Jälleen yksi kesä parisuhteettomana alkamassa. Talvisin olo on kaikkea muuta kuin energinen ja silloin ihan mielelläni vietän aikaa kotona villasukat jalassa enkä edes isommin haikaile parisuhteen perään. Kevään tullen sen sijaan alkaa kaivata sosiaalista elämää. Minusta olisi kiva viettää aikaa uimarannalla. Pakata laukkuun eväät ja termoskahvit. Olisi kiva tehdä retkiä luontoon. Jonnekin meren rantaan ja tuijotella kalliolta avautuvaa merta. Olisi kiva myös lähteä johonkin kaupunkiin ja katsella ihmisvilinää. Käydä torikahveilla. Mökillekin haluaisin mennä. Lämmittää saunaa ja istua laiturinnokassa auringon laskiessa. Kuunnella yöllä lintujen laulua ja huitoa hyttysiä. Olisi hauskaa osallistua kesätapahtumiin. Mutta mitä järkeä näissä on yksin?

Käyn toki yksinkin luontoretkillä, mutta siitä puuttuu kokemuksen jakamisen ilo. Rannalle lähden lasten kanssa ja istuskelen yksin termoskahvieni kanssa. Kaupunkilomalle lapsia on turha raahata. Ystäviä voi tietysti pyytää mukaan, mutta silloin reissu pitää sopia hyvissä ajoin eikä silloinkaan aina aikataulut sovi yksiin. Ei voi päättää tunnin varoitusajalla, että lähdetään tänään pienelle retkelle lähikaupunkiin. Jotkut nauttivat yksin reissaamisesta, mutta minä tunnen oloni vain hölmöksi kaupungissa yksin kuljeskellessa. Merta voi tuijotella itsekseen, mutta ihana olisi olla toisen lähellä silloin. Mökille voisin mennä lasteni kanssa kolmisin. Ajatuksena kiva, mutta käytännössä se olisi sitä, että teen yksin kaiken lasten istuessa kännykät kädessä mökissä. Tai vaihtoehtoisesti kiukuttelevat siitä, että on tylsää. Ovat jo sen ikäisiä, että mökkeily äidin kanssa ei ole se kesän odotetuin juttu. Aikuinen seura ja yhdessä puuhastelu olisi sitä, mitä kaipaisin.

Välillä tuntuu, että koko kesä valuu hukkaan, kun ei ole ihmistä kenen kanssa tehdä asioita. Iltaisin kuuntelen terassilla, kun naapurustosta kuuluu puheensorinaa ja grillin tuoksu leijailee houkuttavasti nenään. Miksi grillaisin yksinäni, kun lapseni eivät edes syö juuri mitään grilliruokia? Jätän paljon väliin asioita, joita haluaisin tehdä, koska en vain yksinkertaisesti nauti niistä asioista yksin. Päivät vaan valuu ohi. Olen tästä joskus ennenkin narissut ja saanut vastaukseksi, että onhan sinulla ystäviä. On, ja heidän kanssaan on hauskaa, mutta ei se vaan ole sama kuin viettää aikaa ihmisen kanssa, jonka kanssa jakaa elämäänsä syvemmin.

Menin vielä katsomaan Harryn ja Meghanin häitä. En yleensä innostu häähömpästä enkä taida olla kovin romanttinen ihminen edes. Se lämpö, hellyys, kunnioitus ja ihailu, joka Harryn silmissä oli hänen katsoessaan morsiantaan, oli todella liikuttavaa. Mietin, että haluaisin itsekin joskus katsoa jotain ihmistä noin ja että myös hän katsoisi minua niin.

Näin ne parisuhteettoman tunteet vaihtelee. Välillä tuntuu, että elämä on hyvää ja rikasta yksin, ja vapaus on sitä, mitä kaipaa liikaa sitoutuakseen. Hetken päästä löytää itsensä vellomassa ikävässä ja tuntee menettävänsä jotain, kun ei ole lähellä ihmistä, jonka kanssa jakaa elämää.