3 vinkkiä hyvään Tinder-profiiliin

people-2557408_1920.jpg

Jos haluaa tosissaan löytää kumppanin deittisovelluksen kautta, on nähtävä hiukan vaivaa oman profiilin luomiseen. Useamman vuoden omalla käyttökokemuksella ja aiheesta paljon muiden sinkkujen kanssa juteltuani, uskallan antaa muutaman vinkin hyvään Tinder-profiiliin. En väitä, että näillä keinoilla varmasti tulee matcheja, mutta ainakin ne lisäävät mahdollisuuksia saada niitä. Kun matcheja alkaa tulla, olisi tietysti osattava sanoa muutakin kuin ”Moi, mitä kuuluu”? Palaan tähän jutun lopussa, mutta ensin kerron millainen on hyvä profiili.

  1. Valitse hyvät kuvat. Yllättävän usein deittisovelluksissa törmää siihen, että profiilissa on monta kuvaa autosta tai lemmikistä. Minä ainakin henkilökohtaisesti etsin kumppaniksi ihmistä enkä esim. koiraa, joten olisi hyvä, että ihminen olisi pääosassa. On ihan ok, että jossain kuvassa on auto, moottoripyörä, lemmikki tai muu harrastukseen liittyvä asia, mutta sitä ei tarvitse tuoda esiin jokaisessa kuvassa. Valitse siis profiilikuvaksi selkeä kasvokuva. Hymy vetoaa naisiin huomattavan paljon paremmin kuin esim. keskisormen näyttäminen. Yhdessä kuvassa olisi myös hyvä näkyä koko vartalo, jotta kokonaisuus hahmottuu. Pelkkä kasvokuva voi joskus huijata eikä ole kummankaan osapuolen etu, että treffeille mentäessä on väärät odotukset toisen ulkonäöstä. On tietysti reilua kertoa, jos on lapsia, mutta sitä ei välttämättä tarvitse tuoda esiin kuvissa. Monella miehellä (ehkä myös naisella, mutta heistä ei ole kokemusta) on profiilikuvina kännikuvia. Ei vielä häiritse, jos yhdessä kuvassa on oluttölkki kädessä, mutta jos jokaisessa kuvassa on näin, kannattaa miettiä, minkälaisen kuvan se antaa sinusta. Oma lukunsa on myös kuvat, joissa on iso porukka ihmisiä. Ehkä kuvan valinnut on ajatellut, että vastapuolesta on hauskaa arvuutella Napakympin hengessä, kuka heistä on herra A. Vai onko ehkä niin, että kaveriporukka kuuluu kiinteänä osana pakettiin? Hyvän profiilin kuvissa on ihminen pääosassa ja mieluiten mahdollisimman luonnollisesti kuvattuna. Ei kuitenkaan alasti. Mikäli siis hakee muuta kuin pelkkää seksiseuraa.
  2. Kirjoita jotain itsestäsi. Todella monilla on tekstin osalta loppunut inspiraatio täysin. Hyvät kuvat eivät pelasta tilannetta, jos tekstiosioon ei ole saanut puristettua sanaakaan. Tämä on makuasia. Joitain ei häiritse tekstitön profiili, mutta itselläni tekstittömyys johtaa suoraan pyyhkäisyyn vasemmalle. Mitään ylipitkiä jaarituksia ei myöskään jaksa lukea, joten parasta olisi kertoa lyhyesti ja ytimekkäästi muutamalla sanalla itsestä ja siitä, mitä hakee. Myös asuinkaupunki olisi hyvä olla tai edes alue suurinpiirtein. Profiilissa on melko turhaa kertoa olevansa huumorintajuinen. Jokainen on. Eri asia sitten, kohtaako huumorintaju. Toisia naurattaa pippelivitsit, toisia jotkut muut asiat. Oleellisempaa olisi kuvailla, mikä on itselle tärkeää elämässä ja etsiikö parisuhdetta vai jotain muuta. Jos etsii parisuhdetta, on hyvä mainita, haluaako omia lapsia tai onko niitä jo ennestään. Tupakoinnista on myös hyvä kertoa. Nykypäivänä se on monelle kynnyskysymys. Profiilitekstiin ei kannata kirjoittaa: ”Kysymällä selviää lisää!” Siihen ei myöskään kannata purkaa mielipahaansa aiemmista huonoista kokemuksista esimerkiksi näin: ”Jos vain keräilet matcheja ja olet ylimielinen ämmä etkä aio kirjoittaa mitään, niin ei tarvii tykätä.” Hyvä teksti auttaa keskustelun aloittamisessa. ”Tyhjälle” profiilille on vaikea keksiä mitään keskustelun aloitusta. Sen sijaan esim. harrastukset tai mielenkiinnon kohteet antavat heti jotain tarttumapintaa keskustelulle.
  3. Panosta oikeinkirjoitukseen! Ei tarvitse olla akateemisesti kouluttautunut osatakseen suomea sen verran, että saa muutaman lauseen kirjoitettua edes suhteellisen oikein. Yhdyssana on yhdyssana. Jos ei itsellä ole hallussa kielioppi, voisi sen verran nähdä vaivaa, että tarkistuttaisi tekstin jollain toisella. En tarkoita, että pitäisi käyttää virheetöntä kieltä, mutta edes perusasiat olisi kunnossa. Ei anna kovin fiksua kuvaa, jos kertoo olevansa Vantaalainen vartia ja harrastavansa jalka palloa ja jää kiekkoa. Valitettavaa, mutta totta. Nämä ovat asioita, jotka eivät tietenkään livenä tavattaessa ensimmäisenä tulisi esille eivätkä välttämättä haittaisi ollenkaan, mutta netin kautta tutustuessa niillä on merkitystä.

Kun profiili on kunnossa ja alkaa matcheja tulla, pitäisi osata aloittaa keskustelu. Monelle se tarkoittaa chattialoitusta ”Moi mitä kuuluu?” tai ”Mitäs sun päivään kuuluu?” En oikein tiedä, mitä tuolla haetaan. Pitäisikö vastata ”Kiitos hyvää, entä itsellesi?” vai vuodattaa oikeasti kaikki kuulumiset. Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta itse en pidä mitäkuuluu-aloituksista. Tiedän, että ensimmäisen viestin lähettäminen on vaikeaa ja itsekin usein pähkäilen saman asian kanssa. Kuinka aloittaa keskustelu niin, että viestiin on kiva ja helppo vastata? Minusta on mukavaa, jos viestin lähettäjä on hieman nähnyt vaivaa viestin eteen. Kertoo jotain itsestään ja kysyy jotain konkreettisempaa kuin ”mitä kuuluu?”. Tässä kohtaa nousee esiin profiilitekstin tärkeys. Tekee vaikutuksen, jos joku on selvästi lukenut profiilitekstini ja kyselee jotain siihen liittyvää. Sellaiseen keskusteluun lähtee mielellään mukaan. Toinen tärkeä asia keskustelussa on vastavuoroisuus. Kysy toiselta asioista! Keskustelu ei etene, jos vain vastailet toisen tekemiin kysymyksiin etkä itse esitä yhtään kysymystä. Kerran erään miehen kanssa juteltiin muutaman viestin verran. Hän ei kysynyt kertaakaan mitään minulta ja vastaili kysymyksiin yhden tai kahden sanan lauseilla. Lopulta kyllästyin enkä jaksanut ”lypsää” keskustelua väkisin. Parin tunnin kuluttua hän ihmetteli, miksi hiljenin. Kerroin, ettei keskustelu mielestäni oikein suju. Hänen mielestään se oli sujunut oikein mallikkaasti. Toisen kysymyksiin vastaaminen ei ole keskustelemista. Se on haastattelu! Muista siis kysyä ja kerro jotain itsestäsi myös kysymättä. Näin syntyy keskustelu, joka sujuu ja sytyttää kiinnostuksen. Ja toivottavasti johtaa treffeihin.

 

Suhteet Rakkaus Ajattelin tänään Höpsöä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.