Pärjään ihan itse - avun vastaanottamisen vaikeus

Hei kuule, mulla on pakettiauto, voin tulla hakemaan ne tavarat! Apua, joku lähtee ajamaan pitkän matkan ihan vain minua auttaakseen! Kauhea vaiva, enkä pysty mitenkään korvaamaan sitä. Kuinka monelle on tuttua avun vastaanottamisen vaikeus? Mielellään autetaan muita ja tarjotaan apua muille, mutta itse ei koskaan pyydetä apua tai torjutaan avuntarjous. Minä pärjään ihan itse!

Olen todella kova pärjääjä. Viimeiseen saakka sinnittelen itsekseni ja yritän ratkaista ongelmat yksin. Usein tämä johtaa koomisiin tilanteisiin. Esimerkiksi kattoon upotettujen lamppujen vaihto-operaatio on tähän saakka sujunut siten, että olen virittänyt keittiöjakkaran päälle paksuimman mahdollisen kirjan, joka kodistani on löytynyt. Sen jälkeen nousen jakkaran ja kirjan päälle varpailleni käyttääkseni koko 158 senttiä pitkän varteni ylettääkseni kattoon. Koska en vielä tämän viritelmän jälkeenkään meinaa kovin hyvin ylettää, tarvitaan operaatioon vielä veitsi. Kuulostaa vaaralliselta. Mutta apua en p*****e sentään pyydä! Tai kun olen hakenut polttopuita pienen pienellä autollani siten, että auto on kattoa myöden täynnä halkoja. Myös etupenkillä. Kerran puiden hakureissulla sattui matkan varrella olemaan poliisit pitämässä nopeusratsiaa. Mietin jo hetken, kuinka ihmeessä selitän sen, että pieni kotteroni on ahdettu täyteen polttopuita. Jos jotain pystyin puolustuksekseni sanoa, niin puut sentään olivat turvavöillä kiinni! Muuten turvavyöhälyttimet olisivat piipanneet koko matkan. Poliisit eivät pysäyttäneet minua. Saattoivat toki hieman hieraista silmiään ohi ajaessani.

Monesti olen melkein itkua vääntäen yrittänyt selvitä ihan itse. Ystävät ovat jopa moittineet asiasta ja vannottaneet, että ensi kerralla sitten pyydät! Mutta kuinka se onkaan vaikeaa? En halua olla vaivaksi muille. Miksi kukaan nyt haluaisi käyttää kallisarvoista aikaansa siihen, että tulisi avuksi? Samaan aikaan olen kuitenkin itse aina oikopäätä auttamassa muita, koska se on mukavaa. On kiva olla avuksi ja siitä tulee itselle hyvä mieli. Jostain kumman syystä en voi silti uskoa, että joku haluaisi tehdä minulle palveluksen ihan vaan auttamisen ilosta. Kyse on sisäisestä ydinuskomuksesta, ettei ole avun saamisen arvoinen eikä ansaitse tulla autetuksi. Avun pyytäminen ja tarjotun avun vastaanottaminen ovat vuorovaikutustaitoja. Näitä taitoja oppii vain harjoittelemalla.

Mitä tapahtui, kun otin tarjotun avun vastaan? Vaikka teki mieli sanoa, että en tarvitse apua, niin päätin hyväksyä avunantotarjouksen. Koska fakta oli se, että olin pulassa, josta en omin avuin olisi selvinnyt. Minulla oli iso, hajonnut kaappi purettuna jo useamman kuukauden, mutta en saanut sitä hävitettyä, koska en saanut osia mahtumaan autooni. Tietenkään en ollut pyytänyt ketään isomman auton omistajaa apuun sen siirrossa. Olin vain lykännyt asian hoitamista, ikään kuin se kaapin rotisko katoaisi huoneesta, kun sitä ei ajattele. Otin avun vastaan ja nyt asia on hoidettu! Minulla on hyvä mieli ja avun antajalla on hyvä mieli. Lisäksi tästä kuuli muutama muu yhteinen ystävä ja heilläkin on hyvä mieli! Pieni (tässä tapauksessa mielestäni aika suuri) ele voi levittää hyvää mieltä monelle. Koska olen kiitollinen saamastani avusta, haluan laittaa hyvän kiertoon ja auttaa jotain toista, joka tarvisee apua. En sen vuoksi, että olisin kiitollisuudenvelassa, vaan koska haluan jakaa hyvää mieltä, jonka sain. Mitäpä, jos ensi kerralla pyydät rohkeasti apua, kun tuntuu, ettet selviä jostain tilanteesta yksin? Tai kun joku tarjoutuu auttamaan, niin ottaisit avun vastaan sen sijaan, että sanoisit pärjääväsi itse? Aina ei tarvitse pärjätä.

 

Kommentit

Naislaif
Naislaif

Voi voi...Tämä ikuinen pulma ottaa apua vastaan.
Tiedän, tunnistan ja haluan muuttua.
Lentävänä(joskin tyhmänä) lausahduksena on ollut; Ei tarvii auttaa, stana....
Ja sitten kerran tajusin sairastuneeni vahvuuteen ja aloin opettelun ottaa apua vastaan. Olen vielä esikoulussa, mutta tunnistan jo ongelmani.

crazycatmom

Samoin, olen tunnistanut ongelman ja ensiaskeleita otan muuttuakseni edes hiukan tarvitsevampaan suuntaan. :)

Suttastiina

Krhm...
mulle oli silmiä avaava kokemus tyttären rippijuhlat. Tietysti KAIKKI piti tehdä itse.
Ajattelin siinä juhlien aikanakin kaiken hoitaa itse, kun ystäväni tarjoutui tulemaan "keittiövastaavaksi", että saisin itse rauhassa osallistua juhliin. "No eiiii, kyllähän mie, mitä sie nyt tuommosia, ainahan mie..."
Ystäväni on senverta tomerampaa sorttia, että vähän välitti vastaanhangoittelusta vaan ilmoitti tulevansa silloin ja silloin, se siitä.
Ja oli muuten ihanimmat juhlat ikinä! Ei kotiin ryntäystä kirkosta, että ehtisi laittaa kahvit tulilel ja kattaa pöydät, ei hikisenä keittiössä hääsämistä ja sieltä huutelua vieraille ja ystäville, ei rasvaisia sormia lattialle kiireessa pudonneita karjalanpiirakoista...
Tuo päivä avasi silmäni muissakin asioissa ainakin raolleen, saan itseni pyytämään apua jos en nyt jokakerta niin joka kolmas. Ehkäpä jonain päivänä kehityn niin rohkeasti, että apua pyydän aina sitä tarvitessani!

Onneksi se avuntarjoaminen on tosiaankin niin paljon helpompaa.

crazycatmom

Auts! Just oon järjestämässä omia valmistujaisia. Yksin tietenkin. Tosi yksin, kun olen perheemme ainoa aikuinen. Sen verran sentään ymmärsin oman jaksamisen rajoja, että suurin osa vieraista tulee vasta illalla ja silloin juhlitaan nyyttärimeiningillä. :)

Suttastiina

Onnea valmistumisen johdosta!

Nyyttärit on kivoja ja helpottaa järjestelyjä :)

Minä ja yksi ystäväni annettiin kolmannelle ystävälle synttärilahjaksi se, että pukeuduttiin vanhanaikaisiin sisäkön vaatteisiin pitsihilkkoineen ja pikku esiliinoineen ja hoidettiin isojen juhlien tarjoilu & keittiöhommat. Niin ystävätär kuin vieraatkin tykkäsivät tosi paljon.

crazycatmom

Ihana lahja! :)

jloe (Ei varmistettu)

Moikka! Kiva blogi. Tapailen vasta ensimmäisiä kertoja. Aluksi pari vinkkiä. Sinkunkin kotitaloudesta olisi syytä löytyä tukevat A-tikkaat (tai taloustikkaat) ja mieluiten vielä sellaiset, joissa jalkojen tukipinta levittyy myös sivuille. Ovat keittiöjakkaran jälkeen vasta toiseksi vaarallisin keksintö :)
Niin ja ne kuuluisat Ikean kassit soveltuvat loistavasti myös polttopuiden roudaukseen ja säilykseen. Pinoa puut kasseihin ja täysinäisiä kasseja voit sitten vastaavasti pinota päällekäin.

Itse pääteemaan liittyen, olen myös huono vastaanottamaan apua, mutta aina valmis laittamaan itseni likoon apua tarvittaessa. Pohjautuu persoonaan, tarpeeseen olla itsenäinen ja pärjätä omillaan. Taustalla on myös ajatus siitä että en tohdi vaivata muita pienillä ongelmillani. Ajattelen "liikaa" muita. Toisaalta itseäni tökkii uusavuttomat avuntarvitsijat. On asioita, jotka pystyy hoitamaan kätevästi ilman apua, mutta jostain syystä apua pyydetään vaikka todellista tarvetta ei ole ja usein siitä on avun tarjoajalle jopa enemmän vaivaa kuin asian hoitamisessa itsenäisesti.

crazycatmom

Kiitos! Juuri viime viikolla tuon kävin ostamassa tuollaiset A-tikkaat. Kylläpä helpotti elämää! Ja Ikean kassit ovat myös käytössä puuhommissa. Ne on muuten todella käteviä monessa tilanteessa. :) Joskus vaan on pakko saada tuotua puita enemmän kerralla ja silloin pitää ahtaa Yaris kattoon saakka täyteen. Vaihtoehto olisi tietysti hakea niitä lisää usein ja vähän vähemmän kerralla. Mutta kun voi tehdä asiat vaikeasti, miksi tehdä niitä helposti?

Kommentoi