Ekoja fiiliksiä

Huhhahhei. Ekat puolitoista viikkoa Belgiassa ovat vierähtäneet niin äkkiä, että hyvä kun on nukkumaan ehtinyt. Uusi kotikaupunkini Gent on aika suurilta osin opiskelijoiden asuttama ja muita vaihtareita on paljon, joten meno on sen mukaista.  Kun lähes kaikki tulevat tänne yksin, niin opiskelijatapahtumia ja uusia tuttavuuksia on paljon. Mukavinta onkin ollut tutustua ihmisiin niin monesta eri kulttuurista. Esimerkiksi eilen istuin iltaa meksikolaisen, hollantilaisen, egyptiläisen ja kyproslaisen kanssa.

Facebook-20150217-095538.jpg

Gentin keskusta muistuttaa minua Venetsiasta <3

Pidän Gentistä hyvin paljon, erityisesti keskustan vanha arkkitehtuuri hivelee silmiä. Lisäksi joka paikkaan pääsee kätevästi pyörällä, sillä Gent on aika pieni kaupunki. Jos ei siis eksy, kuten minä joka päivä. Katusuunnittelu ei ole täällä ollut suoraviivaista, vaan etenkin keskiaikaisissa osissa on mutkittelevia katuja, jonne pieni vaihtari eksyy helposti (etenkin, jos on siunattu yhtä surkealla suuntavaistolla kuin meikäläistä). Onneksi työharjoittelupaikassa on pakettiauto, jonka perään saa tarvittaessa fillarin, joten voin soittaa kyydin pelastamaan väärältä puolelta kaupunkia. Täältä sai muuten vuokrattua pyörän naurettavan halvalla. Pyöräilyyn myös kannustetaan ja pyöräteitä on joka paikassa. Ikävä kyllä suorimmat reitit menevät usein raitiovaunukiskojen välissä (Gentissä on ollut iät ja ajat raitiovaunuja, joten niitä käytetään täällä varmaan enemmän kuin busseja), joten minua hirvittää ajaa ilman pyöräilykypärää raitiovaunujen välissä. Lisäksi pyörän rengas lipsahtaa kivasti kiskoille, jonka jälkeen on turvallaan katukiveyksellä. En erityisemmin nauti pyöräilystä täällä, mutta sinnikkäästi koitan sitä tehdä, sillä se on käytännöllisin vaihtoehto.

abdij.jpg

Sint-Pietersabdij eli Pyhän Pietarin luostari. Täällä ei olla niin pipo kireällä, kesäisin luostarin puutarhassa voi nautiskella luostarin oman viinitarhan hedelmistä tehtyä viiniä.

Vaikka ei niin kaukana koto-Suomesta ollakaan, niin pientä kulttuurishokin poikasta on meinannut iskeä. Asiat eivät täällä ole usein ihan niin jouhevia kuin Suomessa ja minusta tuntuu, että byrokratiaa on täällä jopa enemmän kuin kotimaassa. Minun tulee rekisteröityä kaupunkiin saadakseni esim. belgialaisen pankkitilin ja -kortin, mutta tämä proseduuri kestää sellaiset 2-6 kuukautta. Vaihtojaksonihan päättyy kesäkuussa, joten olen varmaankin takaisin kotona kun saan rekisteröitymisen hoidettua. Vaikka belgialaiset puhuvat etenkin täällä Flandersin alueella hyvin englantia, useimmat lomakkeet ovat vain hollanniksi/flaamiksi. Tämä on jopa harjoittelukorkeakoulussani sekä Gentin yliopistossa ongelma, vaikka vaihtareita, englanninkielisiä koulutusohjelmia sekä maahanmuuttajia on täällä paljon. Onneksi paikalliset ovat mukavaa sakkia ja olen jo tutustunut kaupungissa kauemmin asuneisiin opiskelijoihin, jotka osaavat neuvoa. Minullahan piti olla täällä ”buddy”, joka auttaisi näissä käytännön asioissa, mutta hän ei ehdi minua tapaamaan. Eipä siinä, osaan itsekin ottaa asioista selvää :D

kirkko6.png

Sint-Michielskirk, johon aiottiin rakentaa ihan hurjan korkea torni, mutta rahat loppuivat kesken. Siitä johtuu tuo tasainen katto.

Isoin muutos elämässäni ei ole täällä kuitenkaan kieli, vaan se, että asun opiskelija-asuntolassa. Jaan siis kaiken parinkymmenen muun ihmisen kanssa: keittiön, olohuoneen, vessan ja suihkun. Lisäksi pienten vaikeuksien takia jaan myös huoneeni toisen vaihtarin kanssa. Huone on kyllä tilava ja suunniteltu kahdelle, mutta suurin jännityksenaiheeni oli uusi kämppis. Onneksi tämä vietnamilainen tyttö on mukava ja asiallinen, joten tämä vaihtojakso sujuu varmaan ilman suurempia ongelmia. Veikkaan, että hänelle tuottaa suurempia vaikeuksia minun jatkuva skypettelyni sekä epäjärjestelmällisyyteni :D Tietysti näin itsenäisesti asuneelle suomalaiselle yksityisyyden puute voi käydä hermoille pidemmän päälle, mutta onneksi vaihtarielämä on vähän sellaista, että huoneessa vaihdetaan vaatteet ja nukutaan.

kirkkoooo.png

Sint-Niklaaskerk, keskustan toinen iso kirkko. Todella, todella siistin näköinen rakennus, etenkin iltavalaistuksessa.

Vielä ei ole iskenyt koti-ikävä, paitsi yhtenä päivänä kun olin koko päivän eksynyt… Pidän Belgiasta joka päivä enemmän ja enemmän. Maa on ihanan pieni ja keskellä kaikkea, joten päivä- ja viikonloppureissuja on suunnitelmissa useita kevään aikana. Viikonloppuna kävin jo Antwerpissä, jonne pitää päästä paremmalla ajalla uudelleen. Lisäksi sää on suosinut: sunnuntaina oli jo plus kymmenen, joten päivällä nahkarotsi ja aurinkolasit tulivat tarpeeseen.

ranut.png

Loppukevennyksenä lempiruokani. ”Ranskalaiset” perunat, jotka oikeastihan ovat kotoisin Belgiasta. Täällä syödään ranskiksia koko ajan. Paikalliset myös rakastavat majoneesia, suklaata, olutta ja hyvää leipää ja leivoksia. Meikäläiselle sopiva paikka siis!

Suhteet Oma elämä Matkat Opiskelu
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.