Hyvän olon mysteeri
Onni on sokeriöveri?
Hyvän olon etsiminen on ollut minulle pitkään mysteeri. Siitä huolimatta, että hyvän olon reseptiä tuntuu tuputtavan jokainen mediakanava, blogit, lehdet, instagram. Hyvä olo löytyy milloin joogasalin uumenista, milloin vintagekirppiksen kätköistä. Ja jos ei sieltä niin viimeistään viikonlopun viherpirtelöretriitiltä.
Paradoksaalisesti aina kun olen yrittänyt etsiä hyvää oloa, se on vain karannut kauemmaksi. Olen pyhittänyt päivän hyvälle ololle, päättänyt tehdä juuri sitä mitä minun sillä hetkellä tekee mieli ja loppujen lopuksi hetken nautinnon jälkeen jäljelle on jäänyt vain tyhjyys. Olen ollut vihainen ja pitänyt itseäni tunnevammaisena. Kyllähän ihmisessä on vain yksinkertaisesti oltava jotain vialla jos ei saa kiksejä esimerkiksi laiskoista arkiaamuista tai sunnuntaibrusseista. Miten on mahdollista epäonnistua kun hyvän olon kaava on näin yksinkertainen? Sen kun ostat marketista ne leikkokukat, tuhlaat rahasi uuteen paitaan ja uppoudut illalla sängyn pohjalle selaamaan lifestyle-blogeja.
Toisaalta ehkäpä juuri yksinkertaisuudessa on ongelman ydin. Edellä lueteltujen keinojen yhteinen nimittäjä on helppous. Suklaakeksin syöminen tai uuden paidan ostaminen eivät vaadi minkäänlaisia ponnisteluja. Siitä huolimatta asetin näille yksinkertaisille teoille suuret odotukset. Odotin tavallisen joogatunnin olevan suurin piirtein tajunnan räjäyttävä kokemus ja petyin kun en loppurentoutuksen aikana löytänytkään aina uudestaan ja uudestaan vastausta elämän tarkoitukseen. On aivan ymmärrettävää, että hetken panostuksesta saa vain hetken nautinnon.
Tästä päästään käsiksi toiseen ristiriitaisia ajatuksia herättävään kysymykseen: miksi hyvän olon uskotaan löytyvän helpoista teoista kun niin monen muun asian eteen on astuttava ulos mukavuusalueelta? Aivan kuin hyvän olon tulisi olla työnteon ja velvollisuuksien vastakohta. Eikö hyvä olo voi löytyä esimerkiksi mielekkäästä työstä tai opiskelusta? Huolimatta siitä ettei työnteko tietenkään voi aina olla vain kivaa ja helppoa.
Helsingin Sanomissa oli eräänä viikonloppuna artikkeli, joka sai minut ajattelemaan hyvinvointia uudesta näkökulmasta. Olen pahoillani etten säästänyt kyseistä artikkelia, sillä se teki minuun suuren vaikutuksen. En enää muista kuka sen kirjoitti, enkä enää sisältöäkään kirkkaasti. Kirjoittaja kuitenkin esitti erään mieleenpainuvan kysymyksen: miksi ihmiset ylipäänsä tavoittelevat hyvää oloa? Miksi nykypäivänä on niin yleistä puhtaan hedonisesti pyrkiä tiettyyn tunnetilaan? Mihin ovat kadonneet pyrkimykset esimerkiksi hyvyyteen tai henkiseen kasvuun? Hedoniaan pyrkiminen tuntuu olevan niin yleistä, että harvoin huomaa kenenkään kritisoivan sitä.
Kirjoituksen lukeminen jollain tapaa vapautti minut ristiriitaisista ajatuksista, joita hyvän olon ihainnointi blogeissa ja lehdissä oli aiheuttanut. Onko hyvä olo se mitä haluan tavoitella? Ei ole. Hyvä olo on vain tunne enkä halua elämäni keskittyvän tietyn tunnetilan jahtaamiseen. Mieluummin keskityn konkreettisiin tekoihin, tunteet seuratkoon perässä.
Jotta juttu olisi vieläkin nurinkurisempi, niin koen hyvän olon lisääntyneen elämässäni sen jälkeen kun lopetin turhan tavoittelun. Vaikka ostan harvemmin erikoiskahvin ja nukun harvemmin kymmeneen. Sen sijaan käytän aikani tärkeämmiksi kokemieni asioiden parissa. Saan erikoiskahvia suuremmat kiksit esimerkiksi siitä, että raahaan itseni kuudelta ylös lenkille tai kun onnistun kokoamaan ajatukseni blogitekstin muotoon. Se ei kuitenkaan kiellä sitä ettenkö nauttisi myös shoppailusta tai siitä erikoiskavista. Nautin niistä jopa enemmän nyt kun tiedostan ettei nautinnon saaminen ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.