti haluttiin pois silmistä, sillä joku voisi osata yhdistää (monikin omista ystävistäni osasi) tapahtumat ja kertomani muihin ihmisiin. Ikiaikainen suomalainen pelko ”mitä naapuritkin ajattelee”. Eräät ihmiset eivät kykene näkemään itseään kokonaisena ihmisenä: ihmisenä, jossa on hyvää ja jossa on pahaa, joka tekee oikein ja joka tekee väärin. Eräät ihmiset eivät hyväksy sitä, että heissä on virheitä, että he ovat inhimillisiä. Tai ainakaan kukaan muu ei saisi sitä tietää. Se on surullista. Onneksi itse ei tarvitse huolehtia olevansa koko ajan täydellinen, kävisi työstä silotella jokaista virhettään. Niitä on paljon.

Totuus on, että totuus tekee kipeää. Jollei anna sen tehdä kipeää, elää valheellisesti. Totuuden hyväksyminen sattuu ja vasta kun on sattunut, voi alkaa voida paremmin.

Pyydän anteeksi, jos teksti, johon olen viitannut, on loukannut jotakuta tai jos tällä kirjoituksellani satutan. Muistutan kuitenkin, että jos se tuntuu, se on yleensä totta. Joku osa osuu niin kipeästi sisimpään, koska se on totta, koskettaa henkilökohtaisesti. Satuttaminen ei kuitenkaan ole tarkoitus ja siitä tulee olla pahoillaan.

 

PS. Eräät ihmiset eivät ole kiinnostuneita minusta tai tekemisistäni. Silti he tietävät minun kirjoittavan blogia, seuraavat jokaista tekemistäni ja tietävät mitä teen ja kenen kanssa. Tällaiset ihmiset myöskin kommentoivat näitä tekemisiäni alentavin, halventavin ja vähättelevin sanoin. Eräille ihmisille on olemassa määritelmä ja termi. Jätän sen kirjoittamatta.

 

suhteet oma-elama oma-elama ajattelin-tanaan
Kommentit (6)
  1. Erittäin rohkea kirjoitus oli tämä aiempi jonka kirjoitit. Useimmiten juuri tällaiset ihmiset eivät tunnista itsessään virheitä, narsistiksi heitä kutsuisin kirjoituksen perusteella. Heikkoa ihmistä on helppo polkea alleen ja pahoinpidellä henkisesti ja fyysisesti. Epäilemättäkin tämä ihminen ei halua julki itsestään tällaisia asioita, vaikeutuu seuraavan uhrin saaminen huomattavasti. Ja nämä pahanpuhujat ja syyttelijät, uskoisin että heille on tämä tyyppi antanut itsestään täysin eri kuvan, eihän heillä ole ollut hänen kanssaan suhdetta. Narsistit osaavat kiillottaa omaa sädekehää. Muiden on helppoa silloin syytellä sinua. Toivotan sinulle tsemppiä jatkossa. Olet parempaa ansainnut tulevaisuudessa. Hienoa että olet rohjennut kirjoittaa tästä.

    1. Kiitos kommentista. Totta, neljän seinän sisällä totuus on muu kuin ulkomaailmassa. Niiden seinien sisälle henkilö ei haluaisi ketään päästää näkemään koko kaameutta. Kuvailee luultavasti henkilön pään sisäistä kuvaa myös. Kiitos myös tsempeistä, jonkinlainen etappihan on tuoda asia julki ja lakata itse häpeämästä sitä, mitä on tapahtunut. Kontrolloinnin keino sekin, että saa toisen häpeämään ja häpeällä sulkeutumaan. Avautuminen luultavasti avaa jotakin muutakin, toisen sädekehän kirkkauden ylläpitäminen tietäen samalla kaiken likaisen ei ole ollut itseltäni tervettä. Uskon, että suunta on oikea, tapahtui tämän julki tuomisen vuoksi nyt mitä hyvänsä.

  2. Ikävää mitä olet kokenut. Oletko hakenut apua? Kuulostaa todella siltä, että ammattiapu olisi tarpeen.

    1. Varsinaisestihan en tässä tekstissä enää tuo esille kokemuksiani. Kokemukseni koetaan muilla tahoilla epämiellyttävinä. Edellisessä, poistetussa kirjoituksessa (ehkä luit sen..) kirjoitin sekä niistä että tahoista, joista apua voi saada. Sen enempää enää ammattiavun tarvettani kommentoimatta kiitän viestistä. 

    2. Miksi kirjoittaja tarvitsisi apua?
      Ennemmin ihminen joka on vaatinut kirjoituksen poistoa tarvitsee apua. Apua tunnistaa omat heikkoutensa ja ehkä mahdollisuuden muokata omaa tunne-elämäänsä niin, että voisi elää normaalisti tuottavana yhteisön jäsenenä tehden hyvää ympärilleen.

      1. Kiitos kommentista. Uskon myös, että ammattiavusta voisi olla hyötyä toisellekin osapuolelle. Vaatimukset kirjoituksen poistosta sekä kaikki siihen liittyvät kommentitkin avun tarpeesta kertovat. Luulenpa kuitenkin, että totuus todella on niin kipeä, ettei se näy henkilön omassa maailmassa millään tavalla, se on harmaata aluetta. Jollei näe ja suostu myöntämään totuutta, ei osaa ajatella olevansa myöskään avun tarpeessa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *