Kommentteja, joita uskosta ”luopunut” kohtaa
Uskon lakkaaminen ei ole missään määrin mukava ja helppo prosessi. Omien sisäisten pohdintojen ja maailmankuvan uudelleenrakentamisen lisäksi uskosta ”luopuva” joutuu kohtaamaan uskossa olevien läheisten reaktiot. Viime päivinä on kohistu tietyissä piireissä hyvin tunnetun ylistysmusiikin tekijän uskon kriisistä ja kriittisistä pohdinnoista. Hänen some-tilinsä ovat täyttyneet uskovien kirjoittamista kommenteista, jotka eivät yllätä. Samaa tavaraa olen saanut osakseni. Oletettavasti suurin osa näistä kommenteista on kirjoitettu hyvää tarkoittaen, mutta niissä päädytään kuitenkin väheksymään toisen elämää, ajattelua ja arviointikykyä.
”Lukisit Raamattua, niin löytäisit totuuden.” Tämän ohjeen olen kuullut monesti. Samaa neuvoa jaetaan ahkerasti myös aiemmin mainitsemani musiikintekijän somekommenteissa. Olen käynyt monta keskustelua, jossa olen vakuuttanut lukeneeni Raamattua ahkerasti ja tuntevani sen sisällön luultavasti keskivertoa paremmin. Oletan, että myös tämä kyseinen entinen kovan luokan uskova lauluntekijä on lukenut Raamattunsa ja silti (tai ehkä juuri siksi) päätynyt kyseenalaistamaan uskoaan. Jos ihminen kyseenalaistaa Jumalan olemassaolon ja sitä myötä Raamatun sisällön, on mielestäni hieman hullua tarjota ratkaisuksi Raamatun tutkiskelua.
”Et ole tainnut tuntea henkilökohtaisesti rakastavaa Jumalaa.” Tai ”Ehkä et oikeasti ole ollutkaan uskossa.” Ajattelen, että jokainen luo itse Jumalansa sellaiseksi kuin haluaa. Jos ajattelee Jumalan olevan rakastava, hän varmasti on sellainen. Raamatun Jumala on ollut vanhimmissa teksteissä aika sotaisa ja äkäinen kaveri. Edes hyvällä tahdolla on vaikea löytää rakastavaa Jumalaa Vanhan testamentin teksteistä. Päin vastoin sen ajan Jumala on ollut uhitteleva, kostonhaluinen ja pelottava. Vähitellen kuva Jumalasta on muuttunut. Väittäisin, että sata vuotta sitten Jumala oli vielä todella erilainen kuin nykyajan armollinen ja rakastava Jumala. Kiva kyllä, että hän on kehittynyt paljon mukavempaan suuntaan.
”Rukoilen sun puolesta, että Jumala kohtaa sut, niin kyllä sä vielä palaat takaisin hänen luokseen.” Tai ”Tulet vielä palaamaan, kun tuo kriisi on ohi, tämä on vain joku vaihe ja onhan mullakin ollut epäilyksiä, mutta olen silti löytänyt hänet jälleen.” En tiedä, mitä sellaista voisi elämässäni tapahtua, mikä saisi uskoni palaamaan. Luultavasti ei mitään. Jos joku todistaisi aukottomasti Jumalan olevan olemassa, niin sen jälkeen varmasti uskoisin hänen olevan olemassa, mutta ei se edelleenkään tarkoittaisi, että alkaisin jälleen palvoa häntä. Mutta arvostan silti, kun joku sanoo rukoilevansa puolestani. Se on sellainen uskovaisten tapa sanoa, että ”Hei mä välitän susta.” Toisaalta se tuntuu aika usein olevan myös käsien pesu jostain vaikeasti kohdattavasta asiasta. Monesti olen miettinyt, että tehkää nyt oikeasti jotain älkääkä vain istuko perseellänne rukoilemassa. Kuinka paljon enemmän hyvää saataisiin aikaan keskittämällä kaikki se rukoukseen käytetty energia todelliseen auttamiseen.
”Jumala silti rakastaa sua edelleen.” Kuulostaa ateistin korvaan yhtä merkittävältä kuin ”Joulupukki silti rakastaa sua.” Kysyin kerran yhdeltä tutulta, joka vakuutti Jumalan rakastavan häntä, mistä hän sen tietää niin varmuudella. Vastaus tähän oli, että koska hän uskoo Jumalan rakastavan häntä ja tuntee sen sydämessään. Tämä on varmasti totta. Hän todella tuntee niin. Minä en tunne ja olen täysin tyytyväinen elämääni niin.
Kun ei enää muuta keksitä, otetaan käyttöön vanha kunnon Saatana. ”Saatana on onnistunut valehtelemaan sinulle.” On se kyllä epeli. Tällä ajatuksella on helppo kuitata rationaalinen ajattelu typeryydeksi ja vähätellä toisen järkeä. Hölmö oli, kun noin helpolla meni lankaan.
Ei, en ole muuttunut uskon lakkaamisen myötä moraalittomaksi ja tee kaikkea sitä, mikä oli uskossa ollessa ”kiellettyä”. Nykyään mietin varmasti enemmän, kuinka toimia oikein ja kohdella ihmisiä hyvin. En vain usko saavani siitä mitään taivaallista palkintoa kuolemani jälkeen. Elämäni ei ole merkityksetöntä. Tunnen elämäni nimenomaan merkitykselliseksi ja ainutkertaiseksi nyt, kun en kuvittele sen jatkuvan tuonpuoleisessa. Nyt elämässäni ei ole kauheaa ristiriitaa oman ajatteluni ja maailmankuvani välillä. Minun ei tarvitse uskoa jotain, mikä tuntuu käsittämättömältä. Sen vuoksi tunnen kaiken olevan viimein niin kuin kuuluu olla. Ilman Jumalaa.
