Tilanteita, joita lyhyet ihmiset kohtaavat
Lyhyet ihmiset kohtaavat usein arjessaan haasteita, joita pitkät eivät ymmärrä. Minulle on kertynyt pituutta kokonaiset 158 senttiä. Olen siihen varsin tyytyväinen nykyisin. Teini-iässä mietin, etten varmasti koskaan tule saamaan miestä sen vuoksi, että olen niin lyhyt. Siitä ei ole kuitenkaan kiinni jäänyt pariutumiseni. Päinvastoin, sinkkumarkkinoilla on hyötyä pienikokoisuudesta! Olen monien mielestä ”söpö”. Vähän kuin puhuisi maskotista. Mutta arjessa usein löydän itseni varsin koomisista tilanteista. Seuraavaksi listaus siitä, mitä voi käydä, kun on lyhyt.
Sukellus pakastealtaaseen. Minulle on käynyt monesti niin, että tarvitsemani tuote on aivan pakastealtaan perällä, ja jos kyseistä tuotetta on vähän, se on myös aivan pohjalla. Miten pääsee käsiksi sellaiseen tuotteeseen? Tietysti nojaamalla altaan reunaan siten, että jalat nousee ilmaan ja kurottautumalla sitten altaan pohjalle. Käytännössä siis sukeltamalla pakastealtaaseen. Onneksi olen päässyt toistaiseksi aina ylös sieltä ilman apua.
Tuote on ylähyllyllä eikä lähimaillakaan ole jakkaraa. Monissa kaupoissa on hyllyjen välissä sellainen pieni koroke, jonka avulla ylettyy myös ylimmälle hyllylle. Usein sellaista ei kuitenkaan ole juuri siinä kohdassa, jossa sitä tarvitsisi. Jos esimerkiksi joku on ottanut jääkaapista ylimmältä hyllyltä etummaiset maitopurkit, en yletä niihin seuraviin, jotka ovat taaempana hyllyllä. Onneksi siinä kohtaa on yleensä muitakin asiakkaita, joista joku on suurella todennäköisyydellä pidempi ja voi auttaa. Joskus olen lasteni kanssa asioidessani nostanut nuorimmaiseni nappaamaan kaukana olevat tölkit. Olen myös joskus joutunut turvautumaan hyllyillä kiipeilyyn. Se on tehtävä varoen, koska hyllyjä ei tietenkään ole tehty kiipeilyä varten.
Liian pitkät housut. Nykyään onneksi löytyy myös lyhyille sopivan pituisia housuja. Onni on pillifarkut. Leveälahkeisissa housuissa on aina se ongelma, että ne on pakko lyhentää. Muuten ne laahaavat maata tai jäävät joka askeleella jalan alle. Ei kivaa. Kun sitten lyhentää leveälahkeisten housujen puntteja, housujen malli muuttuu. Jos ne näyttivätkin kivoilta pitkäsäärisen mallin päällä, ne eivät näytä enää sen jälkeen, kun niistä on poistettu 20 sentin kaistale. Ostin pari kesää sitten maksimekon. En ole käyttänyt kertaakaan, koska se yltää maahan saakka.
Ovet eivät aukea. Jossain kohtaa elämääni jouduin ajamaan paljon ja tällöin myös huoltoasemat tulivat tutuiksi. Joillain huoltoasemilla kävi aina niin, että ovet aukesivat sisälle mennessä, mutta eivät pois lähtiessä. Jouduin hyppimään ovien tunnistimen kohdalla ja heiluttamaan käsiäni raivokkaasti. Aina sekään ei auttanut. Peruutin usemman kerran ovien luota kauemmaksi ja yritin uudelleen, mutta ei. Hetken päästä paikalle tuli minua isokokoisempi henkilö ja ovet aukesivat. Tämä henkilö arveli, että ovet eivät aukea turvallisuussyistä lapsen kokoiselle.
Konsertissa eteen tulee aina joku hujoppi. Massatapahtumat ovat todella turhia tällä pituudella, ellei pääse eturiviin. Varsinkin sellaiset, missä seistään. On aivan turha yrittää nähdä mitään muuta kuin edessä seisovan selän. Toisaalta liikun aina sulavasti väkijoukossa puikkelehtimalla toisten kainaloiden alta ja näin ollen voin päästä eturiviin. Leffateatterissa myös aina kohdalleni osuu joku pitkä tyyppi. Hyvässä lykyssä tällä tyypillä on päässään vielä valtava nuttura. Ensi kerralla saatan ottaa sellaisen lapsille tarkoitetun istuinkorokkeen.
Autossa on vaikea löytää hyvää ajoasentoa. Siinä vaiheessa, kun penkki on tarpeeksi lähellä ylettyäkseni polkimille, on ratti jo sylissäni. Kaikissa autoissa en löydä sopivaa ajoasentoa, vaikka säätäisin kuinka. Omassa pikkumustassani sentään yletän suhteellisen hyvin polkimille istumatta nenä kiinni tuulilasissa. Kukaan muu ei mahdu vääntäytymään kuljettajan puolelle siirtämättä ensin penkkiä puoli metriä taaksepäin.
On varvistettava ylettääkseen maksupäätteeseen. Lähes joka kaupassa on liian korkealla laite, johon kortti tungetaan. Nähdäkseen numerot, on noustava varpailleen. Sama ongelma on pankkiautomaateissa. Jos vielä käy niin, että aurinko paistaa takaa, näytöltä ei näe mitään. Ilmeisesti tarkoitus on, että oma varjo peittää ruudun, mutta eihän se peitä, jos koko automaatille ei meinaa ylettyä.
A-tikkaat ovat kodin pakollinen varuste. Ennen vaihdoin kattolamput keittiöjakkaran päälle asetetun paksun kirjan päälle nousemalla. On kuulemma vaarallista. Kävin hankkimassa A-tikkaat ja minulle aukesi aivan uusi maailma. Löysin paljon tavaroita, joita en muistanut omistavani. Yläkaapeissakin voi säilyttää jotain. Aiemmin kiipesin keittiön tasolle, jos tarvitsin jotain yläkaapista.
Pölyt jäävät pyyhkimättä paikoista, minne ei näe. Poissa silmistä, poissa mielestä. En näe esimerkiksi liesituulettimen päälle nousematta penkille. En koskaan meinaa muistaa, että suurin osa muista ihmisistä näkee sinne. Siivotessakin pitäisi kantaa koko ajan mukana jakkaraa, jotta voisi välillä katsoa maailmaa vähän ylemmältä tasolta.
Auton aurinkolippa on vitsi. Aurinko paistaa AINA lipan alta, koska istun sen verran alhaalla. Se on siis käytännössä aivan turha varuste.