Tinder teki minusta kyynisen
Avioerostani on pian kahdeksan vuotta. Sen jälkeen on ollut muutamia parisuhteita, joista yksikään ei ole kestänyt muutamaa kuukautta pidempään. Aluksi etsin ahkerasti ja kävin treffeillä. Itse asiassa olen melkein tuon kahdeksan vuoden ajan etsinyt kumppania ainakin henkisellä tasolla, vaikkei tuo etsintä ole aina konkretisoitunut käytännön teoiksi. Olen melko laiska treffeillä kävijä. Vaikka olen jo pitkään nauttinut elämästäni näin, on silti aina takaraivossa kolkutellut halu löytää kumppani elämää jakamaan. Mistä muualtakaan mahdollisen kumppanin voisi löytää kuin Tinderistä tai muusta deittisovelluksesta? En käy baareissa oikeastaan ikinä. Harrastukset ovat sellaisia, että teen niitä joko yksin tai ryhmässä, jossa on vain muita naisia ja toistaiseksi olen rajannut hakuni vain miehiin. Tinderistä on aivan varmasti mahdollista löytää suuri rakkaus, mutta minusta se on tehnyt vain kyynisen.
Olen pitkään kuulunut Facebookin sinkkuryhmiin. Niissä usein törmää ikäviin kokemuksiin ohareista, ghostaamisesta, sarjadeittailusta jne. Oma kokemus Tinderistä on pitkä ja kokemukseeni nojaten voin sanoa, että muutamia vuosia sitten Tinderin kautta uusiin ihmisiin tutustuessa syntyi keskustelua. Keskustelu jatkui vielä seuraavanakin päivänä ja jos tuli tunne, että olisi mukava tutustua ihan livenä, niin sovittiin treffit. Kukaan ei tehnyt ohareita. En ole edelleenkään kokenut ohareita johtuen luultavasti siitä, että en ole saanut enää tällä viimeisimmällä Tinder-kierroksellani aikaan yhden yhtäkään keskustelua saati että olisin päässyt tapaamiseen saakka.
Muutama viikko sitten kirjoittelin blogiini sosiaalisen median kuormittavuudesta. Samalla kun siivosin kännykästäni erilaisia sovelluksia ja niiden ilmoituksia, poistin Tinderin ja laitoin itseni jäähylle Facebookin Datingistä. Se on loppu nyt. Olen lopen kyllästynyt selaamaan loputonta kuvavirtaa, josta en saa mitään irti. Tuo vaihtoehtojen rajattomuus tuntuu uuvuttavalta ja saa unohtamaan ihmisyyden. En enää halua olla kyyninen sinkku. Haluaisin sen sijaan uskoa romanttiseen rakkauteen. Siihen, että törmään kivaan ja komeaan mieheen sattumalta kirjaston hyllyjen välissä, katseemme kohtaavat emmekä sen jälkeen enää näe ketään muita ihmisiä eikä ole yhtään epäselvää, että kumpikin haluaa vain olla yhdessä. No, elämä ei ole elokuvaa, mutta onko silti vielä olemassa tuollaista rakkautta? Sellaista, että on valmis näkemään vaivaa sen eteen ja uskomaan siihen, vaikka elämä heittäisi kapuloita rattaisiin?
Huomasin, että olo helpottui, kun lähdin deittisovelluksista pois ja lopetin sinkkuryhmien keskustelujen seuraamisen. Haluan palauttaa uskoni aitoon kohtaamiseen ja ihmisiin. Siihen, että ihmiset haluavat edelleen toisilleen ensisijaisesti hyvää. Haluan pysyä avoimena mahdollisuudelle, että jonain päivänä tapaan ihmisen, jolla on hyvä olla kanssani. Tinderissä roikkuminen luo vain epäuskoa ja negatiivisuutta. Se, jos mikä, ehkäisee tehokkaasti parisuhteen syntymisen mahdollisuuden.
