Ilm/a/n

Tänä päivänä kolme vuotta sitten oli kylmä, valkoisenkolea päivä, talvempi kuin tänään. Muistan sen, koska kävin 2.11.2010 neljä kertaa ulkoilmassa.

Ensin, yhdeksän maissa aamulla, pyöräilin niin kovaa kuin ikinä pystyin kaupungin halki Järvenpään terveyskeskuksen sairaalaan. Ajattelinko jotain? Ajattelin. Että on oltava nopeampi, nopea, päästävä perille, perille, perille, pysyttävä kasassa, ihmisvartalona, joka pystyy työntämään pyörän polkimia eteen ja alas, eteen, eteen, eteen. Ajattelin kylmää.

Sitten, joskus iltapäivällä, kävin terveyskeskuksen parkkipaikalla kylmän auton takapenkillä syömässä siskon Kotipizzasta hakemaa kylmentynyttä pizzaa. Söin mitään maistamatta, tungin perhepizzaa suuhuni minuutin siivutahdilla. 

Siitä parin tunnin päästä menin terveyskeskuksen pihalle ottamaan vastaan perheystäväämme Railia. Raili asuu Ruotsissa, mutta sattui olemaan Suomessa juuri sinä päivänä ja halusi tulla. Raili oli hyvä, tuttu, lämmin. Seisoin odottamassa, katselin peltoja, yritin hengittää syvään. Ajattelinko jotain? En muista. Muistan ilman. Sen värittömyyden.

Aamukolmelta pyöräilin äitini kanssa Järvenpään halki. Poljimme, annoimme kyynelten valua kaulaan ja hallitsemattomien äänten irrota kurkuistamme, emme sanoneet mitään. 

Oli jo 3.11.2010, ilma oli valkoisenkolea, yölläkin, eikä minulla enää ollut isää.

Kommentit (1)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *