Elämän tarkoitus
En sitten mahtipontisempaa otsikkoa keksinyt blogitekstille? Jokainen varmasti joskus miettii elämänsä tarkoitusta. Kysymys, johon uskonnot antavat vaihtoehtoisia vastauksia kuitenkaan lopulta vastaamatta itse kysymykseen. Miksi ihmeessä me olemme täällä? Tieteen mukaan erittäin onnekkaan sattuman johdosta. Uskonnot tarjoavat vastaukseksi erilaisia luomismyyttejä. Nekin antavat vastauksen vain kysymykseen, kuinka elämä syntyi. Ei siihen miksi elämä syntyi. Ihmisyyteen kuuluu halu tietää asioita, joita ei voi selittää eikä ihmisjärjellä ymmärtää. On vaikeaa hyväksyä sitä, ettei kaikkeen löydy syytä.
En tiedä elämän tarkoitusta. Pikku hiljaa alan hyväksyä sen tosiasian, ettei sitä voi tietää. Ehkä tarkoituksen pohtimisen sijaan pitäisi keskittyä itse elämään. Se on nyt. Siitä ei voi ottaa uusintaottoa eikä sitä voi kelata taaksepäin. Suurin osa ihmisistä elää elämäänsä puolitehoilla. Odottaa sopivaa hetkeä, jolloin voisi aloittaa elämänsä ja nauttia siitä. Osa elää odottaen palkintoa tuonpuoleisessa. Tämä elämä on vain pakollinen välivaihe ja todellinen elämä alkaa vasta kuoleman jälkeen. Tuonpuoleisen odotuksessa unohdetaan elää tämä elämä. Se ainoa, joka on nyt. Tai eletään rajoittaen itseä. Asettaen sääntöjä, joiden raameissa saa elää.
Luin eilen erään naisen kirjoittaman blogitekstin. Hänen ihmiskuvansa mukaan ihminen on lähtökohtaisesti paha ja turmeltunut. Esimerkiksi seksuaalisuus on hänen mukaansa ”pahojen himojen jylläämistä”. Hän saa toki olla sitä mieltä, mutta minä en ole sitä mieltä. Minun maailmassani ei ole lähtökohtaisesti pahoja ihmisiä. On ihmisiä, jotka toimivat joskus väärin aiheuttaen muille haittaa. On silti täysin eri asia ajatella olevansa läpeensä paha kuin ottaa vastuu vääristä teoista ja toimia jatkossa siten, ettei satuttaisi muita. Ihmisellä on tunteet, jotka ohjailevat toimintaa. Tunteiden tarkoitus on viestiä jostain. Esimerkiksi pelko kertoo mahdollisesta vaarasta, johon olisi reagoitava tai viha siitä, että joku on toiminut arvojemme vastaisesti ja tilanne vaatii korjausta. Suru auttaa sopeutumaan muuttuneeseen tilanteeseen. Syyllisyys on seurausta siitä, että on toiminut väärin ja syyllisyyden poistamiseksi on muutettava toimintaansa. Ei ole negatiivisia tai positiivisia tunteita. Jokaisella tunteella on oma tärkeä tehtävänsä. Jos näkee ihmisen uskonnollisten silmälasien läpi pahana ja turmeltuneena, ja kaiken ihmisyyteen kuuluvan syntinä, ei oikein ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää elää elämäänsä rajoittaen, ettei sisäinen ristiriita kävisi liian voimakkaaksi. Tämä tarkoittaa luonnollisen ihmisyyden kieltämistä.
Ihmisyyden kieltäminen johtaa usein ongelmiin. On täysin hullua, että nyky-yhteiskunnassa elävä ihminen on vieraantunut omista tunteistaan eikä tunnista niitä tai osaa tulkita niiden tarjoamia ohjeita. Normaalina pidetään jotain, mikä ei ole ihmiselle luonnollista ja epänormaaliksi tuomitaan moni täysin luonnollinen asia. Ihmiset ovat onnettomia toimiessaan muiden vaatimusten mukaisesti ja yrittäessään olla tehokkaita. Elämää suoritetaan sen sijaan, että sitä elettäisiin. Toiset kiirehtivät saadakseen valtaa, rahaa ja mainetta, ja toiset kiirehtivät kerätäkseen valtavan määrän kokemuksia. Jos todella nauttii sellaisesta elämästä, se on hyvä tapa elää. Jos tekee sitä vain, koska niin on tapana elää, kannattaa miettiä, mikä oikeastaan on elämässä tärkeää? Jos tietäisit, että sinulla on vain tämä vuosi tai vähemmän aikaa elää, kuinka silloin eläisit? Mitkä asiat elämässäsi menisivät kaiken edelle? Mitä vielä haluaisit tehdä? En tarkoita, että pitäisi elää peläten kuolemaa, vaan elää siten, että uskaltaisi ottaa myös riskejä ja suunnata kohti unelmiaan. Uskaltaisi olla ihminen ja opettelisi kuuntelemaan viisasta itseään. Erottaisi oman äänensä muiden toiveiden ja odotusten seasta, ja osaisi kyseenalaistaa ulkopuolelta annettuja rajoituksia. Ymmärtäisi, että kokonaiseen elämään kuuluvat sekä valot että varjot. Ja ettei kaikkeen löydy syytä.
Tämä oli liberaalin teologin pääsiäissaarna.