Hengellisen väkivallan mahdollistaja
Olen viime aikoina kirjoittanut blogiini ja ollut muutenkin ”barrikadeilla” lapsuuteni uskon yhteisön, helluntailaisuuden, keskuudessa tapahtuvasta hengellisestä väkivallasta. Aihe on muutenkin ollut paljon mediassa esillä mm. lasten aseman näkökulmasta. Viime viikolla tapahtui jotain historiallista. Suomen Helluntaikirkon johtaja Mika Yrjölä pyysi helluntailaisten viikkolehdessä anteeksi sitä, että on tapahtunut ylilyöntejä ja suoranaisia väärinkäytöksiä. Hienoa! On jo jotain, että tunnustetaan rikkomukset ihmisyyttä vastaan ja myönnetään, että jossain on menty pieleen. Pelkkä anteeksipyyntö ei kuitenkaan paljoa lämmitä, jos mikään ei muutu. Anteeksipyynnön synnyttämä keskustelu uskovaisten taholta osoittaa, että muutosta on turha odottaa. Niin kauan kuin uskovainen korottaa itsensä muiden yläpuolelle ja väittää tietävänsä enemmän kuin muut, rakentava keskustelu aiheesta on mahdotonta.
Anteeksipyyntöön reagoitiin uskovaisten taholta kahdella tapaa. Osa piti anteeksipyyntöä aiheellisena, mutta keskustelussa todettiin vastuun olevan nyt uhreilla, joiden pitäisi nyt siis antaa anteeksi. Kaikki muu on väärin, koska anteeksiantamattomuus on syntiä. Joidenkin mielestä koko anteeksipyyntö oli täysin turha, koska mitä pelottelua se sellainen on, mikä on totta. On vain rakkautta kertoa helvetistä, ettei asiasta tietämättömät sinne joutuisi. Yrjölä pahoitteli tekstissään sitä, että mm. pelottelua on tapahtunut (tämä on vain osa hengellistä väkivaltaa), mutta heti perään jatkoi: Ahdistuneita on myös niissä, joita on uhkailtu helvetin tulilla tai Jeesuksen takaisintulolla. Taivas ja helvetti ovat totta, Jeesuksen takaisintulo on mahtava lupaus ja suuri toivo, ei uhkaus. Näin. Anteeksi, että uhkailimme, mutta olimme kuitenkin oikeassa.
Uskovaiset pyysivät rakentavaa keskustelua aiheesta. Mielestäni rakentava keskustelu on mahdotonta, jos keskustelun toinen osapuoli nostaa itsensä toisen yläpuolelle. Minulla ei ole pienintäkään ongelmaa keskustella ihmisen kanssa, joka kertoo uskovansa Jumalaan ja kertoo uskovansa, että on taivas ja helvetti. Kunnioitan hänen vakaumustaan. Minulla on sen sijaan erittäin suuri ongelma keskustella ihmisen kanssa, joka kertoo minulle, että olen väärässä ja hän on oikeassa. Ratkaiseva tekijä, joka mahdollistaa hengellisen väkivallan jatkumisen uskonnollisissa yhteisöissä on juuri tämä. Ehdottoman totuuden omistaminen. On eri asia väittää, että ”taivas ja helvetti ovat totta” kuin sanoa: ”uskon, että taivas ja helvetti ovat totta”. Jälkimmäinen tapa mahdollistaa keskustelun samalla tasolla ja rakentavasti.