Saako Suomessa olla ”väärää” mieltä?

Osallistuin viime viikolla erääseen nettikeskusteluun, jonka aiheena oli case Ruotsala. Suuri osa keskustelijoista tuomitsi Ruotsalan kommentit ja piti potkuja oikeutettuna. Muutama uskalsi olla eri mieltä. Keskustelussa huvittavaa oli, että kukaan keskustelijoista ei ollut varsinaisesti edes samaa mieltä Ruotsalan kanssa, mutta muutama kritisoi tapaa, jolla hänet lynkattiin noiden mielipiteidensä ja arvojensa vuoksi. Osallistuin keskusteluun tuomalla esiin joitain argumentteja Ruotsalan puolesta. En ollakseni samaa mieltä hänen kanssaan tai koska jakaisin hänen arvonsa, vaan yrityksenä ymmärtää myös hänen puoltaan asiasta. Yritys epäonnistui pahasti. Minut tuomittiin kommenttieni perusteella konservatiiviseksi moukaksi, joka ei ymmärrä mitään ihmisoikeuksista.

Mitä on suvaitsevaisuus? Voinko sanoa olevani suvaitsevainen, jos suvaitsen vain tietynlaisen mielipiteen tai tietynlaiset arvot? Kannatan jokaisen ihmisen yhdenvertaisuutta ja tasavertaisia oikeuksia. En hyväksy minkään ihmisryhmän syrjintää tai elämän mahdollisuuksien rajoittamista. En ole samaa mieltä Ruotsalan kanssa ja ymmärrän, ettei hän tuossa asemassaan olisi saanut tuoda esiin arvojaan, jotka ovat edustamansa tahon arvojen vastaisia. En silti ymmärrä enää keskustelukulttuuria, joka tätä(kin) uutista koskevissa keskusteluissa vallitsi. Joko olet samaa mieltä kuin ”suvaitsevaiset” ja tuomitset väärinajattelijan alimpaan helvettiin tai sitten olet suvaitsematon, vähä-älyinen ja ihmisoikeusloukkauksien puolustaja. Mikä tahansa keskustelu netissä noudattaa nykyisin tätä kaavaa. Ollaan tiukasti jotain mieltä, omassa pienessä poterossa eikä edes yritetä ymmärtää vastapuolen argumentteja. Sieltä omasta poterosta hyökätään rajusti kohti vastustajan poteroa. Kun asia-argumentit loppuvat, otetaan käyttöön henkilökohtaisuudet ja aloitetaan vittuilu.

Olen itsekin syyllistynyt poterokeskusteluun esimerkiksi maahanmuuttajia koskevissa kysymyksissä. Puolustanut tiukasti omaa kantaani ja pyöritellyt silmiä tuohtuneena vastapuolen idioottimaisuudesta. Keskustelu on tuntunut mahdottomalta, koska ”vastustaja” ei vaan ymmärrä mielipiteensä typeryyttä. Olenko itse yrittänyt ymmärtää heidän mielipidettään? En. Olen ollut omassa pienessä akateemisessa kuplassani ja tuntenut ylemmyyttä suhteessa toista mieltä oleviin. Heidän mielipiteensä on väärä.

Mikä on keskustelun tarkoitus? Eikö se ole erilaisten näkökulmien esille tuominen, yritys ymmärtää omasta poikkeavaa näkökulmaa ja sen myötä saada myös itse laajempi näkemys asiasta? Eikö keskustelun tarkoitus ole päästä lähemmäs toista eikä ajautua entistä kauemmas? Mitä hyötyä on siitä, että keskustelussa puolustetaan tiukasti omaa jo olemassaolevaa ajattelua? Ketä sellainen keskustelu rikastaa? Mitä hyötyä on siitä, että ajaudutaan ääripään ajatteluun kaikessa? On vain mustaa ja valkoista, tiukasti kahtiajakautunutta ajattelua. Nettikeskustelun ongelma ja helppous on kasvottomuus. Kirjallisessa viestinnässä jää puuttumaan iso osa viestinnän keinoista. Non-verbaalisen viestinnän puuttuessa tuplaantuu mahdollisuus ymmärtää väärin toisen keskustelijan sanat. Harvoin nettikeskustelussa kysytään toiselta keskustelijalta: ”Anteeksi, mutta mitä mahdoit tarkoittaa tuolla kommentillasi? Se kuulosti korvaani loukkaavalta, tarkoititko sitä todella?” Kysymisen sijaan vedetään suoraan johtopäätökset ja hyökätään. Tuloksena on monta vihaista ihmistä. Onko tässä mitään järkeä? Onko aikuisilta ihmisiltä kadonnut normaalit käytöstavat ja kyky sovitella? Jos sen sijaan keskustelun on tarkoitus edistää yhteiskunnan kahtiajakautuneisuutta, niin siinä on taidettu onnistua.