26 GRAINS

26grains-coventgarden-london-sundayblondie-1.jpg

Vaikka olen syönyt jo vuosikausia aamiaiseksi smoothien, rakastan lämmintä ja rakkaudella haudutettua puuroa ylitse kaiken.

Suomessa höyryävä puuro maistuu erityisen ihanalta etenkin kylminä talvipäivinä. Nykyisin syön puuroa joko välipalana tai iltapalana, milloin tuorepuuron, milloin perinteisen lämpimän kaurapuuron muodossa.

Mutta syödään puuroa muuallakin – puuro on itse asiassa juuri nyt kovassa huudossa maailmalla, esimerkiksi Lontoossa. Covent Gardenin 26 Grains -kahvilassa todella taidetaan puuron valmistus. Hauskinta on se, että puuroannoksissa on oma tvistinsä: vai miltä sinusta kuulostaisi puuro luumuhillon, paahdetun kvinoan, kreikkalaisen jogurtin ja vaahterasiirapin kera?

26grains-coventgarden-london-sundayblondie-2.jpg26grains-coventgarden-london-sundayblondie-3.jpg

Nautimme aamiaisen 26 Grainsissa heinäkuussa Lontoossa lomaillessamme. Itse valitsin (tai oikeastaan annoin kivan baristan valita, sillä itselleni iski valinnan vaikeus) listalta omenalla, hasselpähkinöillä ja kanelisella kookospalmusokerilla höystetyn kaurapuuron. Siinä oli jotakin tuttua omista kaurapuuroistani – omenahilloke – mutta myös makuja, jotka löytäisin mieluusti puurolautaseltani useamminkin.

26 Grains sijaitsee suloisella sisäpihalla, jolle on istutettu puita ja josta löytyy Neal’s Yard Remediesin liike sekä hoitola. Neal’s Yard Remedies on i-ha-na luonnonkosmetiikan brändi joka on tehnyt työtä eettisemmän kosmetiikan puolesta vuodesta 1981. Täällä samaisessa Covent Gardenin ”nurkassa” kaikki sai alkunsa yli 30 vuotta sitten, jonka aikana ja sekä yrityksestä että kaupunginosasta on tullut huippusuosittuja. Aamiaisen jälkeen on kiva poiketa tutustumaan Neal’sin tuotteisiin ja hoitaa samalla tuliaisshoppailut tyylikkäästi.

26grains-coventgarden-london-sundayblondie-4.jpg26grains-coventgarden-london-sundayblondie-5.jpg26grains-coventgarden-london-sundayblondie-6.jpg

26 Grains
1 Neal’s Yard, Covent Garden
mape 817, la 917, su 1016

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Matkat

AAMIAINEN NOTTING HILLISSÄ – FARM GIRL

farmgirl-cafe-nottinghill-london-sundayblondie-1.jpg

Viherkasvit kiipeävät seiniä pitkin taivaisiin pienellä sisäpihalla, jolle auringonsäteetkin juuri ja juuri ulottuvat. Kahvikupit kilisevät, smoothiekone surisee, puheensorina kantautuu ulkoterassille kahvilan avatuista pariovista. Lämmin heinäkuun kesäpäivä on mitä täydellisin aamiaiselle Notting Hillissä sijaitsevassa Farm Girl -kahvilassa.

Kaupunkilomalla valitsen mieluiten hotellin, johon ei sisälly aamiaista. Perinteisen buffetin sijasta suuntaan ilolla tutkimaan kaupungin omaperäisiä kahviloita ja ravintoloita aamiaisen merkeissä. Se on samalla yksi parhaimmista tavoista kurkistaa paikallisten elämään.

Bongailen kivoja aamiaispaikkoja Instagramista ja blogeista. Joku voi pitää menettelytapaa pinnallisena, mutta itse pidän siitä, että pääsen aloittamaan aamuni rauhassa kauniissa miljöössä ja herkullisen aamiaisen äärellä. Toki muiden ottamat kuvat ovat vasta puolet totuudesta: somessa hehkutettu paikka täytyy päästä kokemaan itse.

farmgirl-cafe-nottinghill-london-sundayblondie-2.jpgfarmgirl-cafe-nottinghill-london-sundayblondie-3.jpg

Farm Girlin kattavalta aamiaislistalta löytyy kaikkea smoothieista munakkaisiin. Tilaan acaikulhon kotitekoisella granolalla sekä mantelivoilla, kun taas poikaystäväni valitsee uppomunilla ja lohella höystetyn leivän.

Kokeilen myös laventelilattea, jonka kuvittelen valmistettavan matchalatten tapaan puhtaasti laventelista. En juo kahvia, ja siksi vähän petynkin, kun pöytään kannetaan tavallinen latte jossa ei edes maistu laventeli. Asettelu on toki kaunis ja varsin somekelpoinen. Acaikulho sen sijaan on herkullinen, kotitekoinen granola suorastaan syntisen hyvää.

Myöhemmin kahvilaan saapuvat joutuvat jonottamaan hetken, mutta kesäaikaan pöytiä on runsaasti ja ne vapautuvat nopeasti. Aamiaisen jälkeen suuntaamme lähikaduille ihastelemaan värikkäitä rakennuksia, joista Notting Hill on – nimikkoelokuvansa lisäksi – tunnettu.

farmgirl-cafe-nottinghill-london-sundayblondie-4.jpgfarmgirl-cafe-nottinghill-london-sundayblondie-5.jpgfarmgirl-cafe-nottinghill-london-sundayblondie-6.jpg

Farm Girl / Notting Hill
ma–pe 8–19, la–su 9–18
kahvilalla on toimipisteet myös Chelseassa ja Sohossa!

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Muoti Mieli Matkat Trendit