IPI KULMAKUPPILA

Sunday Blondie

 

Viime aikoina on tullut käytyä aamiaisilla ympäri Helsinkiä – kuvia riittää niin paljon nyt muutenkin, etten tahdo pysyä perässä. Mutta nämä kahvilajutut ovat yleensä olleetkin suosituinta luettavaa!

Kallio on täynnä toinen toistaan suloisempia hipsterikahviloita, mutta yksi kivoimmista aamiaismestoista löytyy Karhupuiston vierestä. IPI Kulmakuppila on saanut nimensä helsinkiläisen herkkusuun Pekka Hämäläisen mukaan, jota jälkikasvu kutsui Ipiksi. Valoisassa, valkoiseksi maalatussa kahvilassa on aina ihanan lämminhenkinen tunnelma ja tarjoiluja löytyy moneen lähtöön.

Arkiaamuisin IPIssä tarjoillaan padassa haudutettua puuroa, vastapuristettua tuoremehua ja kahvia tai teetä, lounasaikaan on tarjolla keittoa. Lauantaisin tarjolla on brunssi seisovasta pöydästä, mutta kahvilaan voi tulla myös kevyemmälle aamiaiselle ja valita suosikkinsa vitriinistä. Tai no, kevyemmälle ja kevyemmälle: tarjolla kun on ihania täytettyjä leipiä (tofuleipä <3), monenlaisia leivonnaisia ja smoothieita.

Isoista ikkunoista tulvii kesällä valtavasti valoa, talvisin ne houkuttelevat ulkona kävelevän poikkeamaan sisälle lämpimälle kupposelle. Skandinaaviset, puiset huonekalut, lepakkotuolit ja rehevät viherkasvit kutsuvat rentoutumaan ja työskentelemään rauhallisessa ympäristössä. Tilavassa kahvilassa on paljon pöytiä, joten oma nurkkaus pitäisi aina löytymän! 

 

IPI Kulmakuppila

Porthaninkatu 13

Avoinna ma–pe 820, la 1116

 

 

Muita ihania kahviloita Helsingissä:

KUUMA

ANDANTE

EL FANT

BROOKLYN CAFE

KAHVILA BLOSSOM

MOKO MARKET TEURASTAMO

 

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Teit tälle kahvilalle kyllä oikeutta. <3 t. IPI-fani

Hanna K
Sunday Blondie

Haha, ihana oot! Ja IPI tietty kans. <3 

Kommentoi