Seksi on syntiä
Omassa uskonnollisessa taustayhteisössä elää edelleen hyvin vahvana ajatus seksuaalisuuden rajoittamisesta. Seksi avioliitossa on sallittua ja hyvää, mutta kaikki sen ulkopuolinen on kiellettyä. Seksuaalisuus on kuitenkin jokaiseen sisäänrakennettu eikä sitä oikein voi ulkoistaa. Yksin eläviä ohjeistetaan kestämään tilanne ja rukoilemaan. Olipa jollekin annettu seurakunnasta ohjeeksi keskittyä muihin harrastuksiin, esimerkiksi pianon soittoon. Eräässä helluntaiseurakunnan julkaisussa tunnettu ja arvostettu seurakunnan johtohenkilö kirjoitti, että ihmisen fysiikka tottuu seksittömyyteen. Se vie yleensä vuoden, mutta naimisissa olleilla voi mennä parikin vuotta. Aivan kuin seksuaalisuuden voisi kytkeä napista painamalla pois päältä! Ihmisen biologista olemusta pitää yhteisön normien mukaan suitsia. Ihmiskuva on negatiivinen ja ihminen nähdään pohjimmiltaan pahana ja syntisenä. Seksuaalisuus on lihallista ja siitä pitää pyrkiä pois. Se on samalla myös nerokas hallintakeino. Melko harvalta löytyy sellaista luonteenlujuutta, että kykenee kuolettamaan täysin oman seksuaalisuutensa. Se on näin ollen pohjaton syyllisyyden kaivo.
Ei riitä, että seksuaalinen kanssakäyminen toisen ihmisen kanssa on kiellettyä. Myös itsetyydytys on syntiä ja sitä perustellaan esimerkiksi sillä, että siinä tulee ajatelleeksi seksuaalisia ajatuksia. Mitä ihmeellisimpiä perusteluja on sille, ettei luonnollisia (pahoja) halujaan saisi tyydyttää. Esimerkiksi Jari Tasanen kirjoittaa internet-sivuillaan: ”Myöskin itsetyydytys eli masturbaatio on yleistä uskovien keskuudessa. Se on syntiä omaa ruumista vastaan niin kuin kaikki muukin haureus.” Sama mies on julistanut Youtube-videolla näin: ”Mikään ei niin tuhoa tahdonvoimaa ja elämän energiaa. Tavat tulevat huolimattomaksi, asenne typeräksi ja alakuloiseksi, koko persoonasta tulee ujo, erakkomainen ja hämmentynyt. Nuoret miehet kadottavat henkilökohtaisen magnetismin ja nuoret naiset viehättävyytensä. Silmät näyttävät raukeilta, ilmeettömiltä ja kasvot kokonaisuudessaan tyhjiltä.” Jo edesmennyt karismaattinen saarnaaja Veli Saarikalle opetti itsetyydyksen olevan homouden esiaste, sillä masturboidessaan ihminen harjoittaa seksiä oman sukupuolensa kanssa. Äkkiseltään ajateltuna nämä voivat ulkopuolisesta tuntua aivan hulluilta jutuilta, mutta yhteisössä eläneelle ne ovat täyttä totta. On kuitenkin sanottava, että kaikki eivät suinkaan ihan näin tiukkaa linjaa vedä.
Sinkkuna aihepiiri tietenkin koskettaa. Jos haluaisi elää yhteisön normien mukaista elämää, ei olisi mitään mahdollisuuksia toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan. Monille tämä asia on todella kipeä kohta. Yhteisö opettaa, että puoliso tulisi löytyä oman yhteisön sisältä, esiaviollinen seksi on kiellettyä ja naimisiin olisi mentävä pian. Muuten Jumala ei siunaa tai ehkä jopa jonkinlainen rangaistus seuraa. On vaikea elää tasapainoista elämää, jos helvetin liekit nuolevat jo persettä. Haluan nostaa aiheen esille, koska niin monen seksuaalisuus on kertakaikkisesti tuhottu uskonnollisen yhteisön sisällä. Syyllisyydestä ei pääse eroon edes noudattamalla tarkasti yhteisön normeja. Ei ole helppoa kääntää ajatuksissaan likainen ja paha asia hyväksi ja sallituksi. Nautinto muuttuu mielessä aina synniksi.
Tiukoissa uskonnollisissa yhteisöissä elää käsittämätön mustavalkoisuus monen asian suhteen. Se on joko tai. Jos juot yhden oluen, niin seuraavaksi päädyt katuojaan piikittämään itseäsi tai jos harrastat seksiä avioliiton ulkopuolella, siitä seuraa välitön moraalinen rappio. Pelottelun ja uhkailujen sijaan pitäisi mielestäni painottaa seksuaalisuuden tunnepuolta. Sitä, että pitää omat rajansa, kunnioittaa itseään ja toista. On suorastaan hirvittävää henkistä tai hengellistä väkivaltaa julkaista tuollaista yllämainittua kuraa. Yritys tukahduttaa oma seksuaalisuus on jopa vaarallista niin fyysisesti kuin henkisesti. Oma keho on jokaisen omaa omaisuutta eikä sen pitäisi millään tavoin kuulua kenenkään ulkopuolisen hallintavaltaan. Minä en näe seksuaalisuutta pahana, syntisenä enkä likaisena asiana, vaan ihmiselle luonnollisena ja normaalina asiana. Sen merkitystä ei tarvitse ylikorostaa, muttei myöskään yrittää sammuttaa.
Lähteet:
www.jaritasanen.com
Terho Miettinen & Raija Pelli: Harhaanjohtajat, vahvassa uskossa (2017)