Tarinoita posliininorsuista tai korkokengistä

Minulla on kenkäpareja 72. Tein eilen jokakeväisen kenkäinventaarion. Siinä arvioin kenkien huoltotarpeen, vien osan suutarille, osan paikkailen pikaliimalla ja lankilla. Hyvin harvoin heitän kenkiä pois. Vain niitä jokapäiväisessä käytössä olleita, yleensä tarinattomia.

Toiset kerää matkoiltaan posliininorsuja, minä ostan kenkiä. Jokainen kenkäpari muistuttaa lomasta, seikkailusta, reissusta, ihmisistä. Yhtään näistä tarinakengistä en ole ostanut tarpeeseen. Yhdetkään näistä 13 sentin koroilla eivät ole erityiset mukavat jalssa. 

Ja jokaisen reissun kynnyksellä punnitsen, mikä pari pääsee mukaan. Perustin Facebookiini oman kenkäkaapin, josta voin tarpeen vaatiessa selata kenkiä; pukeutuminen helpottuu, kun ei tarvitse jokaista paria asetella järjestykseen lattialle kaapin perukoilta. Kätevää. 

Myin kirpputorilla matkoilta ostettuja koruja laatikollisen. Kirpparialueta kiersi mummo, joka tahtoi kuulla jokaiselle korulle tarinan. Jos en pystynyt sitä hänelle tarjoamaan, hän jatkoi matkaa, palasi taas kierroksen jälkeen, ja vaati kuulla korun tarinan. Jos tarina löytyi, hän osti korun. Jos ei, kaupat jäivät tekemättä. Oli ilahduttavaa tuoda hyvää mieltä, mutta minä kerään mieluummin itse kenkieni tarinat. Ja ne tarinat ajattelin kertoa teille yksi kerrallaan.