Sinkun joulutoive
Rakas Joulupukki!
Tänä vuonna toivoisin itselleni miehen. Ihan tavallinen mies kelpaisi. Ei tarvitsisi olla mitään erikoisominaisuuksia, kunhan olisi älykäs. Ei kuitenkaan välttämättä esimerkiksi matemaattisesti älykäs ja pikkutarkka vaan sellainen, joka ymmärtää elämää ja ihmisyyttä. Vähän niin kuin minä. Ulkonäöllisesti miellyttävä täytyisi olla. Joka väittää, ettei ulkonäöllä ole merkitystä, valehtelee. Totta kai sillä on merkitystä. Parisuhteen erottaa kaveruudesta fyysinen vetovoima. Jos ulkonäkö on epämiellyttävä, niin millä sellaiseen henkilöön tuntee vetovoimaa. Eli siis toivoisin miehen olevan silmää miellyttävä. Muuta en toivo.
No saisi se tietysti olla lahjakas keskustelija, koska rakastan hyviä keskusteluja. Pitää myös osata ajatella, koska haluan keskustella muustakin kuin autoista ja jääkiekosta. Toki niistäkin sujuvasti juttelen, mutta se on silloin juttelua. Keskusteluksi kutsutaan sellaista puhetta, jossa on mukana ajattelu. Omat mielipiteet pitäisi olla eikä niiden tarvitsisi olla samoja kuin minulla on. Mielipide on oma silloin, kun sen pystyy perustella fiksusti. Fiksu perustelu ei ole: ”No kun se nyt vaan on näin.” Se on silloin jonkun muun mielipide. Toki joskus jonkun muun mielipide voi olla ihan hyvä mielipide. Nyt kun viestinnälliset asiat tulivat puheeksi, niin haluaisin myös, että se mies osaisi puhumisen lisäksi kirjoittaa. Ainakin yhdyssanat yhteen. Ja pisteen lauseen perään. Olen kyllä yrittänyt olla välittämättä siitä, että mies ei osaa kirjoittaa yhdyssanoja, mutta en vain pääse asiasta yli.
Eläimistä tietysti pitäisi pitää, koska luonani asuu muutama kissa. Luonnosta olisi myös hyvä tykätä, jotta voisimme yhdessä lähteä syksyllä sieneen, kesällä poimimaan mustikoita tai ihan muuten vaan retkelle. Mitään vannoutunutta citymiestä en halua, koska minä en viihdy kaupungissa. Liikaa meteliä ja liikaa ihmisiä. Minä viihdyn metsässä. Luonnossa oleilu on vähän niin kuin harrastus tai pikemminkin elämäntapa. Harrastuksia saisi olla myös. Liikunnallisuus olisi kiva, mutta ei sellainen himoliikkuja. Eli sohvaperunan ja aktiiviliikkujan välimalli olisi sopiva minulle. Matkustelusta voisi myös tykätä. Ja enemmän kesästä kuin talvesta.
Ei ole väliä, onko miehellä paljon tai vähän rahaa. Kunhan ei puhu siitä koko ajan. En oikein kestä sellaista, että rahoilla rehvastellaan, mutta en myöskään siitä, että valitetaan koko ajan rahan vähyyttä. Toisaalta, oikein rikkaalta saattaa olla elämän realiteetit vähän hämärän peitossa, joten ei ehkä miestä, joka on vaikkapa perinyt rahaa tekemättä itse sen eteen mitään. Elänyt aina helppoa elämää. Ei sellaista.
Vielä jos saan toivoa, että mies olisi kiltti, mutta ei kuitenkaan mikään tossukka. Ja että mies osaisi puhumisen lisäksi kuunnella ja ymmärtää kuultua. Olisi empaattinen ja rauhallinen, mutta kuitenkin mielellään suht spontaani. Ei mikään jahkailija. Niin ja osaisi tehdä käsillään muutakin kuin itselleen voileivän. Sellaisen miehen minä toivoisin tänä jouluna.
P.S. Ihmettelen suuresti, kuinka edelleen olen sinkku, kun en mitään mahdottomia toivo. Ihan vain sellaista tavallista.