26 GRAINS

Sunday Blondie

 

Vaikka olen syönyt jo vuosikausia aamiaiseksi smoothien, rakastan lämmintä ja rakkaudella haudutettua puuroa ylitse kaiken.

Suomessa höyryävä puuro maistuu erityisen ihanalta etenkin kylminä talvipäivinä. Nykyisin syön puuroa joko välipalana tai iltapalana, milloin tuorepuuron, milloin perinteisen lämpimän kaurapuuron muodossa.

Mutta syödään puuroa muuallakin – puuro on itse asiassa juuri nyt kovassa huudossa maailmalla, esimerkiksi Lontoossa. Covent Gardenin 26 Grains -kahvilassa todella taidetaan puuron valmistus. Hauskinta on se, että puuroannoksissa on oma tvistinsä: vai miltä sinusta kuulostaisi puuro luumuhillon, paahdetun kvinoan, kreikkalaisen jogurtin ja vaahterasiirapin kera?

 

 

Nautimme aamiaisen 26 Grainsissa heinäkuussa Lontoossa lomaillessamme. Itse valitsin (tai oikeastaan annoin kivan baristan valita, sillä itselleni iski valinnan vaikeus) listalta omenalla, hasselpähkinöillä ja kanelisella kookospalmusokerilla höystetyn kaurapuuron. Siinä oli jotakin tuttua omista kaurapuuroistani – omenahilloke – mutta myös makuja, jotka löytäisin mieluusti puurolautaseltani useamminkin. 

26 Grains sijaitsee suloisella sisäpihalla, jolle on istutettu puita ja josta löytyy Neal's Yard Remediesin liike sekä hoitola. Neal's Yard Remedies on i-ha-na luonnonkosmetiikan brändi joka on tehnyt työtä eettisemmän kosmetiikan puolesta vuodesta 1981. Täällä samaisessa Covent Gardenin "nurkassa" kaikki sai alkunsa yli 30 vuotta sitten, jonka aikana ja sekä yrityksestä että kaupunginosasta on tullut huippusuosittuja. Aamiaisen jälkeen on kiva poiketa tutustumaan Neal'sin tuotteisiin ja hoitaa samalla tuliaisshoppailut tyylikkäästi.

 

26 Grains

1 Neal's Yard, Covent Garden

ma–pe 817, la 917, su 1016

 

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

 

Kommentit

ginty
gg and the moon

Ai että kuinka kaunista, etenkin noi kaksi viimeistä kuvaa!

Hanna K
Sunday Blondie

I know! Upea mesta <3 Tuolla on ihanaa viettää aikaa niin aamiaisen, lounaan kuin illallisen merkeissä :--)

Kommentoi