Kenen vuoksi elät?
Katson bussin ikkunasta ojassa rehottavaa voikukkamerta. Siinä ne esittelevät häpeilemättä keltaisen karvaisia kasvunsa hedelmiä ja kurkottavat paksuja varsiaan ojan pientareen yli. Ajattelen kasveja ja eläimiä. Ne eivät toteuta elämäänsä kenenkään kautta, eivät käytä toista yksilöä oman olemassaolonsa välikappaleena. Luonto ei ole olemassa ketään tai mitään varten. Kukaan ei uhraudu tai jätä olematta toisen puolesta. Kaikki ovat samalla maaliviivalla ja kilpailevat samoista resursseista: valosta, ravinnosta, ravinteista, elintilasta. Kaikella on yksi ja sama tarkoitus: olla tulematta syödyksi, pölyttää ja siittää. Siirtää jälkikasvun muodossa osa itseään tulevalle sukupolvelle.
Lapsena sitä ajattelee, tai ainakin minä ajattelin, vanhempien olevan olemassa lapsen takia. Että ryhtyessään vanhemmaksi, vanhemmuudesta nousee aikuisen elämän täyttävä tärkein tehtävä ja että lapsen asettaminen etusijalle on itsestäänselvyys. Mutta eihän se aina ihan niin mene. On toki olemassa vanhempia, jotka hukkaavat oman elämänsä, harrastuksensa ja ystävänsä vaippojen ja kasvatusoppaiden alle ja lakaisevat nenäliinalla tietä jälkikasvunsa hyväksi. Onko näin omistautunut vanhemmuus ihailtavaa vai jopa tuhoisaa lapsen kehitykselle? Onko kyse uhrautumisesta vai sisäänrakennetusta vietistä hoivata jälkikasvua parhaalla mahdollisella tavalla? Onko oman elämän uhraaminen jälkikasvun hyväksi rakkauden ilmenemismuoto vai vain itsekästä pyrkimystä heijastaa omaa paremmuutta lapsen kautta?
Sitten on niitä vanhempia, joille lapsi on vaipoista päästyään kuin pieni aikuinen. Kävelemään oppineen voi lähettää reppu selässä ja junalippu kourassa mummolaan. Kyllä sen joku noukkii talteen jos se sattuu eksymään. Niille vanhemmille lapset syntyvät elämän sivutuotteena, sujahtavat ulos kuin mainos keskiviikkoisen ilmaisjakelulehden välistä. Aikuisen egosentrisyys jyrää huolenpidon ja lapsen edun.
Ihminen ainoana lajina voi toteuttaa itseään mitä monimuotoisimmin toisten ihmisten ja organisaatioiden kautta. Ihminen ainoana lajina voi asettaa joukon toisia ihmisiä, yrityksen tai järjestön oman itsensä edelle. Luonto toimii altruitistisesti lähinnä sukulaisvalinnaksi kutsutussa tapahtumassa: eläimet esimerkiksi jakavat ruokaansa todennäköisemmin sukulaistensa kuin muiden yksilöiden kanssa ja näin edistävät omien geeniensä siirtymistä sukupolvelta toiselle.
En tiedä onko tässä egoismin ja altruitismin vastakkainasettelussa mitään järkeä, sillä loppujen lopuksi suurin osa meistä asettuu tämänkin ominaisuuden suhteen Gaussin käyrän keskijakaumalle. Curling-vanhemmista ja välinpitämättömistä vanhemmista vatvotaan sillä ne muodostavat jakauman kaksi häntää.
Voiko oman edun ja yhteisön edun tavoittelua ylipäänsä halkaista kahtia? Hyvä yritys palvelee sekä tavallisen työntekijän että johdon etua ja kaikkien panostus palvelee loppupeleissä kaikkia. Niin ikään perhe ja lähipiiri koostuvat yksilöistä, joten yhteisön hyväksi toimiminen hyödyttää ja tuottaa onnea sekä antajalle että saajalle. Niin pitkään kun kukaan ei alennu uhrilampaan rooliin ja kun kaikki ikävät velvollisuudet eivät kasaudu yhden ihmisen niskaan.
Jokainen luokoon elämäänsä tärkeysjärjestyksen, jonka parhaaksi kokee. Tunsin joskus lievää huonoa omaatuntoa tärkeysjärjestyksestä, jonka mukaan toimin. Opiskelupaikan valinnan kynnyksellä seurustelin ja seurustelukumppanini oli varauksetta valmis lähtemään perässäni meille molemmille vieraaseen kaupunkiin. Yhtä valmis kuin hän oli seuraamaan minua, minä olin valmis lähtemään pois. Minulle oli läheisyyttä tärkeämpää opiskella sitä mitä haluan enkä halunnut määrittää tulevaisuuttani toisen ihmisen kautta. Koin seurustelukumppanini toiminnan tietyllä tavalla ihailtavammaksi mutta tiesin etten voisi samankaltaisen toiminnan kautta tulla onnelliseksi. Kyse tuskin oli kumppanini osalta uhrautumisesta vaan yksinkertaisesti erilaisesta tärkeysjärjestyksestä. Joillekkin oma onni syntyy voimakkaammin toisen onnen kautta. Joillekkin onni vaatii enemmän omia tekoja. Jos joku haluaa elää toisen ihmisen hyväksi, hyvä niin. Jos haluaa elää asioiden hyväksi hyvä niinkin. Loppupeleissä asiatkin ovat ihmisen tuotetta ja toiminta esimerkiksi järjestön tai yrityksen hyväksi palvelee vähemmän tai enemmän epäsuorasti myös muita ihmisiä.
Niin ikään taide voidaan nähdä pelkkänä puhtaana itsensä toteuttamisena vaikka tarpeeksi pitkän itsensä toteuttamisen kautta syntyvät ne tulokset, joista suurin osa jossain muodossa nauttii.
Loppujen lopuksi, uskon onnen tulevan oman oikeuden toteuttamisen kautta, ei kenenkään muun. Eikä se poissulje sitä, että autetaan miestä mäessä, tehdään vapaaehtoistyötä tai että toisinaan ylitetään oman mukavuusalueen raja puhtaasti toisen ihmisen hyväksi. Ne ovat rakkauden tekoja ja kuten sanotaan: on rakastettava itseään, jotta voi rakastaa toista.
