Voiko aikuisella olla sydänystävä?

Ystävyys. Lähes kaikissa leffoissa päähenkilöllä on vähintään yksi läheinen ystävä, joka tulee pyyhkimään kyyneleet poskilta, kun elämä kolhii. Purjehtii ovesta viinipullon ja noutoruuan kanssa perjantai-iltana, ja raahaa mukaansa maanantaina lenkille, vaikka ei yhtään huvittaisi. Elokuvaystävykset viettävät paljon aikaa yhdessä, käyvät ulkona ja vierailevat toistensa luona. Silti välissä pitää vielä soitella ja kysellä kuulumisia. Minulla on elämäni aikana ollut näitä ystäviä. Ihmisiä, joille on voinut kertoa aivan kaiken ja joiden kanssa on viihtynyt päivästä toiseen. Ystäviä, joiden kanssa on joskus tehty kaikkea hölmöä ja joskus puhuttu aamuun asti viisaita. Aina on ollut yhtä hauskaa ja helppoa olla yhdessä. Syystä tai toisesta elämä on kuljettanut nämä läheiset ystävät hieman etäämmälle. Ei pois, mutta etäämmäs. Sille on aivan luonnollisia syitä, esimerkiksi erilainen elämäntilanne tai välimatka. Ehkä elämä joskus taas kuljettaa lähelle, kuka tietää?

Rakkauskaipuussani on itseasiassa varmasti ripaus myös sydänystävyyskaipuuta. Havahduin tänään siihen, etten ole juurikaan ystävieni kanssa tekemisissä. Ei se vähennä näiden ystävien arvoa, he ovat silti rakkaita jokainen. Heillä on vain erilainen elämäntilanne kuin minulla. Ruuhkavuodet. Minulla alkaa pahin jo helpottaa. Lapset alkavat olla isoja ja olisi taas mahdollisuus viettää aikaa enemmän ystävien kanssa. Olen ollut laiska ystävä. En itsekään jaksa olla aktiivinen pitämään yhteyttä. Toisaalta ei kai sydänystävyyden pitäisikään olla sellaista, että vain toinen huolehtii yhteydenpidosta? Oikein läheisen ystävän kanssa yhdessä vietetty aika pitäisi olla luontevaa ja molemminpuolista halua olla yhdessä. Toisen hyväksymistä ja välittämistä. Sydänystävää varten ei kotia tarvisi siivota. Onko ”elokuvaystävyys” mahdollista aikuisiällä?

Ystävyys on kahdensuuntaista. Kahden persoonan keskinäistä vuorovaikutusta, jossa molempien persoonat vaikuttavat toiseen. Näin ollen kenen tahansa kanssa itsestään ei pysty antamaan parastaan. Hyvän ystävän kanssa on aina helppoa olla. Ei tarvitse selitellä itseään eikä tekemisiään, koska ystävä ymmärtää selittämättäkin. Ystävä myös ymmärtää antaa tilaa, kun sitä tarvitsen. Hyvä ystävä ei tuomitse eikä arvostele, vaikka toimisin joskus typerästi. Hän ei kaivele negatiivisia puoliani vaan saa minut tuntemaan itseni ihanaksi ja arvokkaaksi. Hyvä ruokkii hyvää. Kun ystävä arvostaa minua ja kertoo sen, myös häntä on helppo arvostaa.

Viime vuosien aikana olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Lähinnä kuitenkin miehiin, koska olen käynyt treffeillä. Osa heistä on jäänyt ystäviksi. Kaipaisin silti sydänystäväkseni naista. Miehenkin kanssa voi olla ”vain” ystävä, mutta ystävyys on kuitenkin erilaista kuin kahden naisen välinen ystävyys. Haluaisin sellaisen vähän hullun ystävän, jonka kanssa voisi tältä istumalta päättää lähteä roadtripille toiselle puolelle Suomea ja jonka luona tuntuisi hauskalta yökyläillä (olen tullut ikään, jossa arvostan valtavasti sitä, että saa herätä omassa kodissa). Ystävän kanssa voisi myös harrastaa jotain hauskaa. Jospa rakkauden etsimisen sijaan etsisinkin itselleni ystävän.