Aamupesuja ja uusia alkuja

Niinkuin moni muukin aamu tänä vuonna, myöskään tänä aamuna mulla ei oo ollut mihinkään kiire. Silti istun klo 6:30 koneella ja päätin alkaa kirjottaa blogia. Itse asiassa tein tän blogin sivun jo jossain mielenhäiriössä eilen, ja ajattelin et unohdan koko jutun. Ei mun elämässä tapahdu mitään erikoista, varsinkaan nyt kun oon ollut töistäkin pois yli puoli vuotta. Ei mun elämässä tapahtunu muuta, kun oli töitä tai palauduin töistä vapaalla ja se ajo mut uupumukseen. Musta tuntuu että aika moni ihminen antaa ihan liikaa elämästään, itsestään ja terveydestään työlle, pahimmassa tapauksessa vielä sellaiselle johon menemisestä ei pidä lainkaan.

Mut tänään kun mun ihana uhmaikäinen labbispoikani herätti mut, ensin nousin sängystä, annoin kissoille ja pojalle ruokaa ja siirryin terassin sohvalle nukkumaan vielä hetkeksi kun ei ihän kello neljän aikaan yöllä viitsinyt herätä. Ihana vauvani tuli tarmokkaasti perässä myös terassin sohvalle ja antoi mulle antaumuksella sellasia korvakielareita että hullumpaakin hirvittäisi, ja nää aamupesut jatkui mun kielloista huolimatta siihen saakka, että en jaksanut enää yrittää vastustella ja saada unen päästä kiinni vaan nousin ylös lopullisesti tähän päivään. Mikä oli ilmeisesti ihan hyvä ratkaisu kun ihana poju tälläkin hetkellä hyppii syliin ja pesee korvia varmaan aivoista asti, kun siirryin terassin ruokaryhmän viereen ja avasin koneen.

Jotenkin sillä hetkellä kun luovutin  koiran kanssa taas kerran (siis annoin koiran tahdolle periksi vaikka tiedän että se kostautuu mulle joka kerta myöhemmin) ajattelin että kyllähän mun elämässä tapahtuu vaikka mitä. Ja ei aina pidäkkään tapahtua. Oon sairaslomalla sen takia että mun pitää oppia elämään hetkessä, oppia nauttimaan elämästä (Tätä ne lääkärit, terapeutit ja psykologit ainakin tykkää hokea mutta ei se oo ihan niin helposti sanottu kuin tehty). Ja mun mielestä hetkessä elämiseen kuuluu ehdottomasti ihanat kielipusut neljäkymmentäkiloiselta koiranpennulta. Yritän kovasti kehittää itseäni, tulla paremmaksi versioksi koska se vanha versio ei tätä maailman menoa kestänyt vaikka mun romahdus ja työelämästä pois jääminen olikin monien asioiden summa liittyen kaikkeen mahdolliseen menneestä nykyhetkeen. Terapeuteille on niin kauheat jonot että oli pakko sitten väsätä tällainen blogi. No ei tietenkään, mutta vaikka ketään ei kiinnostaisi mun höpinät tai ketään ei mun kirjotuksia jaksaisi lukea niin mitä sitten? Oon koko mun elämän elänyt yrittäen miellyttää muita niin tää on ihan parasta harjoitusta sen asian suhteen, koska en millään voi miellyttää kaikkia.

Apustaja eli korvapesuri itse

Jos tästä on mulle itelle apua, että puran mun ajatuksia muille ihmisille niin hyvä, kaikki apu tässä vaiheessa tajutaan ottaa jo kiitollisena vastaan. Nyt aluksi ajattelin kirjottaa anonyyminä, koska vaikka mä haluan päästä näistä ajatuksista niin luulen että tuun myös juttelemaan aika paljon mun elämästä ja mun sairastumisesta/romahtamisesta ja sen jälkeisestä taistelusta ja oivalluksista sen aikana.. ei siis oo mitenkään rajattu aihe-aluetta ja voin seuraavaksi kirjoittaa ihan eri tavalla, mutta en välttämättä halua et mut tunnistetaan suoraan.

Tavallaan oon kiitollinen näinkin pitkästä sairaslomasta ja näinkin moneesta hitaasta aamusta. Oon jotenkin aina ollut aamuihminen, mut ei se tarkota et aina pitäis kiireella olla repeemässä sataan paikkaan. Välillä voi vaan pysähtyä nauttimaan korvien syväpesusta ja juoda kahvin rauhassa. Tai niinkuin itse juon hyvän tapani mukaan ainakin kolme kuppia aamuisin maidon ja sokerin kanssa, ja pakkohan se tupakka on aina siihen myös saada sytytettyä. Mutta matkalla kohti parempaa elämää ja terveellisiä elämäntapoja se röökinpoltto taidetaan aika ekana karsia pois, saa nähdä kuinka helppoa siitä tulee.. Toivottavasti mun häiriintyneen sarkastiset ajatukset välittyy myös sinne ruudun toiselle puolelle tai tää kuulostaa aika surkuhupaisalta. Tai taitaa se sitä olla jo ihan muutenkin.

Lyhyesti siis, oon elämäni käännekohdassa oleva 24-vuotias maalta asunnon ostanut nainen, ammatiltani lähihoitaja ja sairaanhoitaja. Asun mun avopuolison, koiran ja kahden kissan kanssa. Oon selättänyt varmaankin ne vaikeimmat hetken työuupumuksen kanssa (Tätä ei varmaan ois kannattanut sanoa..) mutta nyt opettelen pikkuhiljaa elämään normaalia arkea ja muistaa huolehtia myös itestäni, että voin taas huolehtia muista. Musta tuntu että tälläsestä tavasta purkaa ajatuksia ois mulle itelle ehkä hyötyä, ja jos edes yks ihminen lukee tän ja saa vaikka vertaistukea niin oon tyytyväinen. Oikeestaan oon tyytyväinen jo siihenkin että helpotti tää kai omaa oloa. Se on ykkösprioriteetti ja saa hyvin riittää.

Tää oli nyt vaan tämmöinen aamuinen ajatusvirta, kun tuntui siltä että halusi avautua jotenkin tai johonkin. Aijon kyllä myöhemmin varmasti esitellä itseäni enemmän ja kertoa taustoistani ja tilanteestani monipuolisemmin, mutta eiköhän tää oo just hyvä alku. Voihan se olla että heti kun oon tän tekstin julkaissut alan katumaan sitä niin paljon että poistan kaiken ja hävitän tän koneen ja muutan telttaan asumaan sen takia kun hävettää.. 🙂

Ainekset

hyvinvointi ajattelin-tanaan hyva-olo hopsoa
Kommentit (2)
  1. Moi,

    Onpa mielenkiintoista. Hyvä että päätit kirjoittaa!

    1. Moikka, ja kiitos tosi paljon sulle kommentista! Kiva saada ensimmäisenä kannustava kommentti, oon jo varautunut enemmänkin niihin negatiivisiin kommentoijiin.. Nyt ei ehkä kaduta tai hävetä ihan niin paljon!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *