Tyhjästä valittaminen lisää tyytymättömyyttä
Voi kuulostaa lattealta sanonnalta, että onnellisuus on kiinni omasta asenteesta. Se on! Ihminen voi olla kaiken yltäkylläisyyden keskellä todella tyytymätön elämäänsa ja toisaalta joku voi suuren kriisin keskellä tuntea olonsa onnelliseksi. Maaret Kallio kirjoitti blogissaan luksusnarinasta. Siitä, miten moni valittaa arjen pikkujutuista, vaikka elämässä on kaikki todella hyvin. Kun elämässä on kaikki hyvin, on varaa narista suhteellisen pienistä jutuista. Olen pohtinut samoja teemoja. Usein vasta menetettyään mahdollisuuden ”tavalliseen arkeen”, huomaa sen kauneuden ja arvokkuuden. Kriisejä osuu jokaisen elämään. Niitä on mahdoton välttää ja ne tulevat usein yllättäen. Jos elämä on tänään tasaista ja tylsää arkea, nauti siitä!
Eilen katselin dokumentin parantumatonta syöpää sairastavasta nelikymppisestä naisesta. Hän kertoi nyt arvostavansa elämää ja tavallista arkea, kun se ei enää ollut itsestäänselvää. Kun useina päivinä olo oli kammottava eikä sängystä jaksanut nousta, alkoi arvostaa sitä, että joinain päivinä jaksoi nähdä ystäviä ja käydä ulkona. Elämän rajallisuus tuli konkreettiseksi. Mitä isompia haasteita elämässä on, sitä vähempään ihminen on tyytyväinen. Jos kamppailee joka päivä hengissä pysymisestä, ei tule miettineeksi länsimetron aamuruhkia ja istumapaikkojen vähyyttä tai muutaman minuutin myöhästymistä.
Olen havainnut, että moni asia sujuu paljon helpommin, jos ei etukäteen käytä kamalasti energiaa sen vastustamiseen. Inhoan pyykkien lajittelua. Lykkään sitä usein monia päiviä ja mitä kauemmin asiaa lykkään, sitä isommaksi ongelmaksi se kasvaa mielessäni. Kun jo etukäteen käytän energiaa siihen, että edessä on väistämättä tuo kamala tehtävä, sen tekeminen tuntuu paljon raskaammalta. Jos sen sijaan vain ryhdyn hommiin, ei työ niin kovin raskas tai inhottava lopulta edes ole. Monet arjen asiat saavat mielessä isot mittasuhteet, jos niihin suhtautuu negatiivisesti. Narina, oli se oman pään sisällä tai ulos purkautunut, saa arjen tuntumaan pelkältä vastoinkäymiseltä. Liikenne tökkii ja siellä on vain idiootteja, jotka eivät osaa ajaa. Kotona eteinen on kuin pommin jäljiltä ja ruokaakin pitäisi laittaa. Lunta tulee kuin Esterin jostain, ja katuja aurataan liian vähän tai väärällä tavalla.
Jospa muistaisin ensi kerralla olla narinan sijaan kiitollinen siitä, että elämässäni murheet ovat kuitenkin aika pieniä tällä hetkellä. On ollut vaiheita, jolloin murheet ovat olleet suurempia. Silloin olen miettinyt, kuinka onnellista elämäni olisikaan ollut niinä tasaisina aikoina, jos olisin osannut arvostaa sitä. On paradoksaalista, että usein tavallista arkea ja elämää osaa arvostaa vasta sitten, kun sen on menettänyt. Kaikilla haasteita, jollain isompia kuin toisilla. Niin kauan kuin suurimmat murheet ovat leivänmurut pöydällä tai kissan jaloissa kulkeutunut hiekka sohvalla, on elämässä luultavasti kaikki hyvin. Kaikki on hyvin, koska olen terve ja ympärilläni on rakkaita ihmisiä, jotka voivat hyvin. Meillä on lämmin koti, ruokaa ja vettä riittävästi. Kaikilla ei näin ole. Monen unelma on se tavallinen ja tylsä arki, jota minä saan elää.