Aina ei jaksa olla supernainen

Kun lähdin vaihtoon päätin etten vietä yhtään ylimääräistä aikaa kämpilläni. Olenhan lähtenyt Belgiaan näkemään ja kokemaan uutta! Ja niinhän minä olenkin tehnyt, huoneessani käyn pääasiassa nukkumassa ja syömässä. Muun ajan olen tanssimassa, ulkona kavereiden kanssa, matkustamassa… Suoritan neljän kuukauden harjoittelua ja samalla yhtä kurssia täällä ja yhtä kurssia etänä Suomeen. Kun muut vetivät lonkkaa kahden viikon pääsiäisloman ajan, minä tein töitä lähes maksimitunnit ja kävin tanssifestareillakin. Paikalliset kaverinikin ihmettelevät hengästyttävää tahtiani ja minä naureskelen, että tällainen minä vain olen.

Mutta.

Kun koko ajan ei jaksa olla.

Jos koko ajan menen pää kolmantena jalkana paikkoihin, se yhtäkkiä pakottaakin minut tekemään sitä mitä eniten pelkäsin. Olen joutunut jäämään kotiin, koska en yksinkertaisesti jaksa. Nukun mielelläni yli 12 tuntia vuorokaudessa ja niveliä kolottaa kuin vanhalla mummolla. En pääse tanssimaan, koska pyöräilykin sattuu ja pyöräillä on pakko. Minulla on läjä mielenkiintoisia kirjoja joita en jaksa lukea. Minulla on päässä tuhat ajatusta blogipostaukseksi joita en jaksa kirjoittaa. Edes tällä hetkellä en saa kasattua ajatuksiani fiksuiksi sanoiksi tämmöisen ihme jäsentelemättömän möykyn sijaan.

Onneksi vapusta alkoi loma ja ylihuomenna alkaa viikon lomamatka Berliiniin. Siellä en tasan tee mitään vain koska ”Berliinissä pitää tehdä ja nähdä sitä ja tätä”. Jos minua huvittaa nukkua viikko ja vain raahautua lähimmälle snägärille hakemaan bratwurstia, teen sen.

 

ee799a312211587854959144374b9970.jpg

Kuva täältä.

 

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä

Kaipaus

Vaikka edellinen postaus olikin pohdintaa siitä mitä kotiinpaluu tuo tullessaan ja edelleen rakastan tätä maata, niin kuitenkin jokaisella rakkaustarinalla on kuherruskuukautensa ja sitten iskee arki. Tällä viikolla olenkin potenut kovaa koti-ikävää.

10386895_10202304803726966_1699064763539890383_o.jpg

Saimaan rannalla viime kesänä

Olen kaivannut kovasti suomalaista luontoa ja omaa rauhaa. Täällä Gentissä kun paikallinen luonnonsuojelualue päättyy tunnin kävelymatkan jälkeen valtatiehen. Omaa rauhaa ei asuntolassa ole ja olenkin oppinut rakastamaan aikaisia lauantaiherätyksiäni, kun saan nauttia kahvini ja kaurapuuroni ihan itsekseni.

10010681_10201683089384496_806686812_o.jpg

Maisa, kuvan ottanut Jani Osmo

Kaipaan totta kai koiraani. Minulle koirat ovat elämäntapa ja koirastani Maisasta erossa oleminen on yksi harvoista asioista joka pistää välillä itkettämään. Älkää käsittäkö väärin, ikävöin kamalasti perhettäni ja ystäviäni, mutta jos ihan hirveästi ikävöittää, niin ihmiset ovat aina viestin tai Skype-puhelun päässä. Olenkin täällä ihan fiiliksissä kaikista vastaantulevista koirista. Tänään pääsin rapsuttamaan ja leikittämään pientä huskynpoikasta kesken työpäivän, ja kyllä jaksoi taas painaa duunia.

piirakat.png

Kaipaan suomalaista ruokaa, kuten mummini tekemiä karjalanpiirakoita. Ja oikeaa salmiakkia, ei mitään hollantilaista muka-salmiakkia. Ja vapun lähestyessä munkkeja ja simaa. Ja laktoosittomia maitotuotteita. Ja sitä, että ruokakauppaan mennessä tiedän tasan tarkkaan löytäväni kaiken tarvitsemani ja osaan suunnistaa kaupassa ja päädyn kassalle mukanani muutakin kuin halpaa sipsiä ja light-colaa.

Ja kaikkein eniten kaipaan tietysti kaikkia ihania mussukoitani siellä Suomessa! En voi laittaa kuvia kaikista, sillä tästä postauksesta tulisi kilometrin mittainen, mutta tiedätte keitä olette. Lähetän paljon etähaleja, tai omaksumaani belgialaiseen tapaan paljon poskisuudelmia, ihanille rakkaille ihmisille Suomeen!

Suhteet Oma elämä Matkat Ajattelin tänään