Kun sinkkuuteni neljä vuotta sitten alkoi, olin varma, että olisin uudessa parisuhteessa viimeistään vuoden päästä. Ajattelin ilman muuta haluavani uuteen suhteeseen, koska minulla ei ollut kokemusta yksin elämisestä. Jos joku olisi silloin kertonut minun olevan edelleen neljän vuoden jälkeen sinkkuna, olisin varmasti vetäissyt ranteeni auki. En kirjaimellisesti, mutta kuvaannollisesti. Koska ajatus elämästä yksin tuntui ylitsepääsemättömältä, päätin tehdä kaikkeni, että se päättyisi mahdollisimman nopeasti. Ensimmäisiä toimia oli luonnollisesti rekisteröityminen Suomi24 Treffit-palstalle ja muutamaan muuhun vastaavaan palveluun. Ajattelin, että olisipa mukavaa, jos tulisi edes yksi yhteydenotto. Niitä tuli hiukan arveltua enemmän. Ymmärsin, ettei ongelma ollut seuran löytäminen. Kahlattuani aikani läpi deittipalstojen ilmoituksia, päätin ottaa kovemmat keinot käyttöön. Tein Tinder-tilin. Sekä deittipalstojen että Tinderin kautta päädyin treffeille ja seurustelinkin hetken aikaa. Mutta pian löysin itseni jälleen samasta tilanteesta. Keksin ratkaisuksi Facebookin sinkkupalstat. Sieltä löytyisi aivan varmasti se sopiva.

Laitoin liittymispyynnön kuvauksen perusteella sopivimmaksi katsomaani sinkkuryhmään. Olin aivan pihalla koko hommasta. Ennakkokäsitykseni oli, että siellä ihmiset hakee seuraa esittelyjen perusteella tai selaamalla jäsenlistaa. Järkytyksekseni huomasin, että palstan keskusteluissa kaikki tuntuivat tuntevan toisensa. Olin selvästi ulkopuolinen ja ulapalla siitä, kuinka sinkkupalstalla toimitaan. Seurailin keskusteluja ja totesin, ettei ole minun palani kakkua. Palsta unohtui muutamaksi kuukaudeksi, mutta kevätauringon alkaessa lämmittää, päätin aktivoitua ja ottaa selvää ryhmän ideasta. Niinpä aloin ottaa osaa keskusteluihin ja lisäillä kuvia kuvaketjuihin. Aloin saada yksityisviestejä, koska olin uusi kasvo ryhmässä. Tuoretta lihaa. Vähitellen aktiivisesti keskusteluihin osallistuvat alkoivat tulla tutuiksi ja pääsin sisälle juttuihin. En ollut enää pihalla. Huomasin, että sinkkuryhmän keskustelut olivat mitä mainiointa ajanvietettä. Seuranhausta oli tullut sivuseikka. Välillä juttujen taso onnistui alittamaan matalimmatkin rimat, ja välillä käytiin kiivasta ja paikoin jopa älykästä keskustelua syvällisistä aiheista. Ryhmästä tuli tärkeä henkinen tuki. Sinne kerroin huolet ja murheet, mutta siellä sai myös hölmöillä ja hassutella. Joskus nauroin vedet silmissä ryhmän jutuille. Joidenkin kanssa juttu synkkasi hyvin ja heistä tuli hassulla tavalla tuttuja, vaikka en ollut heitä koskaan tavannut live-elämässä. Kun viimein osallistuin ensimmäiseen ryhmätapaamiseen, oli kuin olisi tavannut vanhoja ystäviä.

Sinkkuryhmissä näkee aika ajoin avautumisia siitä, kuinka ryhmä on ihan paska eikä sieltä löydä parisuhdetta. Kieltämättä, jos ajattelee ryhmän olevan jokin suhdeautomaatti, voi pettymys tuntua karvaalta. Mielestäni parasta Facebookin sinkkuryhmissä parinhaun kannalta on, että keskusteluihin osallistuessa oppii jo hiukan tuntemaan ihmisiä. Sellainen kevyt juttelu ja flirtti on hyvä tapaa murtaa jää, ja jos keskustelu jonkun ihmisen kanssa tuntuu sujuvan, on matalampi kynnys jatkaa juttua yksityisviesteillä. Minulle toimii harvoin täysin tuntemattoman ihmisen lähettämä ”Moi, mitä kuuluu?”. Sellainen viesti on helppo skipata. Sen sijaan jo valmiiksi ”tutun” ihmisen viestiin tulee yleensä vastattua. Mielestäni plussaa on myös juttelun keveys verrattuna esimerkiksi deittipalstojen viestittelyyn. Deittipalstan kautta viestitellessä on lähtökohtana selvittää, olisiko tyypistä parisuhteeseen minun kanssani. Sen sijaan sinkkuryhmän kautta viestitellessä juttelun lähtökohta ei välttämättä ole parisuhteen edellytysten selvittäminen, jolloin tutustuminen uuteen ihmiseen on helpompaa ja paineettomampaa.

Tällä hetkellä en aktiivisesti keskustele missään sinkkuryhmässä. Kuten minkä tahansa ryhmän, myös Facebookin sinkkuryhmien dynamiikka muuttuu ihmisten mukana. Osa todella löytää parisuhteen sieltä. Ihmettelin aina, kun ryhmään viikko sitten uutena jäsenenä tullut ilmoitti seinällä löytäneensä ryhmästä rakkauden. Miten ne sen tekee? Joillekin se tuntuu olevan käsittämättömän helppoa. Monen ryhmästä läheiseksi ystäväksi tulleen pariutuessa ja uusien tullessa tilalle myös ryhmä muuttui. En enää tuntenut saavani ryhmästä sitä, mitä se oli joskus tarjonnut.

Elämääni on sinkkuryhmän kautta tullut monta uutta ihmistä. Olen viettänyt heidän kanssaan ikimuistoisia hetkiä muun muassa mökkeillen, ja osan kanssa olen yhteydessä päivittäin Facebookin välityksellä. Sama elämäntilanne yhdistää. On helppoa jutella, kun toinen tietää tasan tarkkaan, kuinka yksinäiseltä voi sunnuntaiaamu tuntua ja kuinka paljon voi kaivata toisen ihmisen kosketusta. Ei tarvitse selittää yhden vanhemman taloudessa elävän arkea eikä kukaan pyörittele silmiään, jos kerrot nähneesi unta rakastumisesta. Parhaimmillaan sinkkuryhmä toimii matalan kynnyksen kohtaamispaikkana, jossa voi tutustua uusiin samassa elämäntilanteessa oleviin ihmisiin ja saada ystäviä. Ehkä joku löytää siinä sivussa kumppanin, mutta sitä ei kannata pitää ensisijaisena tarkoituksena sinkkuryhmään liittymiselle.