Työttömyyspäivärahan hakemisen lyhyt oppimäärä: kaiva pyllyä sohvalla ja nauti.

E04624C9-5C69-4249-B829-ED72C6424C80.jpeg

 

Sinä päivänä itkin koko monen kuukauden pahan olon pois. 

Itkin kaiken sen turhautuneisuuden mitä työttömyysturvan hakeminen toi. Se tuntuu ihan helvetin epäreilulta – tehdä kaikki oikein mutta silti joku kasvoton päättää sun puolesta toisin ja romuttaa yhden perheen talouden täydellisesti. Vaan, koska päätin maksaa veroni ja asettaa liiketoimintani, sen vähäisen, avoimeksi. Vaan, koska halusin että toiminta on läpinäkyvää ja ostoksestaan saa kuitin ja takeen siitä että ostaa varmasti jotain mikä on säädösten mukaan valmistettu.

Löin maineeni ja pääni pantiksi että teen kaiken oikein, maksan veroni ja sen lisäksi vielä hain jatkuvasti töitä koska olin valmis kokoaikaisen työn hakuun. Lähetin jokaisen todisteen yrityksestäni, tileistäni – hyvä etten jo sukkakoristani lähettänyt selontekoa. Tein joka ikisen tehtävän, kirjoitin tarkat lausunnot, joka pirun CV-netin täytin. 

Ja silti, olisi pitänyt uskoa kun mulle heti ensimmäisessä te-toimiston soitossa kehoitettiin että ”helpommalla pääset kun lyöt nyt vaan toiminimen jäihin odottelemaan”. Mitä helvettiä? mun teki mieleni kysyä. Mä makselen veroja enemmän ku kantti kestäis mut hei, pistetään yritystoiminta jäihin ni voin istua perseelläni kotona ja hymyillä miten hyvin asiat onkaan. Sen mitä ostan yritystä varten, ostan Suomesta ja tadaa – tuon lisää verorahoja ja työtä kotimaahani. 

Ainoa mitä olisin toivonut, että mulla olisi turvattu taloudellinen tilanne työttömyysjakson aikana. Ettei olisi tarvinnut huolehtia riittääkö vai pitääkö taas lainata. Kun mä tyhmänä kuvittelin että mulla on siihen oikeus. Kun hain y-tunnusta niin luovuin samalla oikeuksistani tasavertaiseen kohteluun. 

Eikös se ollekin hullunkurista? mieti. Kun mä olin raskaana ja useamman kuukauden ajan ennen äitiyslomaa tarvitsin työttömyystukia (kun ei kukaan kumma kyllä ottanut töihinkään), kukaan ei kysynyt tai epäillyt. Hihkaistiin vaan puhelimessa että ”juu, laitetaan tuet loppumaan tohon sun äitiysloman alkuun!”. Eli karrikoidusti: istuin oikeasti perseelläni ja nostelin työttömyystukia hymy huulilla.

Nyt olen ihmiskunnan alinta saastaa ja yritän vilpillisesti pimittää suuren suuria tukirahoja. Vaikka tilitiedoilta ja kirjanpidosta näki että mitään ei jää viivan alle. Ei sellaisia rahoja millä eläisi. 

C8250EAB-6A95-4CF4-8BA5-90449B91718A.jpeg

Ja sinä päivänä kun näin lausunnon jossa mun sanottiin olevan päätoiminen yrittäjä, romahdin. Itkin ja paruin. Soitin asiakaspalveluun ja pyysin, että joku selittäisi mulle miksi näin on. Kylmä ääni vastaili virastovastauksia ja tyhjänpäiväisyyksiä – ei selitystä tai perusteluita. Kun mä itkuni seasta kysyin että millä me nyt syödään? mies on opiskelija eli tuloton hänkin. Vastaus oli yhtä tyly ja kylmä kuin kaikki aiemmatkin: ”ei hän tiedä”. En tiennyt minäkään, tai tiesin: lainalla. 

Toimeentulotuen hakeminen on ollut ihan yhtä hankalaa, mutta asioiden läpikäyminen on ollut asiakaspalvelun kautta huomattavasti mukavampaa, siellä kohtelu on ollut inhimillisempää. On kysytty pärjätäänkö (kyllä kyllä, ehkä) ja otettu tosissaan huolet ja murheet, kun lomaketiedot eivät ole riittäneet niin kuunneltu se suullinenkin selvitys. Ei Kelankaan kanssa aina mene nappiin, ei todellakaan. 

Mutta työttömäksi en toivo enää koskaan joutuvani. 

Mulla ei rehellisesti sanoen usko riitä, että Suomessa kannattaa yrittää. Mä ymmärrän nyt miksi toi mielivaltainen byrokratiaviidakko väsyttää ihmiset ja pudottaa ulkopuolelle toimeentulosta. 

Ymmärrän miksi velkaannutaan. 

Ymmärrän senkin miksi pelätään ilmoittaa tuloja mihinkään, miksi tehdään pimeenä. 

Mä en halua enää itkeä sen takia etten tiedä voiko viralliseen tahoon luottaa, voiko luottaa siihen että sua autetaan. En halua nauraa ja itkeä samaan aikaan ja samalla miettiä että mitähän mun lapset siitä miettii. Joutua selittämään että joskus aikuisia väsyttää nämä tylsät aikuisten jutut. 

Luojan kiitos saan ensimmäisen palkkani tämän kuun lopussa, sitten ehkä tämä kuristava tunne helpottaa. Tää systeemi ei vaan toimi. Se pakottaa ihmiset luopumaan kaikesta, lamaannuttaa paikalleen. Ei kukaan kohta uskalla enää tehdä mitään, kun kaikesta saat rankkua – siitä että et tee tai siitä että teet. 

Mutta eikös se niin ollutkin että nyt Suomi nousuun! 

Kaikesta huolimatta, kivaa päivää just sulle

Jäitkö miettimään sitä lyhyttä oppimäärää? Älä tee mitään. 

Hyvinvointi Mieli Työ Uutiset ja yhteiskunta

Ota katse pois ruudusta ja keskity edes vartti rakkaimpaasi

4546822E-D95E-4384-A042-2E682D198B12.jpeg

Luetaanko teillä lapsille? jos ei niin pitäisi. 

Kirjat tuovat paljon hyvää, eikä ainakaan meillä pärjättäisi arjessa ilman. Kun googlaat juttuaiheita ja postauksia liittyen lapsille lukemiseen, pomppaa useammastakin vastaan väite jossa kerrotaan iltasatujen olevan katoavaa kansanperinnettä – ei ei ei! kertokaa nyt että tämä ei pidä paikkaansa. Iltasatu: mitä parhain keino rauhoittua illalla hetkeksi. Ihan sillä oikealla, käsin kosketeltavalla kirjalla. Uskallan väittää, että meidän lasten puheenkehitys on loistavaa ja osittain siitä saa kiittää lauluja, loruja ja kirjoja

Lukemisella on pohjattoman hyvä vaikutus lasten kielelliseen kehitykseen. 

Satuhetket vanhemman tai isovanhemman kanssa tuovat turvallisuutta ja luovat ihania muistoja. Varsinkin arjessa jossa vanhemmat ovat päivät töissä ja lapset päiväkodissa voi vaan kuvitella miten hyvältä lapsista tuntuu iltainen rauhoittumishetki aikuisen kanssa, sukeltaen satumaailmaan. Meillä iltasatu luetaan lähes joka ilta (poikkeuksiakin on), ja se on pian 5-vuotiaalle supertärkeä asia. 

Ja esikoisella oli aikanaan vaihe, kun nukahtaminen sänkyyn oli kamalan vaikeaa. Sängyssä pysyttiin mutta siellä höpötettiin, pyörittiin ja riehuttiin monesti jopa kymmeneen. Keksittiin ottaa käyttöön kirjat: pino sängyn viereen ja siitä niitä sai selata varsinaisen iltasadun jälkeen niin kauan että uni alkoi maittamaan. Tämä rauhoitti pojan ja hyvin harvoin joutui käydä itse sanomassa että kello on liikaa, sadut pois. Kirjat siis rauhoittivat illat loistavasti: ensin yhdessä ja sitten itsekseen. 

AC996AFF-F7FE-47AC-9EBA-70395462E4D9.jpeg

Pian kaksi täyttävä pikkusiskonsa ei taas osaa ihan vielä napata rutiininomaisesti iltasadusta kiinni, mutta rakastaa kirjojaan hänkin. Luetaan samoja kirjoja oikeastaan lähes kyllästymiseen saakka – mutta vaikka samojen lauseiden toistaminen ottaa välillä päähän, tiedän että se on tärkeää. Toistot tuovat turvaa ja näin hän on oppinut järkyttävän määrän uusia sanoja ja kirjojen lukeminen innoittaa puhumaan enemmän. Mikään ei irroittele neidin kielenkantoja enemmän kuin tutut kirjat! ja vaikka aina sanoja ei olisikaan, mielikuvituksen saavat lentämään jo värikkäät ja iloiset kuvat. 

Kirjojen avulla on poistettu pienen surut, saatu kiukku laantumaan ja rauhoitettu villikko potalle istumaan. 

Ja mitä tulee tuohon otsikon kehoitukseen; laittakaa puhelimet, padit ja koneet pois ja ottakaa se lapsi kainaloon ja LUKEKAA! lukeminen vie ehkä vartin ajastanne pois mutta on korvaamatonta. Luultavasti viihdytte siinä vieretysten tai sylikkäin pidempäänkin ja sen parempi. Ja miksi sanon näin? koska myönnän että välillä on se omakin lehmä ojassa. Käyn nykyään töissä kokopäiväisesti. Sen lisäksi vielä bloggaan ja pyöritän yritystä joten näytöt ovat vähän liiankin tuttuja, eikä kaikkia asioita millään ehdi hoitamaan vasta kun lapset ovat jo nukkumassa. Miten helposti sitä saattaa todeta kirjaa tuovalle taaperolle että ”odota”. Miten helposti lapset menevät seinillä, itse tuijottaa näyttöä ja asia olisi helposti ratkaistavissa sillä että käyttäisi hetken siihen että kaivettaisiin kirja esiin ja tutkittaisiin sitä. Miten helposti sitä unohtaakaan.

Väitän että meillä luetaan paljon, mutta voitaisiin lukea enemmänkin. 

Lukemisen vähentyminen on johtanut siihen, ettei enää isommatkaan lapset lue. Lukukielteisyys vaikuttaa lukutaidon kehittymiseen sekä myös muihin oppiaineisiin kuten matematiikkaan. Siksi lukukokemuksia kannattaa nimenomaan hankkia ja koittaa saada niistä mahdollisimman myönteisiä – mitä enemmän näitä myönteisiä kokemuksia lukemisesta on, sitä enemmän se kehittää intoa hankkia niitä lisää. Ja kaikkihan lähtee siitä mitkä eväät lapsi saa tähän kotoa. 

Olen ilokseni huomannut, että ainakin meidän päiväkodissa luetaan paljon, toivottavasti näin siis muuallakin! lisäksi meidän kirjasto järjestää satu- ja loruhetkiä säännöllisesti. Mikä on mahtavaa! kirjastot ylipäätään ovat helppoja matalan kynnyksen paikkoja herätellä lukuintoa. Kirjastokortti ei maksa mitään, ja lasten kirjastonurkkauksiin nähdään nykyään yhä enemmän vaivaa ja panostetaan siihen että lapset pääsevät itse tutkimaan ja valitsemaan kirjoja. Tehkää kirjastoretkistä säännöllinen tapa, valitkaa kirjoja yhdessä ja antakaa myös lasten itse valita kirjoja – vaikka kyseinen valinta olisikin kuinka outo tahansa. 

Ja vielä loppuun: paljon kehutaan sitä että nykyään isät lukevat lapsille enemmän. Ja näin meilläkin: meillä lasten isä lukee lapsille enemmän kuin minä. Ja way to go daddys! jos osallistuminen kotona on ehkä pientä, tässä matalan kynnyksen projekti aloittaa jotakin yhteistä tekemistä lasten kanssa! 
90343FDF-D535-4373-8FFB-0B56723808E1.jpeg

Haluaisitko päästä tutustumaan kirjauutuuksiin (sekä hyvään ruokaan ja viiniin)? Helsingin kirjamessut järjestetään 25.-28.10.2018 Helsingin messukeskuksessa, samalla järjestetään totta kai myös Viini & Ruoka-messut. Eli tarjolla ei ole yhtään hullumpi kombo! Instagramissa profiilin @sukathukassablog järjestetään kahden messulipun arvonta, joten kipin kapin sinne osallistumaan! 

Meikäläisen voit tavata siellä myös – luultavasti lasten kanssa heille suunnatun ohjelman perässä jota sitäkin on tänä vuonna tarjolla runsaasti! esimerkiksi Börje lukukoira, vuh! vedäthän hihasta jos nähdään 🙂 

Luetaanhan teillä lapsille? Luetko itse, mitä? 

Perhe Mieli Vanhemmuus Kirjat