MINILOMALLE HELSINKIIN? POIMI SUOSIKIT TALTEEN!

Sunday Blondie

* Yhteistyössä Wowandersin kanssa

 

Tuntuu uskomattomalta, että on jo lokakuu.

Yleensä miettisin tähän aikaan vuodesta kuumeisesti ulkomaanmatkan varaamista talvelle, mutta jostain syystä nyt tuntuu siltä, ettei ole kiire minnekään. Tähän vaikuttavat osaltaan varmasti pitkä kuuma kesä sekä viimeisen vuoden sisällä lisääntyneet uutisoinnit lentokoneella matkustamisen haittavaikutuksista.

Vaikka rakastankin kesää, olen aina pitänyt myös syksystä. Helsinki tuntuu todella kauniilta juuri nyt: aamujen valo on erityisen kirkas, ilma sateenraikas, enteilee tulevia pakkasia. Sunnuntaiset kävelyt Lauttasaaren rantapoluilla ovat parasta mitä tiedän. Parin tunnin kävelyn jälkeen on ihanaa poiketa kahvilaan (= Mutteriin) lämpimälle teekupilliselle ja mantelicroissantille. Vaikka olenkin vilukissa, on lämpötilojen kontrasteissa jotakin viehättävää. Kotona tuntuu entistäkin kotoisammalta, kun ulkona on kylmä ja pimeää.

Joidenkin mielestä Helsinki on kesäkaupunki, mutta omasta mielestäni Helsinki on viehättävä minä vuodenaikana tahansa. Siksi ajattelenkin, että syksy on mitä mahtavinta aikaa tutusta kaupunkiin – kylmällä säällä on ihanaa kierrellä museonäyttelyissä, käydä elokuvissa ja sopia aamiaistreffit kahvilaan kaverin kanssa. On mukavaa piristää itseään pienillä asioilla pimeänä vuodenaikana.

Kotimainen Wowanders pyysi minua jakamaan Helsinki-suosikkini matkasovellukseensa. Wowanders on älykäs applikaatio, joka luo matkasta automaattisesti päiväkirjan kun matkustat. Se auttaa palauttamaan mieleesi, missä kävit matkallasi ja mitä mieltä olet käymistäsi paikoista.

Sovelluksen ovat suunnitelleet Taru Aalto ja Maija Kaukonen, jotka ovat paitsi insinöörejä ja kansainvälisen kaupan ammattilaisia myös intohimoisia matkailijoita. Wowanders perustettiin elokuussa 2017 ja sovellus julkaistiin kesäkuussa 2018. Näin naiset kertovat Wowandersin synnystä: 

"Tutkimuksen pohjalta havaitsimme kaksi perusongelmaa: ensiksikin, matkojen suunnittelu turhauttaa erityisesti siihen kuluvan ajan vuoksi ja toiseksi, suositukset holleista, ravintoloista ja nähtävyyksistä saataisiin mieluiten ystäviltä. Yhdistämällä tekoälyn ja sijaintitiedon, kehitimme matkaajille helpon tavan toisaalta saada heidän omien matkojensa paikat talteen ja toisaalta löytää hotelleja, ravintoloita ja nähtävyyksiä perustuen ystävien suosituksiin."

Itse tykästyin Wowandersiin sen helppouden vuoksi. Sovelluksen kautta on nopeaa selata eri kohteita ja käyttäjien suosituksia. Normaalisti etsisin matkavinkkejä blogien kautta ja sen jälkeen katsoisin vielä kuvat Instagramista, mikä on melko hidasta. Wowandersin kautta voin tsekata lempimatkabloggaajieni tai esimerkiksi hotellin vinkit kaupunkiin.

 



Miten Wowanders-matkapäiväkirja toimii?

Kun otat kuvia matkallasi, sovellus ehdottaa paikkojen tallentamista Wowanders-matkapäiväkirjaasi. Halutessasi voit kirjoittaa kuvan yhteyteen myös kuvauksen ja arvostelun. Superhelppoa ja nopeaa! Kuvia ja kuvauksia pääsee myös muutamaan jälkikäteen, mikäli haluat lisätä kuvia tai tekstiä.

Kurkista vinkkini Helsinkiin!

Wowanders pyysi minua jakamaan omat Helsinki-suosikkini sovellukseensa. Käy tsekkaamassa sieltä suosikkihotellini, -ravintolani, -kahvilani sekä muut kiinnostavat kaupunkikohteet! Voit ladata ilmaisen Wowanders-sovelluksen tästä.

 

Kuvat: Adama Sofia, editointi Hanna K

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Kommentoi