He eivät lähteneet vapaaehtoisesti

Joskus mietin mikä tämän maan hyväosaisuudessa on mennyt pieleen. Kävellessäni poliisiautojen täyttämän Narinkatorin läpi mietin mikä on saanut ihmisten kansallismielisyyden sellaisiin mittoihin, että internetin keskustelupalstojen jupinan sijasta kiihkomieltä riittää kaduille asti. Uutisissa toimittaja kysyy uudestaan ja uudestaan saman kysymyksen: miksi? Vastaus perustellaan rahalla ja sillä, että muiden auttamiseksi asetetut resurssit ovat meidän suomalaisten hyvinvoinnista pois.

On totta ettei mikään muutos ole mahdollista ilman kipupisteitä. Olisi naivia ajatella näiden kaikkien tuhansien ihmisten, pakolaisten solahtavan joukkoomme ilman minkäänlaista kulttuurien yhteentörmäystä. Siitä huolimatta en millään jaksa uskoa, että integroitumisen ongelmat ylittäisivät sen kärsimyksen mitä nämä ihmiset ovat joutuneet kotimaansa jättäessään kokemaan.

Voisiko tämä banderollejen kanssa heiluva joukko tai Tornion rajalle muodostunut ihmismuuri edes kerran miettiä missä tilanteessa olisi itse valmis samaan: jättämään oman kotinsa, perheensä ja kulttuurinsa pakaten mukaansa vain muovikassillisen välttämättömyyksiä. Voisivatko nämä ihmiset edes kerran koittaa kiemurrella näiden pakolaisten tuulipukuihin ja saappaisiin miettien miltä tuntuu vaeltaa Euroopan halki ilman varmaa tietoa siitä, että matkanteko palkitaan yhtään millään tavalla. Tai, että määränpäässä vastassa olevan sivistyneen hyvinvointiyhteiskunnan kansalaiset vastaavat asiallisten sanojen ja tekojen sijasta kivin ja ilotulittein.

Mitä me olemme asettamaan itseämme minkään toisen ihmisryhmän yläpuolelle toimimalla näin? Kuvittelisivatpa nämä kivin aseistautuneet ihmiset tilanteen päinvastaiseksi, itsensä bussin takapenkille, ilotulitteen räjähtäessä lasiin.

Olisitteko silloin sitä mieltä, että olette saapuneet parempaan paikkaan, sivistyksen pariin?

Nämä ihmiset saapuvat muka rahan perässä: vievät meidän verorahoista nipistetyt sosiaalituet, pienipalkkaiset työt ja kaupungin laitamien vuokra-asunnot. Jos aivan rehellisiä ollaan, kuinka moni meistä voi sanoa olevansa valmis jättämään rahan vuoksi kotimaansa? Ilman pakkoa.

Emme me suomalaisetkaan lähde noin vain sankoin joukoin etsimään onnea vierailta mailta. Olemme kasvattaneet juuremme tänne rännän ja loskan ryvettämälle maalle, jossa pimeys on pitkä kuin nälkävuosi. Kyllä sekin tiedetään, että jossain muualla olisi mahdollisuus Aurinkoon, lämpöön ja kevyempään verotukseen, mutta harva siitä huolimatta on valmis lähtemään. En mitenkään jaksa uskoa, että toinen kansallisuus, ihonväri tai uskonto kääntäisi asian ympäri. Loppujen lopuksi suurin osa meistä tavoittelee aivan samoja asioita: perusturvaa, hyvinvointia sekä itselle että lähimmäisille, mahdollisuutta koulutukseen, työntekoon, itsensä toteuttamiseen ja onneen.

Tunnen itseni kukkahattutädiksi kirjoittaessani ylös sanat “moraali” ja “vastuu” mutten kuitenkaan osaa millään muilla sanoilla kuvata suhtautumistani tähän tilanteeseen. Eikö meillä ole moraalinen vastuu tarjota apuamme tilanteessa, jossa joudumme nipistämään itseltämme vain hieman voidessamme tarjota toiselle aivan valtavasti?

reilailu_2013_632_0.jpg

Puheenaiheet Ajattelin tänään Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta