Uskonnollinen yhteisö ja seksuaalisuus

sea-2567110_1920.jpg

Muutama päivä sitten iltapäivälehdessä oli juttu uskonnolliseen yhteisöön kuuluvasta äidistä, joka halusi kieltää lapseltaan koulun seksuaalikasvatustunnit. Olen kasvanut helluntaiyhteisössä, joten aihe on tuttu ja nostattaa tunteita. Hyvistä tarkoitusperistä huolimatta seksuaalikasvatus uskonnollisissa yhteisöissä tuottaa usein ahdistuneita, syyllisyyden piinaamia ja omaa seksuaalisuuttaan häpeäviä ihmisiä. Uskon vilpittömästi, että tarkoitus ei ole paha, vaan pyrkimyksenä on suojella nuoria liian aikaisilta ja huonoilta kokemuksilta. Seksuaalisuus on herkkä kohta ihmisessä ja säröt sillä alueella voivat vaikuttaa elämään pitkään. Yhteisöissä on halu suojella näiltä säröiltä, mutta keinot siihen ovat vääriä.

Seksuaalisuus on vahva osa ihmistä jo aivan lapsesta saakka. Se on täysin luonnon sanelemaa eikä ihminen voi sitä vastustaa. Ongelmalliseksi asia tulee silloin, kun siitä tehdään kiellettyä. Seksi ennen avioliittoa on syntiä. Esimerkiksi helluntailaisuudessa opetetaan usein, ettei Jumala siunaa avioliittoa, jos pari on harrastanut seksiä jo ennen liiton siunaamista. Siitä seuraa onneton avioliitto. Koska kahden toisiaan rakastavan ihmisen on  vaikeaa ”vastustaa” lipsumista asiassa, avioliitot solmitaan yleensä hyvin lyhyen tuntemisen jälkeen tai todella nuorena. Ei ole harvinaista, että naimisiin mennään heti täysi-ikäiseksi tultua, jos on sattunut löytämään seurustelukumppanin seurakunnan keskuudesta. Harva kykenee niin suureen mielen lujuuteen, että pystyy vastustamaan kiusausta alttarille saakka. Se johtaa syyllisyyteen ja synnintuntoon. Mitä, jos pilasin kaikki mahdollisuudet hyvään avioliittoon, koska olin niin heikko? Seksuaalisuudesta voi olla vaikea nauttia avioliitossakaan, jos siitä on tehty ennen sitä jotain pahaa ja kiellettyä.

Toinen ongelma opetuksessa on, että kumppanin pitäisi ehdottomasti löytyä oman yhteisön keskuudesta. Kaikista tärkein ”ominaisuus” kumppanissa on se, että hän on uskossa. Sillä ei ole väliä, millainen hän on persoonaltaan ja onko minkäänlaista yhteensopivuutta. Kohtaaminen mahdollisen kumppanin kanssa saatetaan kokea Jumalan johdatuksena ja päätöksiä suhteen etenemisestä tehdään nopeassa tahdissa. Moni huomaa vasta avioliiton solmisen jälkeen, ettei arki lähes vieraan ihmisen kanssa olekaan niin ihanaa. Vasta tutustumisen myötä saattaa puolisosta huomata piirteitä, jotka aiheuttavat kitkaa suhteessa. On tietysti myös niitä, jotka onnistuvat avioliitossaan ja ovat onnellisia. He ovat usein niitä, jotka ovat tunteneet toisensa jo pitkään ja ovat onnistuneet löytämään kumppanin omasta seurakunnasta. Koska naisia uskonnollisissa yhteisöissä on aina moninkertaisesti suhteessa miehiin, on tilastollisesti mahdotonta, että jokainen löytäisi puolison oman yhteisön keskuudesta. Pelkkä uskovaisuus ei tietenkään tee kenestäkään sopivaa puolisoa. Kuitenkin monella yhteisöön kuuluvalla on pelko elämän menemisestä pilalle, jos kumppani ei usko samalla tavalla. Yhteisössä opetetaan, että kumppanin pitäisi olla uskossa (=samasta yhteisöstä), joten on ”vaarallista” lähteä suhteeseen ei-uskovan kanssa. Kaikki eivät suhdetta hyväksyisi ja ulkopuolisten taholta tulisi painostusta. Huolenpidon nimissä saatetaan jopa tivata tietoja siitä, elääkö pari ”synnissä” eli onko seksiä harrastetettu. Tämä on erittäin ristiriitaista. Jokainen ihminen kaipaa rakkautta ja jossain kohtaa elämäänsä lähes jokainen haluaa parisuhteen. Jos kumppania ei oman yhteisön piiristä löydy, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla yksin tai joutua ulkopuolisen, ja usein myös oman pään sisäisen kritiikin kohteeksi valitsemalla ei-uskovainen puoliso. Moni jää yksin. Yksinäisenä ei ole mitään oikeutta toteuttaa seksuaalisia tarpeitaan. Ei myöskään siinä tapauksessa, että tunnet vetoa samaan sukupuoleen.

Seksuaalikasvatus yhteisöissä on usein olematonta. Jos sitä on, se on varoittelua seksin harrastamisen vaaroista. Seksuaalisuus on paljon muuta kuin vain seksiä. Ihminen on läpeensä seksuaalinen olento eikä sitä pysty kieltämään. Tekemällä siitä kiellettyä, kielletään jotain, mitä on mahdotonta olla ajattelematta. Kuitenkin jo seksuaaliset ajatukset ovat syntiä, jos ei ole avioliitossa. Luonnollisten tarpeiden kieltäminen harvoin johtaa mihinkään hyvään lopputulokseen. Ihminen saadaan tuntemaan syyllisyyttä luonnollisesta asiasta, johon sitten tarjotaan lääkkeeksi Jumalan armoa. Jos on kasvanut siihen ajatukseen, että seksi on syntistä ja pahaa, on vaikea päästä siitä ajatuksesta edes avioliitossa. On vaikea nauttia jostain, joka on mielessä kasvanut kielletyksi. Varsinkaan, jos kuvittelee olevansa ainoa, joka ei kyennyt odottamaan alttarille asti. Tosiasiassa aika harva siihen kykenee, mutta ei asiasta julkisesti puhuta. Eikä tietysti pidäkään puhua henkilökohtaisesta asiasta, jonka ei pitäisi olla kenenkään muun kuin parin välinen. Kuitenkin (harha)kuvitelma siitä, että kaikki muut ovat niin paljon parempia uskovia ja pystyvät vastustamaan kiusausta, ajaa monen nuoren pahaan syyllisyydentuntoon.

Inhimillisyyttä toivoisi yhteisöjen seksuaalikasvatukseen syyllistämisen ja pelottelun sijaan. Terve seksuaalisuus, omien rajojen oppiminen ja itsensä kunnioittaminen ovat nuoren kasvun kannalta tärkeitä asioita. Kieltämisen sijaan pitäisi opettaa itsensä ja toisen kunnioittamista. Seksuaalisuus pitäisi hyväksyä luonnollisena asiana, jonka toteuttamisen kanssa ei ole hyvä kiirehtiä, mutta jota ei tarvitse myöskään pidätellä. Kaikista älyttömin ajatus on kieltää seksuaaliopetus nuorelta. Ei nuoret elä tyhjiössä ja puhetta seksistä kuulee kaikkialla. Toisilta nuorilta kuultu puhe ei aina ole hyvästä eikä varsinkaan siinä tapauksessa, ettei oikeaa tietoa aiheesta ole saatavilla. Ei nuori lakkaa olemasta seksuaalinen olento sillä, että asian kieltää tai siitä ei puhu. Seksuaalisuus on meissä jokaisessa eikä sitä voi sammuttaa siksi aikaa, että sen sitten jossain vaiheessa voisi napista laittaa uudelleen päälle.

Suhteet Rakkaus Seksi Uutiset ja yhteiskunta

Intuitiivinen syöminen – helppo tapa painonhallintaan?

salad-791891_1920.jpg

Tänä aamuna Ylen Aamu-tv:ssä Patrik Borg jutteli intuitiviisesta syömisestä eli siitä, kuinka elimistö ihannetilassa kertoo, kuinka paljon ja mitä kannattaa syödä. Intuitiviinen syöminen ei tarkoita sitä, että syödään, mitä mieli tekee. Varsinkaan silloin, jos mieli tekee lähinnä karkkia, sipsejä ja jäätelöä. Aihepiiri on itselle kokemuksen kautta tuttu. Olin juuri eronnut ja elimistö reagoi voimakkaisiin tunteisiin siten, ettei mikään ruoka mennyt alas kurkusta. Vaikka olisi ollut nälkä, en saanut montaa suupalaa kerralla syötyä. Lopulta olo oli tosi heikko ja päätin, että on pakko alkaa huolehtia itsestni, että jaksan. Aloin syödä ravitsevaa ruokaa riittävästi ja säännöllisesti. Alussa määrät tuntuivat isoilta, koska olin tottunut syömään ”mitä sattuu” ja pieniä annoksia. Olen aina ollut aamupalaihminen ja aamupuuro on kuulunut jokaiseen aamuun vuosien ajan. Olen myös tottunut syömään suht säännöllisesti, joten sekään ei ollut ongelma. Ongelma oli se, että lounaaksi saatoin syödä vain leivän tai kylmiä nakkeja jääkaapista. Saatoin myös jättää välipalan väliin, koska ei ollut nälkä. Toisaalta sitten siirsin nälkää napsimalla karkkia tai muuta ”pientä”, jolloin päivän toisella lämpimällä aterialla ei taaskaan oikein mikään maistunut. Söin usein iltaruoaksi kaurapuuroa, koska ei mikään muu mennyt alas. Lopulta illalla oli nälkä koko ajan. Tai siis teki mieli jotain pientä. Sain siis ruoasta varmasti tarpeeksi energiaa, mutta en todellakaan elimistölle riittävästi ravintoa.

Alussa tein useammaksi päiväksi kerralla ateriat. Punnitsin ruuat siten, että jokaisella aterialla oli reilusti proteiinia (n. 100g kanaa/kalaa/lihaa, hallitusti hiilihydraatteja (1dl riisiä/pastaa tai 1 peruna) ja runsaasti kasviksia (parsakaalia/kukkakaalia höyritettynä, salaattia), joiden päälle lorautin rypsi- tai oliiviöljyä. Jätin pois kastikkeet, juustot ja leivät. Söin kellon mukaan ja vaikka ei olisi ollut nälkä, söin silti. Tämä on tosi kaukana intuitiivisesta syömisestä, mutta se oli minulle ainoa tapa saada elimistö toimimaan kunnolla. Todella nopeasti huomasin, että syömällä riittävästi ja tarpeeksi usein kunnollista ruokaa, mieliteot jäivät pois. Moni kyseli, miten viitsin joka päivä syödä samoja ruokia. Kysymys tuntui hassulta, koska mielestäni ne ruoat maistuivat aivan taivaallisilta. Yllättäen huomasin, että minun teki mieli nimenomaan terveellisiä ruokia eikä esimerkiksi pizzaa tai kebabia. Toki juhlissa saatoin maistaa palan kakkua, mutta silloinkin kykenin olemaan maistamatta jokaista pöydässä olevaa laatua. Vaikka söin määrällisesti ainakin kolme kertaa enemmän ruokaa kuin ennen, paino alkoi pudota. Aloin myös harrastaa liikuntaa enemmän ja olo oli todella energinen.

Muutaman kuukauden ”rasiaruokailun” jälkeen aloin huomata muutoksen elimistön toiminnassa. Aloin kuulla sen viestejä! Kuulostaa jännemmältä kuin todellisuudessa on. Huomasin, että pidennettyäni vähitellen juoksulenkkejä, tarvitsin enemmän energiaa. Teki mieli syödä enemmän hiilihydraatteja aterialla. Joinain päivinä teki hirmuisesti mieli sitrushedelmiä. Niinpä söin niitä. Mieliteot eivät olleet enää hallitsemattomia enkä syönyt karkkeja holtittomasti huonoon oloon saakka. En syönyt karkkia oikeastaan ollenkaan, koska sitä ei tehnyt yhtään mieli. En enää punninnut ruokamääriä ja söin muutenkin ”rennommin”, mutta tiesin tasan, jos olin syönyt enemmän energiaa kuin tarvitsin tai jos päivän aikana oli jäänyt energiavajetta, huomasin myös sen. Jos syystä tai toisesta oli tullut syötyä vähemmän kasviksia, niitä teki mieli seuraavana päivänä vähän enemmän. Suhde ruokaan muuttui neutraalimmaksi. Satunnaiset herkkuhetket eivät tuntuneet pahoilta, koska olin yleensä etukäteen päättänyt, milloin sellaisen pidän.

Moni kyseli, miten ihmeessä olen onnistunut noudattamaan ”dieettiä”. Minusta se tuntui hölmöltä, koska en mielestäni noudattanut mitään. En tarvinnut itsekuria syömisessä, koska nimenomaan söin paljon enemmän ja söin juuri sellaista ruokaa, mitä teki mieli syödä. Kun elimistö sai tarpeeksi ravintoa, se toimi eikä sitä sotkenut, vaikka silloin tällöin söi herkkuja. Ennen valitin, että jo Fazerin Sinisen ajattelu nosti vaa’an lukemaa puolella kilolla, mutta elimistön toimiessa kunnolla, ei tarvinnut ahdistua siitäkään. Uskon vakaasti elimistön kykyyn kertoa, mitä se tarvitsee. Tämä kyky voi olla heikentynyt vääränlaisen ravinnon, unen tai/ja liikunnan puutteen tai stressin vuoksi. Olen itsekin lipsunut. Sekin käy yllättävän helposti, kun on kiireinen arki ja stressiä. Väsyneenä ja nälkäisenä on helppo valita tiskiltä jotain epämääräistä ja syödä vähemmän kuin pitäisi tai elää pelkällä salaatilla. Nyt on tullut aika jälleen tehdä ryhtiliike ja syödä riittävästi kunnollista ruokaa. Ei sen takia, että laihtuisi, vaan sen vuoksi, että jaksaa ja on hyvä olla. Syötkö sinä riittävästi?

 

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys