Valitetaan kovista penkeistä ja ilmastoinnin puutteesta. Haetaan tauolla kahvia ja opetellaan jonossa yksi uusi nimi. Illan bileissä painetaan mieleen kymmenen ja unohdetaan ne aamuun mennessä.

Mistä olet kotoisin? Kuinka monta kertaa hait? Mitä teit ennen kuin pääsit sisään?

Olen väsynyt toistamaan taas tätä samaa kaavaa. Kuuntelemaan samoja lauseita ja toistamaan kohteliaisuuden nimissä samoja kysymyksiä. Haluaisin kelata ajankulua eteenpäin ja vaihtaa keskustelunaiheet säästä ja lounasruokatarjonnasta mihin tahansa muuhun: päivänpolittiikkaan, veganismiin tai foliohattuihin.

Haluaisin loikata siihen vaiheeseen kun voidaan järjestää teemabileitä ilman mitään syytä, lähteä yllytyksestä kokkeilemaan tankotanssia tai värjätä kaverin tukka vihreäksi.

Tiedän kuitenkin sen vievän aikaa. Mitä tulee ihmisiin, jopa vuosi on usein lyhyt aika. Minulla on paljon ystäviä, joiden kanssa tuttavuus on lämmennyt hi-taas-ti.

Olen vain kyllästynyt toistamaan tätä samaa kuviota, koska olen käynyt sen läpi niin helvetin usein. Monta kertaa olen ylittänyt vuoden rajapyykin ja aloittanut jälleen alusta.

Neljäs vuosi peräjälkeen uusia kuvioita, uusia rutiineja, oman laumansa etsimistä.

Sen lisäksi, että myös lapsuuteni oli kuin teletapeista: kouluja ja harrastuksia kaksinkertainen määrä keskivertoon nähden. Seitsemän kaupunkia, reilut 21 vuotta.

Tunnen nämä kuviot, mutta en koe sen tekevän minusta parempaa kuin kukaan muu. En ole sen hauskempi tai sosiaalisesti kyvykkäämpi kuin kukaan muu. En ole keksinyt kaavaa, jolla tutustumisen protokollaa voisi nopeuttaa.

Tiedän sen olevan mahdollista, mutta en löydä omasta menneisyydestäni sen selittämiseksi mitää logiikkaa. Joskus olen löytänyt itseni ryömimässä tuoreen tuttavuuden kanssa Nuuksion metsässä. Joskus taas laittamasta ”egyptiläistä” ruokaa itsenäisyyspäivänä.

Jos joku tietää, kuuntelen mielelläni.