Osaatko arvostaa sun aikaa?
Tänäkin aamuna mun ilman paristoja ja sähkövirtaa toimiva herätyskelloni tuli herättelemään mua jo ennen kun kello oli ees ehtinyt lyödä 6:30. Ehkä me voidaan jo kutsua häntä oikeella nimellä, herätyskellon nimi on siis Sumu. Ei mee varmaan kauaa hoksata mistä inspiraatio tähän blogin nimeen tuli. Sumu tietää tasan tarkkaan miten mut kannattaa herättää, ensin aloittaa sievästi korvasta pikkuhiljaa nuolten ja lopuksi kuuluu nuolla sellaisella antaumuksella että koko korvakäytävä hukkuu kuolaan, silloin äiti varmasti kyllä hyppää ylös. Ja eihän tollasesta herätyksestä ees voi suuttua. Joo kyllä suututti vähän ennen kun sai kahvia, mutta oikeesti nää hetket on niitä mitä osaan onneksi arvostaa elämässä nykyään suunnattomasti. Ennen mun romahdusta ja edellisen koiranpennun yhtäkkistä kuolemaa sairauteen en varmaan osais arvostaa näitä hetkiä, mutta nyt vaan nautin niistä rauhassa, ei mua haittaa esimerkiks alottaa aamua aikasin, aamun ensimmäinen kuppi kahvia on jo juotu ja istun kosteuttava peel off-kasvonaamio kasvoilla hehkeenä täällä kirjottamassa.
Yks asia mistä tykkään tolkuttoman paljon on laittautuminen nätiksi, meikkaaminen, kauniit vaatteet, ihon ja hiuksien hoito. Tiiän et ne on tähän maailmantilanteeseenkin verraten ihan mitättömiä ja hölmöjä juttuja, mutta ne saa mut tuntemaan itteni hyväksi. Ja nykyään aattelen että kaikki, mikä saa mut tuntemaan olon ees jollain tasolla hyväksi tai paremmaksi on mun ajan arvosia asioita.
Aikaa ei nykyään arvosteta tarpeeksi. Oma aika ja sen käyttäminen on mun kokemuksen mukaan oikeesti iso osa omaa terveyttä. Omalla ajalla viittaan siis panostamista itseen. Tee jotain mikä on susta kivaa, mikä tuntuu hyvältä. Tai vaan ole ja nauti. Vaikka koko muu maailma ajattelis että se on ihan idioottimaista, tee se, jos se tuntuu susta hyvältä. (Omassa mielenhäiriössä kuvittelen nyt kannustavani joitain yksilöitä murhaamaan jonkun, en nyt hakenut ihan tällasia juttuja ja jos jonkun mieleen tuli ensimmäisenä murhaaminen, niin suosittelen hakeutumaan keskustelemaan jonkun kanssa, itseltähän onneksi ja ajan säästämiseksi jo löytyykin kontaktit..)
Kaikkein arvokkain asia, mikä meillä on, on aika. Ollaan nyt nuorempia mitä tullaan ikinä olemaan, meillä ei oo sitä aikaa hukattavaksi. Jäin sairaslomalle viime joulukuun alkupuolella. Siitä on mennyt jo 7 kuukautta. Mihin se aika on mennyt, melkeen vuosi? No se aika on käytetty hyvin palautumiseen yhteiskuntokelpoiseksi yksilöksi, mut aika menee silti ihan todella nopeesti ainakin mun mielestä. Siks on tärkeempää kun ikinä pysähtyä nauttimaan elämästä tasasin väliajoin ja elää, ennen kun huomaa et se aika loppuu.
Ja eikö me hukata aika paljon meidän elämästä työntekoon? Ite menin hukkaamaan monen vuoden ajan suurimman osan mun ajasta työntekoon lähihoitajana samalla kun käytin sen kaiken vähäisen vapaa-ajan sairaanhoitajaks opiskeluun. Ja miten se meni omasta mielestä? Helvetin hienosti tietty. Mutta nyt ainakin tiiän että haluun jotain muuta elämältä. Haluan toki tehdä taas rakastamaani työtä hoitajanakin kun tästä toivun kunnolla, mutta haluun myös oikeesti elää. Nauttia läheisistä, lemmikeistä, luonnosta.. Yritän opetella siihen, että pystyisin toimimaan jatkossa niin, että jättäisin työt työpaikalle. En tekis ylitöitä enää, en murehtis työasioita kotona niin että menetän yöunet kokonaan. Opettelisin sanomaan ei ja tunnistaisin mun omat rajat, kuuntelisin omaa kehoa että tietäisin kuinka paljon työntekoa kestää ja kuinka paljon sen vastapainoksi täytyy saada joskus vaan olla, vaan elää ja yrittää vielä nauttia siitä. Tässä mulla on paljon opettelemista itseni kanssa.
Teen niinkuin musta tuntuu hyvältä, laittaudun. Meikkaan. Huolehdin ihosta. Siitä tulee hyvä olo ja itsevarma olo, ihan sama meenkö lenkille koiran kanssa tai kauppaan, meikkaan jos haluan. Silti aina muilta ihmisiltä löytyy jotain sanottavaa. Useimmiten kommentit tulee ihan lähipiiristä, harvemmin ventovierailta, muuta kuin netissä. Jos en jaksa laittautua, päivitellään kun näytän niin räjähtäneeltä. Mulla on tosi tummat silmänaluset, jonka ansiosta näytän ilman meikkiä välillä siltä kun oisin ottanut turpaan. Pitäisi meikata että voi liikkua ihmisten ilmoilla! Jos meikkaan ja laittaudun, vaikka sitten vaan sille kauppareissulle lähtiessä, niin olen huomiota hakeva ja itseäni muita parempana pitävä miestennielijä. Muita vaihtoehtoja ei ole. Eli ihan sama miten teet, jokin on aina huonosti tai väärin. Mitä väliä sillä siis on mitä muut ajattelee susta? Ei yhtään mitään! Tee just niin kun susta hyvältä tuntuu ja käytät sun ajan niin kuin itse haluat, vituiks se menee kuitenkin..
