Alkoholiton elämä ja sinkkuus

Jos joku mies olisi pari vuotta sitten kertonut minulle olevansa  absolutisti, olisin varmaan skipannut hänet ihan jo sen perusteella. Joko hän on toipuva alkoholisti tai todella tiukkapipoinen ihminen, joka ei ollenkaan osaa tai halua pitää hauskaa. Pidin myös tärkeänä, että voisimme viettää yhteisiä iltoja viiniä siemaillen. Kuinka ollakaan, olen nyt itse tuo tylsä tyyppi, joka ei juo laisinkaan.

Tuntuu hassulla tavalla vaikealta kirjoittaa tästä aiheesta. Vaikuttaako alkoholittomuus mahdollisuuksiin pariutua?

En ole koskaan ollut mikään baareissa luuhaaja enkä ole seurustellut koskaan ihmisen kanssa, jonka olisin tavannut baarissa. En myöskään ole koskaan kokenut tarvetta mennä ensimmäisillä treffeillä juomaan alkoholia tapaamani ihmisen kanssa. Yleensä ekat treffit ovat olleet lenkkitreffit tai kahvilassa juttelua. Sinänsä en ole ollut ihmisiin tutustuessa riippuvainen alkoholin tuomasta rohkeuden kuvitelmasta. En siis mieti omalta kantiltani tätä asiaa vaan ennemmin toisen näkökulmasta.

Harva nainen haluaa miehen, joka lotraa alkoholin kanssa joka viikonloppu tai vielä pahempaa: joka ilta. Yllättävän usein kuitenkin naisten suusta kuulee ajatuksen siitä, ettei voisi ajatella parisuhdetta täysin absolutistin kanssa. Pidinhän itsekin pitkään kiinni ajatuksesta, että on kiva maistella hyvää viiniä ja parannella maailmaa myöhään yöhön yhdessä kumppanin kanssa. En tiedä, onko naisen totaalinen alkoholittomuus niinkään iso ongelma miehille.

En vaadi tietenkään mahdolliselta kumppanilta täyttä alkoholittomuutta, mutta kieltämättä vähäinenkin käyttö, jos se on joka viikonloppuista, saattaisi nyt häiritä. Ehkä pitäisi liittyä johonkin raittiusseuraan ja etsiä sieltä raitista seuraa. 🙂

 

 

Suhteet Sinkkuus Hyvä olo
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.