Lontoo & The Making Of Harry Potter-kierros

Terveisiä Lontoosta!

Viikonloppu Lontoossa oli ihana. Säät suosivat, miettikäähän: kertaakaan ei satanut! ja se on aika paljon se. Oli aika ankeaa palata Suomeen, kun lämpötilat olivat alle nollan ja tämän päivän on satanut lunta ja parhaimmillaan jäätävän kokoisia rakeita. Lontoossa ei tarvinnut parhaimpina hetkinä edes takkia!

Meillä oli rentoa, toki oltiin suunniteltukin jonkun verran tekemistä mutta pääsääntöisesti kaikki sujui kiirehtimättä. Ja tämähän miniloman pääsääntöinen agenda olikin: rentoutua ja nauttia toistemme seurasta! hotellihuone oli laadukas, suoraan Waterloo Stationin vieressä. Surutta tilasimme molempina iltoina ruoan suoraan hotellihuoneeseen ja katselimme telkkaria (mm. Britannian Sohvaperunoita, Goggleboxia!).

Heddon Street

Sunnuntaina panostimme ruokaan ihan erityisesti ja kävimme Gordon Ramsayn Heddon Street Kitchenissä syömässä. Mun pasta oli ihan jumalaista ja J:n kala oli valtava! ja valtavan hyvän makuinenkin, klassinen fish and chips kävi vähän eri levelillä! ja toki palvelu oli hyvää, ei mitään ylimalkaista mutta oikein kohteliasta.

Jumalainen pastani sekä taustapiruna vaaltava kala perunoineen.

Mutta entäs lauantaina? toteutimme yhden haaveistamme ja kävimme Warnes Bros Studioiden järjestämällä kierroksella Harry Potterin lavasteiden parissa! ja lyhyestä virsi kaunis: retki oli ihan joka pennin arvoinen. Saihan lipuista jonkun verran pulittaakin, noin 100 € per naama (sisältäen kuljetukset Lontoon keskustasta edestakaisin sekä studioliput).

Päivitin taannoin Instagramiin, että J. K. Rowlingin kirjoilla on ollut ihan erityinen merkitys läpi mun elämän. Harry Potter ja Viisasten Kivi oli ensimmäinen isompi kirja jonka olen lukenut, ja sen jälkeen olen imenyt kaikki kirjat moneen kertaan, ensimmäisen kerran lähes yhdeltä istumalta. Luonnollisesti elokuvatkin ovat olleet tärkeässä roolissa HP-fanituksessa, ja totta kai oli mahtavaa päästä näkemään kulissien taakse, sitä elokuvan oikeaa taikaa!

Totta kai sitä tietää, että jokainen tämän luokan elokuva vaatii paljon työtä mutta sen näkeminen omin silmin saa leuan loksahtamaan paikaltaan ja arvostuksen nousemaan pilviin (entisestään).

Jokainen pikkutarkka yksityiskohta… siis vau!

Erityistä oli myös se, että jokainen näyttelyssä nähty lavaste, esine tai vaate oli oikeasti käytetty elokuvien teossa. Osa lavasteista oli toki purettu tekemisen lomassa, mutta pointtina juuri se, että mitään ei oltu tehty uudelleen näyttelyä varten. Eikä sinänsä tarvitsekaan – nähtävää oli ihan yllin kyllin näinkin.

Kuvia olisi voinut Studiolta napata loputtomiin, eivätkä ne oikein silti anna oikeutta kokemukselle. Mutta jos yhtään moinen näyttely kiinnostaa niin suosittelen lämpimästi!

Me tilasimme ”pakettimatkamme” Golden Toursien kautta jolloin hintaan sisältyi matkat Victoria Stationilta bussilla studiolle sekä luonnollisesti ne kierrosliput sekä takaisin Victoria Stationille. Warner Brosin studio ei ollut aivan nurkan takana, ja menomatkaan sai varata sen pari tuntia (eväät!). Studiolle itselleen ei saanut omia juomia tai ruokia viedä, mutta puolessa välin kierrosta oli ravintola josta sai ruokaa ja Potter-klassikkoa: kermakaljaa! itse en maistanut, joten siitä ei ole kokemusta 😉

Lontoo oli jälleen kerran hyvä meille, mutta ihana olla taas kotona!

hyvinvointi leffat-ja-sarjat matkat hyva-olo
Kommentit (5)
  1. Maria / Love Beyond Words blog
    30.3.2019, 20:52

    Ihania kuvia ja reissu kuulostaa just rennolta, varsinkin tuo ruuan tilaaminen hotellihuoneeseen! Aah, mikä unelma ettei syömäänkään tarviis nousta 😀 Meilläkin on haaveissa nähdä Lontoo ihan kahdestaan. Meidän piti mennä jo silloin marraskuussa, mutta ehkä sitten ens syksynä:)

  2. En kestä kuinka ihana tuo Harry Potter maailma on <3
    Täälläkin fanitetaan suuresti Harry Potteria ja kaikki leffat katsottu moneen kertaa. Kiitos ihanasta postauksesta ja jos sitä nyt tänä vuonna vihdoin pääsisi käymään Lontoossa, ihastelemassa tätä kaikkea<3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *