Kohtaamattomuus ja kyynisyys nykypäivän trendi sinkkumarkkinoilla

Tinder, Facebook Dating, sinkkuryhmät ja muut deittisovellukset ovat tehneet kumppanin etsimisestä näennäisesti helppoa. Onhan mahdollisuudet melkein rajattomat. Kun ei yhden kanssa juttu luista, voi siirtyä helposti seuraavaan. Koskaan aiemmin ei ole mahdollisen kumppanin löytämiseen ollut näin paljon mahdollisuuksia, mutta silti tai ehkä juuri siksi kumppania kaipaavat sinkut ovat turhautuneita tilanteeseen. Mahdollisuuksien rajattomuus on tuonut mukanaan kohtaamattomuuden ja jonkin sortin laiskuuden tutustua rauhassa ihmiseen. Ilmeisesti myös odotukset toisen ihmisen suhteen ovat jossain määrin kivunneet niin ylös, ettei inhimillisyyttä enää arvosteta. Vaikka juuri se tekee ihmisestä kiinnostavan.

Voin kai sanoa, että oma kokemukseni deittisovelluksista ja Facebookin sinkkuryhmistä alkaa olla jo varsin mittava. Ehkä hiukan surullista. Vaikka voin ihan rehellisesti sanoa viihtyväni itsellisenä naisena, on silti jossain se kaipaus, joka aina aika ajoin nostaa päätään. Vaikka kuinka monesti olen päättänyt olla enää ikinä avaamatta Tinderiä, alkaa se kummasti houkuttaa yksinäisinä viikonloppuina. Jokin pieni toivonkipinä herää, että josko nyt siellä tulisi vastaan ihminen, joka tuntuu lämpimältä ja helposti lähestyttävältä. Viiden minuutin selailun jälkeen on taas valmis heittämään hanskat tiskiin. Ihmiset eivät tunnu ihmisiltä, vaan profiileilta, joilla voi helposti pelailla tykkää, ei tykkää -peliä. ONS, FWB jne. lyhenteet vilisevät silmissä eikä kukaan tunnu olevan enää valmis näkemään vaivaa tutustuakseen ihmiseen ja katsoakseen rauhassa,voisiko tutustumisesta seurata jotain. Jos ei parisuhdetta, niin edes kaveruus tai tuttavuus.

Jos joku onnekas saakin näissä deittisovelluksissa keskustelun aikaan ja keskustelu jatkuu siihen saakka, että sovitaan tapaamisesta, on edessa seuraavat koettelemukset. Olen kuullut viime aikoina todella monia kertomuksia siitä, kuinka treffikumppania ei kuulukaan sovittuna aikana ja kun hänelle on yritetty soittaa tai laittaa viestiä, ei viesti enää menekään perille. Mikä ihmisiä vaivaa?! Luulisi jokaisen aikuisen ihmisen ymmärtävän tuon olevan väärin toista ihmistä kohtaan! Jos tulee pupu pöksyyn tai jokin ihan oikea este, niin sen verran pitäisi olla naista/miestä/henkilöä, että osaa sen toiselle kertoa. Olen kuullut myös kokemuksia siitä, että joku on lähtenyt treffeille toiselle paikkakunnalle tai jopa niin kauas, että on matkan vuoksi varannut hotellin itselleen, mutta onkin saanut lomailla yksin. En vaan kerta kaikkiaan ymmärrä, kuinka kukaan ihminen voi kohdella toista näin? Ja tämä taitaa olla nykyisin enemmän sääntö kuin poikkeus.

Voisi kuvitella, että jos tähän saakka on hommat menneet putkeen ja on onnistuttu pääsemään treffeille ja treffikumppani on ilmestynyt paikalle ja on vietetty mukavat treffit, niin tässä kohtaa ihmiset kykenisivät asiallisesti kommunikoimaan tutustumisen mahdollisesta jatkosta. Vaan ei ole tämäkään enää mikään selvyys. On hyvin paljon mahdollista, että eilen tavattu mukava tyyppi ei enää vastaa viesteihin tai on jopa laittanut estot. Ilmeisesti on kohtalaisen vaikea sanoa toiselle, että kiitos treffeistä, mutta jatkoa ei seuraa. Helpompaa on vain kadota.

Ei liene ihme, että moni parisuhdetta kaipaava kertoo uupumisesta. Jos pettyy kerta toisensa jälkeen, seuraa lopulta kyynistyminen. Ei enää uskalleta edes toivoa, saati ihastua, koska on parempi suojella itseä kuin tulla sinisilmäisenä uskoneeksi aitoon kohtaamiseen toisen ihmisen kanssa. Onko tämä systeemi mennyt lopullisesti rikki vai voisiko sille tehdä jotain? Onko mahdollista palata vielä aikaan, jolloin ajateltiin toisten tunteita ja kannettiin oma vastuu myös silloin, kun oli sanottava ”ei kiitos”? Muiden käyttäytymiseen ei voi vaikuttaa. Ainoa, mihin voi vaikuttaa on oma ajattelu ja toiminta muita ihmisiä kohtaan. Opetella pois kyynisyydestä ja tuntea jälleen.