Arjen anarkiaa

Olen aina tykännyt vastustaa yleistä mielipidettä ihan vaan periaatteesta. Teini-iässä kaikki kuuntelivat Backstreet Boysia. Minusta se oli kamalaa kuraa. En tosin silloin sitä kehdannut ääneen sanoa niille, jotka sitä kuuntelivat. Minä kuuntelin The Rasmusta, kunnes se bändi meni ja valloitti kaikkien muidenkin sydämet. Yhtäkkiä kaikki tykkäsivät siitä. Kuuntelin minä sen jälkeenkin, mutta fanitukseni muuttui salaiseksi. Sama kävi Apulannalle. Se oli 13-vuotiaalle paras bändi ikinä ja sanoitukset viilsivät tikarin lailla murrosikäisen tytön sielua. Kunnes sitten kaikki alkoivat kuunnella sitä ja joka radiokanava soitti bändin biisejä. Piti löytää uusi fanitettava, josta kaikki eivät taatusti pitäisi.

Täysi-ikäisyyden saavutettuani tunsin tietäväni kaikesta kaiken ja arvelin olevani älykkyyteni huipulla. Myöhemmin olen todennut, että saatoin olla väärässä. Mitä enemmän olen oppinut, sitä vähemmän luulen tietäväni. Opin kyseenalaistamaan asioita. Se lähti halusta olla eri mieltä kuin muut. Samaa mieltä on helppo olla. Jos aikoo olla eri mieltä, on osattava perustella väitteensä. Niinpä aloin ajatella. Tajusin, ettei mikään asia ole aivan mustavalkoinen, vaan perusteluja puolesta ja vastaan löytyy helposti. Aloin myös ymmärtää näkökulmia. Minä näen asiat tietystä näkökulmasta, kun taas joku toinen katsoo asiaa oman elämänkokemuksensa kautta. Huomasin, että keskustelussa ei tärkeintä ole olla samaa mieltä, vaan se, että kunnioittaa toisen mielipidettä, vaikka se eroaisi omasta. No okei, aina ei ole helppoa kunnioittaa toisen mielipidettä. Varsinkaan sellaista huonoa mielipidettä. Minulle on myös sanottu, että ”joskus on viisautta olla sanomatta ääneen omaa mielipidettä”. Tuo on aivan totta. Esimerkiksi pikaruokalan jonossa olin kerran kahden liivijengiläisen välissä enkä sanonut ääneen, mitä heidän toiminnastaan ajattelen. Se oli luultavasti ihan hyvä ratkaisu.

Viimeksi olin eri mieltä enemmistön kanssa siitä, että leivässä juusto kuuluisi muka leikkeleen tai makkaran päälle. Eihän sitä nyt sinne voi laittaa! Järjestys on tietenkin, että ensin juusto, sitten leikkele ja sen päälle mahdolliset kasvikset. Perusteluna nuo moukat käyttivät sitä, että sormet tulevat rasvaiseksi tai makkaralta haiseviksi, jos kyseiset tuotteet on juuston päällä. Kuka käskee puristamaan sormilla leipää sillä tavalla kädessään, että sormet koskettavat päällisiä? Esteettisesti on paljon kauniimpaa, kun juusto on alla ja leikkeleet päällä. Vessapaperirulla pyörii telineessä kuitenkin siten, että paperi tulee päältä. Tässä taidan kannattaa enemmistön mielipidettä. Myönnän kääntäneeni joskus kylässä ollessani rullan oikein päin. Ja KitKat-suklaata ei saa haukata keskeltä, vaan on taitettava pala kerrallaan.

Pieni anarkismi tekee ihmiselle hyvää. Kaikkea ei tarvitse aina ottaa vastaan pureskelematta ja ajattelematta itse. Joskus on tietenkin vaikeaa kertoa olevansa eri mieltä kuin muut. Välillä taas on hauskaa hämmentää sanomalla oma, muiden mielipiteistä poikkeava ajatus ääneen. Jos mielipiteen ainoa tarkoitus on loukata, on se parempi jättää sanomatta. ”Jos ei ole asiasta hyvää sanottavaa, on parempi olla sanomatta mitään”, pätee keskusteluissa yllättävän hyvin.