Trendigluteenittomuus

Gluteenittomuus ilman keliakiaa. Monesti näkee netin keskustelupalstoilla ja jopa omien ravintola-alalla työskentelevien Facebook-kaverien keskuudessa ivallista kommentointia siitä, kuinka jotkut vaativat gluteenitonta ruokaa, ”vaikkei ole todellista syytä” sille. Gluteeniyliherkkyyttä pidetään lähinnä kuviteltuna trendi-ilmiönä ja gluteenitonta ruokavaliota aivan turhana hienosteluna.

Minulla ei ole todettu keliakiaa. Olen kärsinyt koko elämäni ala-asteiästä lähtien kauheasti kutiavasta ihottumasta, jota ei ihotautilääkäritkään osanneet suorilta diagnosoida. Itse olen arvellut kärsiväni päänahan psoriasiksesta, joka silloin tällöin on levinnyt muuallekin kehoon. Vahvistusta en koskaan saanut siitä, että kyseessä on psori, mutta joka tapauksessa päänahkani ja korvieni iho oli kuivaa, hilseilevää ja kutina oli usein helvetillinen. Raavin öisin pääni verille ja muistan usein ajatelleeni, että en enää kohta kestä tätä kutinaa. Ihottuma myös hävetti ja vaikutti pukeutumiseeni, hiustyyleihin ja jopa kampaajalla käymiseen. Lääkärit määräsivät kutinaan ja ihon hilseilyyn kuorivia voiteita ja kortisonia. Niillä iho menikin aina paremmaksi kuurin ajaksi, mutta ihottuma palasi välittömästi kuurin loputtua takaisin. Joskus ihottumaa on tullut myös polviin ja kyynärpäihin, mutta niissä se ei ole äitynyt niin pahaksi kuin päänahassa.

Ihottuman lisäksi olen kärsinyt enemmän tai vähemmän aina suolisto-ongelmista. Minulta on sen vuoksi testattu pariinkin otteeseen keliakia verikokeella, mutta koska niissä ei ole näkynyt mitään, suolistoa ei ole sen tarkemmin tutkittu. Oireet on laitettu IBS:n piikkiin ja varmasti se sitä on ollutkin vatsavaivojen osalta ainakin osittain.

Ryhdyin 2020 keväällä ketogeeniselle ruokavaliolle sen vuoksi, että toivoin apua suolistovaivoihin sekä yleiseen vetämättömään ja turvonneeseen oloon. Ketogeeninen ruokavalio on gluteeniton ruokavalio, koska siihen ei kuulu mitään viljatuotteita. Alussa ihottumani äityi pahemmaksi ja meinasin luovuttaa heti alkuunsa. Olin ollut noin puoli vuotta suht tiukalla ketoruokavaliolla, kun yhtäkkiä huomasin, että ihoni oli alkanut parantua. Yhtenä iltana nukkumaan mennessä tajusin, että en muuten ole raapinut päätäni öisin viime aikoina eikä kutinaa tunnu ollenkaan. Aiemmin jouduin myös päivisin rapsuttelemaan vai vihkaa päätäni tai korvia, jotka kutisivat ihan koko ajan. Kutinan kauheutta on vaikea selittää sellaiselle, joka ei koskaan sitä kokenut, mutta kai se jotain kertoo, että korvat ja päänahan iho oli yleensä aina aivan verinaarmuilla tai täynnä rupea. Jouduin joskus syömään myös antibioottikuurin, kun iho tulehtui raapimisen vuoksi. Nyt yhtäkkiä tuo vuosien piina helpotti ja iho päänahassa ja korvissa oli täysin normaalin oloinen.

Olin ajatellut, että koska en ole keliaakikko, voin tietysti syödä kylässä ja joskus muutenkin jotain viljatuotteita, vaikken normaalisti kotioloissa sellaisia syö. Kesälomalla leivoin lapsille korvapuusteja enkä voinut vastustaa kiusausta ottaa itsekin yhtä. Tai no, oikeastaan kolmea, jos aivan rehellisiä ollaan. Pian niiden syömisen jälkeen huomasin ihottuman palanneen. Muutamia punaisia ja kutiavia läikkiä kasvoissa sekä päänahassa erityisesti niskassa oli jälleen paksua ja kuivaa hilsettä. Korvatkin kutisivat taas. Päätin palata tiukkaan ruokavalioon ja katsoin jälleen tarkemmin, mitä suuhuni pistän. Nyt ihottuma on taas hävinnyt.

En tietenkään voi vedenpitävästi väittää, että oireet aiheuttaa juuri gluteeni tai ne paranevat gluteenittomuuden ansiosta. Muita muutoksia on rasvan määrän lisääminen ruokavalioon ja prosessoitujen tuotteiden minimoiminen. En käytä enää ollenkaan margariineja enkä rypsiöljyä vaan voita, kookosöljyä ja kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä. Lisäksi syön avokadoa, pähkinöitä ja siemeniä rasvan lähteinä.

Mitä tulee tuohon trendigluteenittomuuteen, niin ymmärrän ärtymyksen, jos vaatii muita tekemään itselleen gluteenitonta ruokaa, mutta jälkiruuaksi ottaa kuitenkin tavallisista jauhoista tehtyä suklaakakkua. Gluteeniyliherkkyys on kuitenkin aivan oikea ilmiö ja elämänlaatuni on paljon parempaa, kun en syö gluteenia. Toki tarkkuus sen suhteen ei ole samaa luokkaa kuin keliaakikolla ja ehkäpä ravintolassa tilatessa on hyvä mainita, että on gluteeniton, muttei keliaakikko. Rakastan pullaa, vehnäleivonnaisia ja ruisleipää. Joudun luopumaan näistä voidakseni elää normaalia elämää. En todellakaan tekisi niin vain jonkin trendin takia. Toivon mukaan lähitulevaisuudessa aiheesta saadaan lisää tutkimustietoja, ettei meitä gluteenille syystä tai toisesta herkistyneitä leimata luulosairaiksi tai vaativiksi nirppanokiksi.

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys

Rapakunnosta liikkeelle jälleen

Olen aina ollut mieleltäni urheilullinen. Vartaloni on enemmän sporttisen oloinen kuin hennon hoikka. Olen halunnut näyttää urheilullisen vahvalta sen sijaan, että olisin langan laiha ja tai pelkäisin lihasteni näkyvän. Liikkunut olen aika vähintäänkin kohtuullisesti. Ongelmani on usein silti ollut se, että liikunta on ollut minulle suoritus sen sijaan, että nauttisin siitä suunnattomasti. Liikkuminen on ollut väline saada keho tiettyyn muottiin tai saavuttaa jotain.

Viimeisen vuoden aikana minusta kuitenkin tuli sohvaperuna. Tapahtui lumipalloefekti, joka alkoi alkoholin käytön lopettamista. Se ei itsessään ollut vaikeaa ja päätös oli harkittu ja vakaa. Se kuitenkin stressaavan työtilanteen ohella johti siihen, että uuvuin. Paloin loppuun. Sain myös masennusdiagnoosin. Vaikea masennus. Sitä oli vaikea uskoa, koska olinhan kuitenkin toimintakykyinen koko ajan. Jälkikäteen ajateltuna, toimin kyllä, mutta tein vain pakollisen eli hoidin työni niin kauan, kunnes en enää jaksanut mitään. Samaan aikaan taistelin vakavan raudanpuutteen kanssa. Kaikki tämä johti siihen, että pikku hiljaa jämähdin sohvalle. Jätin väliin säännöllisen lenkkeilyn ja jos sainkin itseni liikkeelle, tuntui, etten jaksa kuin kiertää korttelin ja palata takaisin sohvalle.

Viimeinen niitti oli muutama viikko sitten sairastettu korona. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin itseni todella heikoksi ja voimattomaksi. Mietin, etten jaksaisi kävellä kovin montaa sataa metriä enkä jaksanut edes kauppaostoksia kantaa. Uupumiseni ollessa syvimmillään, kävin hierojalla. Hän totesi selkälihasteni olevan tosi surkeassa kunnossa ja niitä pitäisi ehdottomasti vahvistaa. Eihän se yllätyksenä tullut, mutta tunsin silti häpeää. Miten olen päästänyt itseni tähän kuntoon? Minä, joka olen aina ollut sporttityttö ja edelleen tunnen sisäisesti olevani se ja ulkoisestikin saatan siltä näyttää, mutta totuus on jotain muuta. Makaan päivästä toiseen sohvalla enkä saa itsestäni irti mitään.

Mietin myös ikääni. Täytän ensi vuonna 40 ja nyt jos koskaan olisi korkea aika tehdä jotain sen eteen, että kehoni toimii vielä 20 vuodenkin päästä ja kykenen liikkumaan, mikäli nyt satun elinpäiviä sinne saakka saamaan. Pienet kolotukset ovat  jo nyt arkipäivää eikä keho enää tunnu parikymppisen keholta. Ei tietenkään. Nyt laiskuus alkaa todenteolla kostautua.

Pääsiäisen aikaan olen viimein saanut itsestäni irti sen verran, että olen tehnyt muutaman oikean kävelylenkin. Tämä ”oikea” tarkoittaa siis useamman kilometrin kävelyä eikä korttelin kiertämistä. Pitkästä aikaa olen tuntenut riemua liikkuessani. Keho on tuntunut toimivalta ja kävely hyvältä. Kuuntelin Helena Kastikaisen äänikirjan Kävele, unohda, rakastu, jossa hän kertoo matkastaan koko Suomen läpi kävellen. Kirja sai minut sisuuntumaan. On se nyt hitto, jos minä en jaksa kävellä muutamaa kilometriä, kun toiset kävelee ilman sen kummempaa urheilutaustaa koko Suomen läpi Helsingistä Nuorgamiin.

Minulle vaikeinta on olla tekemättä jotain asiaa täysillä ja olla pyrkimättä täydellisyyteen. Liikunnan osalta se on tarkoittanut sitä, että joko teen pitkiä lenkkejä juosten tai treenaan salilla kovaa tai sitten makaan sohvalla. Luin jostain ajatuksen: ”Täydellisyys on hyvän vihollinen. Kilometrin kävelylenkki, jonka teen on parempi kuin 10 kilometrin juoksulenkki, jota en tee.” Tämä on vaikea sisäistää. Olenhan aina ajatellut, että turha tehdä mitään, jos ei tee kunnolla. Nyt harjoittelenkin sitä, että teen edes vähän säännöllisesti. Kaivoin esiin kahvakuulan, jota olen joka päivä heilutellut hiukan. En ole tehnyt mitään varsinaista treeniä, mutta olen kuitenkin ohimennen tehnyt muutamia nostoja ja heilautuksia. Päätin, että sekin on jotain. Se on 100 % enemmän kuin se, etten koskisi kahvakuulaan ollenkaan.

Olen päättänyt kuntouttaa itseni. En aseta itselleni tavoitetta juosta 10 kilometrin lenkkejä kesäkuuhun mennessä tai käydä salilla neljä kertaa viikossa. En aseta muuta tavoitetta kuin tehdä viitenä päivänä viikossa jotain sellaista, josta nautin. Tai vaikken aina nauttisikaan, niin tehdä silti edes vähän. Ei täysillä eikä suorittaen vaan koska kehoni ansaitsee sen. Minä ansaitsen sen.

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys