Kiintymyksestä eli vuoropuhelu C.S.Lewisin kanssa
”Kiintymys ei olisi kiintymystä, jos se ilmaistaisiin äänekkäästi ja usein. Sen esiintuominen julkisuudessa olisi jotakin samanlaista kuin omien huonekalujen kantaminen kadulle muuttopäivänä. Ne täyttivät tehtävänsä oikein hyvin siellä missä ne olivat, mutta auringonpaisteessa ne näyttävät nukkavieruilta tai mauttomilta tai hassuilta.”
Ei minullakaan ole mitään muuta. En silti juuri nyt kaipaa mitään parempaa: suurempaa huonetta, omaa rauhaa tai oikeaa kirjahyllyä. Kaikesta huolimatta, kaikessa vaatimattomuudessaan, minun tavarani, pelkkää reiluun kymmeneen neliöön uppovaa Ikeaa, tekevät kotini.
”Kiintymys on, niin kuin olen sanonut, vaatimattomin muoto rakkautta. Se ei ole olevinaan jotain.”
Kiintyminen ei todista, että olisimme jollain lailla parempia kuin muut: se ei todista, että meillä olisi hienostuneempi maku kuin muilla tai että osaisimme valita jyvät akanoista. Se ei anna meille aihetta ylpeilyyn.
Rakastan lähiöitä: Kontulaa, Hervantaa ja Vuosaarta. Eikä se ole asia, jolla voisin ylpeillä. Lähiöissä ei ole mitään perusteltua kiintymystä osoittavaa tekijää: trendikästä kivijalkakuppilaa, aamuaurinkoa tuomiokirkon yllä, ikkunasta kaikuvaa sporan raiteitten kirskuntaa… On vain lähiömetsät, likaiset ostarit ja puiston penkkien vakkaripulsut. Betonisia identtisiä kerrostaloja uniikkien ullakkohuoneistojen sijaan.
Kuitenkin juuri sen takia pidän lähiöistä. Koska niissä ei ole mitään päälle liimattua tai yrittämällä yritettyä hienostelua.
”Niiden välillä, joita kiintymys yhdistää, ei tarvitse olla mitään ilmeistä yhteensopivuutta.”
Sukulaiset. Jaetusta verestä huolimatta tuntuu ettei yhteisen geeniperimän lisäksi tädeillä, sedillä ja serkuilla ole välttämättä yhtään mitään yhteistä. Siitä huolimatta suku on suku ja perhe on perhe. Ihmisiä, jotka ovat tärkeitä, rakastettavia ja korvaamattomia kaikista ärsyttävistä piirteistä huolimatta.
”Puhun tässä kiintymyksestä kuin se olisi olemassa erillään muista rakkauden lajeista. Usein se onkin erillään, yhtä usein ei. Samoin kuin gini ei ole pelkästään eräs juoma vaan pohja monille juomasekoituksille, samoin kiintymys on itsessään rakkauden laji, mutta se voi tulla mukaan toisiin rakkauden lajeihin.”
Kiintymystä ei voi erottaa ystävyydestä ja rakkaudesta hävittämättä niistä jotain oleellista. Kieltämällä kiintymyksen kieltää samalla myös jotain muuta. Sellaisen osan rakkautta mitä järjellä ei voi selittää.
Ennen en antanut vaatimattomalle kiintymykselle mitään arvoa. Se näyttäytyi minulle vain tavoitteita hidastavana kivirekenä, joka oli syytä jättää mahdollisimman vähälle huomiolle.
Mitä hyötyä oli kiintyä seiniin, katuihin tai vieraisiin ja samalla jo tutuksi tulleisiin kasvoihin?
”Kiintymys avartaa meidän mieltämme. Kaikista luonnollisista rakkauden muodoista se on avarin, vähiten nirso, lavein.”
”Se, että minulla on paljon ystäviä ei ole todiste siitä, että osaan avarasti arvostaa ihmisten hyviä ominaisuuksia. Yhtä hyvin voisin väittää kirjallista makuani avaraksi sillä perusteella, että nauttii kaikista oman kirjaston kirjoista.”
Se on kiintymyksen hyöty. Kiintymys venyttää ja avartaa omien mieltymysten rajoja tekemällä tuntemattomista asioista tuttuja ja vähitellen hiljaisella tavalla rakastettavia. Kiintymys työskentelee vaivihkaa, raaputtaa rosoista kauneutta pintapuolisen rumuuden alta. Se ei syty ensisilmäyksellä tai roihua näyttävällä liekillä vaan lämmittää rauhallisella varmuudella. Kiintymys luo pohjan kaikelle muulle rakkaudelle.
Eihän giniäkään kukaan juo ilman tonicia.
Yhteistyössä: C.S.Lewis-Neljä rakkautta