Anteeksipyyntö

sunrise-1670979_1920.jpg

Kirjoitin viime viikolla tekstin siitä, miksi uskonnolla on uhreja. Sain siitä paljon sekä positiivista että negatiivista palautetta. Tekstissäni kirjoitin muun muassa, että kristinuskon oppi on harhainen eikä mahdollista vapaata ajattelua. Olen aina pyrkinyt kirjoittaessani nostamaan esiin epäkohtia jämäkästi, mutta kuitenkin kaikkia kunnioittavasti. Nyt epäonnistuin. Kirjoitin (tarkoituksella) provosoivasti enkä perustellut väittämiäni. Annoin rivien välistä ymmärtää, että uskovainen ihminen on hyväuskoinen hölmö. Koska olen koulutukseltani teologi ja asiassa näin olen asiantuntija, haluan hieman palata tuohon tekstiin ja tarkentaa ajatuksiani. Haluan myös pyytää anteeksi, että sanoillani loukkasin tarpeettomasti heitä, joille Jumala on totta. En voi sanoa omistavani absoluuttista totuutta päädyttyäni tietynlaiseen maailmankuvaan. Aion seuraavaksi perustella muutamia ajatuksiani ja korostan, että ne ovat minun päätelmiäni todellisuuden luonteesta ja kristinuskosta.

Ensimmäiseksi palaan väitteeseen ”kristinusko on harhainen”. Aika moni voisi naurahtaa esimerkiksi skientologian myytille ihmisyydestä. Sen mukaan 75 miljoonaa vuotta sitten ihmiset asuivat meidän maailmaamme muistuttavalla planeetalla. Galaktinen tyranni Xenu kutsui ihmiset luokseen verotukseen liittyvällä salajuonella, jäädytti heidät ja pudotti pakastetut kehot tulivuoriin. Perään Xenu heitti ydinpommeja. Ihmisistä jäi jäljelle vain sielut, tetaanit. Sitten Xenu täytti tetaanit huonoilla mielikuvilla, neurooseilla ja itsetunto-ongelmilla, joihin nyt skientologia pyrkii vaikuttamaan parantavasti. Kuulostaa järjettömältä ja saa ihmettelemään, kuinka kukaan ajatteleva ihminen voi uskoa tuohon tarinaan. Kristinuskon vastaava myytti on luomiskertomus ja kuvaus ihmisestä paratiisissa. Sen mukaan Jumala loi maailman ja ihmisen (miehen) omaksi kuvakseen. Kun hän huomasi, että mies ei viihtynytkään yksin, hän muovasi miehen kylkiluusta naisen tämän kumppaniksi. Jostain kumman syystä Jumala laittoi keskelle paratiisia puun, jonka hedelmiä ihminen ei saanut syödä. Kun jotain kielletään, niin se tietysti houkuttaa. Ihminen meni ja söi hedelmiä ja joutui karkoitetuksi paratiisista. Ihmisestä tuli paha ja syntiinlangennut. Jossain kohtaa historian kulkua Jumala kuitenkin päätti tuhota luomansa ihmisen. Tuli vedenpaisumus ja vain muutama uskollinen ihminen säilyi hengissä. Tämäkään ei toiminut. Taas ihminen alkoi toimia väärin. Niinpä Jumala lähetti maailmaan poikansa, jotta ihmiset voisivat tappaa hänet, viattoman uhrin. Isä laittoi poikansa kärsimään ristillä, jotta me ihmiset, niin ikään Jumalan luomat olennot, voisimme pelastua. Ihmisellä on taipumus pitää tuttua tarinaa uskottavana. Tai ainakin uskottavampana kuin tarinaa, joka ei sisällä tuttuja elementtejä. Tarina avaruudesta tulleista tetaaneista kuulostaa meidän korvissamme vähintäänkin harhaiselta, mutta samaan aikaan tarina isästä, joka lähettää maailmaan poikansa (joka oikeastaan on myös Jumala, osa kolminaisuutta) tapettavaksi onkin ihan järkeen käypä.

Väitin myös, että kristinusko ei salli ihmisen ajatella vapaasti. Järjen käyttö ei ole kovinkaan suotavaa, koska se saa helposti epäilemään. Tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi tuon yllämainitun Raamatun tarinan kyseenalaistaminen, tuomitaan helposti epäilyksen hengen tuottamaksi. Sielunvihollinen yrittää houkutella ihmistä harhaan. Järjenvastaisuutta perustellaan sillä, että ei uskoa voi selittää järjellä eikä Jumalaa voi lähestyä ihmisen logiikan avulla. Raamatussa esimerkiksi Paavali ensimmäisessä kirjeessään roomalaisille varoittaa lukijoitaan epäuskosta. ”Koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltaan turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet.” Tuo viimeinen lause on hyvin tuttu lainaus, jolla pyritään hillitsemään oman järjen käyttöä. Olen itsekin vuosien varrella yrittänyt hiljentää oman pääni sisäisen kyseenalaistajan tuolla ajatuksella. On hyvin tehokas keino hallita ajattelua kääntämällä ajattelun idea ja päämäärä päinvastaiseksi. Ajattelu ei tuotakaan viisautta vaan liika ajattelu johtaa typeryyteen ja totuuden menettämiseen.

Kirjoitin myös hyväuskoisuudesta. Sanoin, että uskovainen ihminen näkee kaiken Jumalan vastauksena. Voiko uskovainen ajatella, että Jumala ei vastannut rukoukseen? Mielestäni ei voi. Jumala vastaa aina tavalla tai toisella. Joko siten, että tapahtuu se, mitä on pyydetty tai sitten vastaus on koettelemus tai Jumalan tarkoitus. Minä ajattelen, että se on vain elämää. Voisiko ihminen todella muuttaa rukoilemalla tapahtumien kulkua? Pidän sitä epätodennäköisenä. Jos Jumala on rakkaus ja kaikkitietävä, niin eikö Jumala toimi silloin joka tapauksessa oman suunnitelmansa mukaisesti. Pitääkö ihmisten rukoilla, että rakastava Jumala ei antaisi lasten kuolla nälkään? Jumala saattaa johdattaa ihmiselle hyvän työpaikan tai siunata bisneksiä, mutta Jumala ei pelasta viattomia lapsia kärsimästä ja kuolemasta aivan liian aikaisin. Jumala laittaa joillekin uskovaisille kultahampaita suuhun ja kasvattaa hiukset kaljuuntuneelle, mutta sallii toisaalla epäinhimillisen elämän. Mitä vittua, Jumala? Ymmärrän rukouksen ”tehon” itse rukoilijalle. Se saa ajatukset järjestykseen ja antaa tunteen siitä, että on tehnyt jotain asioille. Rukous on meditointia.

Esimerkiksi nämä ovat asioita, joita pohtiessani olen joutunut toteamaan, että kristinusko on minun mielestäni harhainen eikä kestä loogista ajattelua. Kovin mielelläni muutan mieltäni, jos joku minut saa vakuuttuneeksi siitä, että Jumala on. On ollut raskasta myöntää olevansa agnostinen ateisti. En voi sanoa, että Jumalaa ei ole, mutta voin sanoa, etten usko Jumalan olevan. Olen valmis muuttamaan ajatteluani, jos sille tarpeeksi vahvoja argumentteja löydän. En myöskään ajattele, etteikö jokainen uskovainen kävisi omassa päässään joskus näitä samoja epäuskoisia ajatuksia vaan uskoisi vain sokeasti. Varmasti käy. Edelleen olen sitä mieltä, että usko voi olla ehdottoman positiivinen voimavara ihmiselle. Mutta minulle se ei sitä enää ole.

Tämä oli nyt viimeinen raskassoutuinen teksti hetkeen. Palaan taas vähän kepeämpiin aiheisiin. 🙂

Puheenaiheet Ajattelin tänään Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta

Miksi uskonnolla on uhreja?

jesus-3476251_1920.jpg

Viime aikoina on ollut paljon esillä uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuva hengellinen väkivalta. Olen siitä itsekin kirjoittanut blogissani. Mikä sitten mahdollistaa hengellisen väkivallan ja tuottaa uskonnon uhreja? Onko kyse vain yhteisöstä eli ihmisistä, jotka toimivat väärin ja näin ollen käyttävät hengellistä väkivaltaa muihin yhteisön jäseniin? Onko uskolla uhreja? Pyrin antamaan oman näkemykseni mukaisen vastauksen, joka perustuu useisiin uskonnon uhreiksi itsensä mieltävien henkilöiden kanssa käytyihin keskusteluihin. Kyse on todella monimutkaisesta ilmiöstä, joten vastaus on pintaraapaisu aiheesta.

Ajattelin pitkään, että usko sinänsä ei ole vaarallista eikä vahingoita ihmistä. Usko vastaa moniin ihmisen tarpeisiin. Se antaa turvaa, koska aina voi luottaa Jumalan huolenpitoon ja siihen, että Jumala ei salli mitään pahaa tapahtuvan. Jos niin tapahtuu, se kuuluu Jumalan suunnitelmaan ja on hänen tahtonsa. Hädässä voi pyytää Jumalaa muuttamaan tapahtumien kulkua. Usko antaa myös elämälle tarkoituksen. Se antaa vastauksia vaikeisiin kysymyksiin esimerkiksi siitä, mitä on luvassa kuoleman jälkeen. Usko myös asettaa elämälle tietyt rajat. Usko tarjoaa myös sellaista yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota on vaikea kuvitella olevan millään muulla elämänalueella. Moni uskoon tullut kertoo valtavasta rakkaudesta ja huolenpidosta, jota on saanut yhteisössä osakseen. Nämä ovat uskon positiivisia puolia.

Mikä tekee uskosta ihmistä vahingoittavan? Mielestäni suurin ongelma ja hengellisen väkivallan aiheuttaja on ihmiskuvan vääristyneisyys. Kristinuskon opin mukaan ihminen on syntiinlangennut ja luonnostaan paha, eikä voi pelastua ilman Jumalaa. Pelastua miltä? Pelastua helvetiltä ja päästä taivaaseen. Ihmisen turmeltunut luonto saa ihmisen toimimaan väärin ja tekemään pahoja tekoja. Vain Jumalan armon ja Jeesuksen sovitustyön avulla ihminen voi vapautua. Kristinuskon sanomaa mainostetaan vapauttavana, mutta se vapauttaa vain ongelmilta, jotka se itse aiheuttaa. Usein se ei edes vapauta, vaan jättää syyllisyyden ja häpeän. Yksilö pakotetaan tekemään jatkuvaa parannusta siitä, että hän toimii ihmiselle luonnollisella tavalla. Kaiken takana on lopulta pelko ikuisesta kadotuksesta.

Lähes kaikissa hengellisestä väkivallasta käydyissä keskusteluissa esiin nousee pelko. Pelko helvettiin joutumisesta, pelko yksinjäämisestä, kun muut ylöstemmataan, pelko siitä, ettei olekaan pelastettu. Moni uskonnollisessa yhteisössä lapsuutensa viettänyt muistaa myös syyllisyyden ja joka iltaiset syntien anteeksipyytelyt. Syyllisyys vaivaa myös monia aikuisia. Ajatus uskovan pyhittymisestä eli muuttumisesta ”paremmaksi” ihmiseksi ja uskovaksi johtaa helposti kokemukseen epäonnistumisesta. Mikä minussa on vikana, kun edelleen painin samojen ongelmien kanssa? Näitä ongelmia voivat olla esimerkiksi seksuaaliset ajatukset tai ”väärät” tunteet, kuten kateus, ahneus, ylpeys tai viha. Ne ovat kaikki tunteita, joita uskovan ei pitäisi tuntea. Merkkejä lihallisuudesta. Toki voidaan ajatella, että armo kuittaa myös nämä pahat ajatukset ja tunteet, mutta siinä tapauksessa armo on lääke sairauteen, jonka kristinuskon oppi aiheuttaa. Tunteet ovat viestintuojia. Esimerkiksi viha kertoo meille, että on tapahtunut jotain, minkä koen vääryydeksi ja asia edellyttää jotain toimintaa. Sen sijaan, että näitä tunteita kuultaisiin ja niiden viesti yritettäisiin ymmärtää, ne pakotetaan tukahduttamaan.

Nämä ovat esimerkkejä siitä, kuinka nimenomaan usko tarjoaa ne mekanismit, joilla yksilö uhriutuu. Kristinuskon sanoma on ristiriitainen ja harhainen. Se ei vapauta, vaan riistää ihmiseltä mahdollisuuden vapaaseen ajatteluun ja järjen käyttöön. Uskovainen voisi sanoa tähän kritiikiksi, että ehkä näin kokeva ei ole koskaan henkilökohtaisesti edes ollut uskossa. Hänellä ei ole ollut henkilökohtaista suhdetta Jumalaan eikä hän oikeasti ole koskaan tuntenut Jeesusta. Uskossa oleva perustaa uskonsa vahvaan kokemukseen ja tunteeseen siitä, että usko todella toimii ja Jumala on olemassa. Jokainen ihminen tulkitsee todellisuutta oman maailmankuvansa kautta ja poimii sieltä vihjeitä, jotka tukevat omaa ajattelua. Esimerkiksi onnettomuuteen joutunut ja siitä vähillä vammoilla selvinnyt voi ajatella, että hänellä oli suojelusta matkassa. Oli suoranainen ihme, ettei käynyt pahemmin. Miksi hän sitten ylipäätään joutui onnettomuuteen? Ehkä sen vuoksi, että tapahtumalla on jokin merkitys. Esimerkiksi se, että se tapahtuma vahvisti ihmisen uskoa Jumalan varjelukseen. Uskova näkee merkkejä siellä, missä on todellisuudessa vain elämää. Elämässä tapahtuu hyviä ja pahoja asioita.

Kaikki ihmiset eivät suinkaan uhriudu uskosta. Monelle ihmiselle se todella on elämään sisältöä tuova asia ja positiivinen voimavara. Osa niistä, jotka kokevat olevansa yhteisön uhreja, pitävät silti kiinni siitä maailmankuvasta eli pysyvät uskossa. Osalla kuitenkin ero yhteisöstä laittaa liikkeelle prosessin, joka johtaa maailmankuvan muutokseen. Kun ihminen ei ole läheisessä kosketuksessa muiden uskovien kanssa, saa kilpailevat maailmankuvat tilaa ajattelussa, mikä johtaa usein kyseenalaistamiseen ja ajattelun muutokseen. Jokainen tie vapauteen on erilainen.

Suhteet Oma elämä Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta