Viime aikoina olen…

…tehnyt paljon töitä. Enemmän kuin pitkäänpitkään aikaan. Tullut töistä kotiin, syönyt Antin tekemää ruokaa ja viettänyt illat lähinnä sohvalla jalat ylös nostettuina. Rasitusvamma molemmissa jaloissa ei varsinaisesti helpota väsymyksessä.

…päässyt mielettömiin paikkoihin, tutustunut kivoihin tyyppeihin ja viettänyt päiviä kauniiden tavaroiden ympäröimänä. Samaan aikaan kun tiedän, etten jaksa tätä työtahtia loputtomasti, rakastan mun työtä joka päivä.

…pyörähtänyt työpäivän lomassa Habitare-messuilla, näpsinyt paljon inspiroivia kuvia ja jättänyt ne julkaisematta, koska en vain ole ehtinyt.

7B4AA0D2-E23F-4A6D-A287-0540723EB808.jpeg

…miettinyt tätä blogia lähes joka päivä. Onko tässä mitään järkeä, onko mulla aikaa, kiinnostaako ketään, jaksanko mä? Ja joka kerta päättänyt, että haluan ainakin yrittää.

…istunut monta kertaa läppäri sylissä sohvalle valmiina päivittämään blogia, mutta en yhtäkkiä olekaan keksinyt mitään mistä kirjoittaa vaikka puhelimen muistissa on pitkä lista postausideoita. 

69A18A99-D639-4978-B121-5C948F919F7F.jpeg

…järjestänyt myös vapaapäivät täyteen ohjelmaa. Yksi sunnuntai Loviisassa vanhoja taloja ihastelemassa, eräs tiistai äidin kirjanpito koulutuksessa, viikonloppu partioporukalla valmistautumassa Nepalin vaellukselle ja muuta vähemmän tärkeää.

…käynyt nuuskuttelemassa uuden uutukaista vauvaa. Sylitellyt ja hyssytellyt, että äitinsä saa hetken rauhassa torkahtaa. Olen myös ruvennut näkemään unia, joissa mulla on vauva, jonka hukkaan tai pudotan lattialle. Mitäköhän alitajunta yrittää viestittää…..

EC30A8AA-A751-4BD8-982D-413B29B15415.jpeg

…löytänyt muutaman uuden kahvilan, joihin aijon palata vielä monta kertaa. Tai uusia ehkä lähinnä mulle. Yhden omistajan kanssa kävin hauskan nolon keskustelun kun hehkutin kuinka kivaa, että tähän on avattu näin kiva kahvila. Omistaja kertoi heidän avanneen 2,5 vuotta sitten. Hups, mennyt multa jotenkin ohi…

…ollut suunnilleen joka päivä superonnellinen, että saan asua kokin kanssa!

704ADF58-E2A3-484F-A4E8-FBC2A99CB56E.jpeg

…viettänyt tiiviistii melkein kaiken vapaa-ajan Antin kanssa ja kaivannut välillä kovastikin yksin kotona olemista. 

…ollut kaksi yötä yksin kotona, erossa Antista ja ikävöinyt sitä koko ajan. 

D011A88B-7207-4A8D-BAD8-9B25DD8D92BC.jpeg

…nähnyt niiin monta upeaa ja mieletöntä auringonlaskua suoraan meidän omasta ikkunasta. Korkealla asuminen on tuonut ihan uudet näkökulmat Helsinkiin. En jotenkin koskaan ole ymmärtänyt, että laskee se aurinko kaupungin keskustassakin, ei vain meren rannassa.  

…haikaillut mennyttä kesää ja lämpiä iltoja, vienyt tuulettimen vintille ja vetänyt joka aamu ensimmäisenä villasukat jalkaan. Kesä jää mieleen kiireisenä, hikisenä ja oikeana kesänä. Samaan aikaan olen ollut innoissani aurinkoisista syyspäivistä ja odottanut, että patteriremontti saataisiin päätökseen ja kotiin hieman lämpöä!

38B9ECF3-7AB8-456F-ABA5-B08F6F3954D4.jpeg

Tästä on hyvä jatkaa, luulisin…

Suhteet Oma elämä

Treffit Tukholmassa

En pidä tänä kesänä varsinaista lomaa ollenkaan, joten kesän vapaapäivät täytyy käyttää harkiten. Hypinkin riemusta kun sain mahdollisuuden viettää muutaman päivän Tukholmassa. Hypähtyleen saattoi vaikuttaa sekin, että Tukholma on yksi mun suosikki kaupungeista maailmassa. Siihen nähden käyn siellä kyllä aivan liian harvoin! Koska aikaa oli vain kaksi ja puoli päivää en halunnut tehdä turhan tarkkoja suunnitelmia. Lähtiessä tiesin vain lentoaikatauluni, hotellin osoitteen ja sen, että Antti saapuisi kaupunkiin ”joskus illalla”.

Tukholma on ihana! Ehkä jopa vielä ihanampi kuin edellisellä kerralla. Olin googlannut etukäteen muutamia kauppoja Vasastanissa, joissa halusin käydä, mutta muuten päätimme keskittää oleskelumme Södermalmin suunnalle. Samassa söderhuumassa kuin moni muukin suosittelen jokaiselle: Skipatkaa Drottninggatan ja Gamla stan, Tukholma on niin paljon muutakin! 

Södermalm ja erityisesti SoFon (South of Folkungagatan) alue on täynnä kiinnostavia pieniä putiikkeja ja kahviloita. Ruotsalaiset osaavat tämän(kin) homman. Myös Hornsgatan on erinomainen katu luuhailla ilman päämäärää! Saimme pari päivää kulumaan helposti täällä pyöriessä. Minkä jälkeen lähdinkin mieli inspiroituneena ja jalat kaikesta luuhailusta kipeänä kotiin odottamaan laivaan hypännyttä Anttia. 

Tämän reissun suosikit:

GRANDPA, Södermannagatan 21 

Jotenkin aika symppis Grandpa. Kiva valikoima vaatteita ja asusteita sekä sisustustavaroita ja muuta tarpeellista. Pidän erityisesti ”tarpeellisista” tavaroista, joissa on jokin juju, kuten vaikka palapeli tatuoidusta isomahaisesta nyrkkeilijästä. Toinen Grandpa löytyy Norrmalmilta.

1531586873673.jpg

IMG_3532.jpg

IMG_3618.jpg

 

BRANDSTATIONEN, Hornsgatan 64

Huikeat mahdollisuudet tehdä kreisejä löytöjä kotiin! Kaikkea ”tarpeellista”! Olisin voinut vain seistä ja katsella ympärilleni vaikka kuinka kauan. Joka puolella mielettömiä valaisimia, tauluja, viherkasveja, kokoelmia pikkuesineitä, patsaita, sohvia ja nojatuoleja, tyynyjä, peilejä, maljakoita, purnukoita, ihanmitävaan. Arvostan taitoa rakentaa niin huikea kokonaisuus sillä määrällä niin älyttömiä tavaroita!

IMG_3528.jpg

IMG_3529.jpg

 

BOLIA, Götgatan 55

Hauskasti toteutettu valtava huonekalu/sisustuskauppa. Liike on jaettu kahdessa kerroksessa useiksi erilailla sisustetuiksi huoneiksi, sisältäen aika villejäkin installaatioita, ja pääset kävelemään niiden läpi huoneesta toiseen. Toteutus on kuitenkin kaukana Ikeamaisesta tyylistä! Täällä kannattaa käydä vaikka vain inspiroitumassa!

IMG_3531.jpg

IMG_3530.jpg

 

JUDITS SECOND HAND, Hornsgatan 75

Hyvällä maulla valittuja naisten vaatteita ja asusteita. Ihana tunnelma! Kaukana nuhjuisesta ja tunkkaisesta fiiliksestä, joka harmillisen usein tuntuu second hand-liikkeissä olevan.

1531239242809.jpg

1531239287513.jpg

 

OMAYMA, Skånegatan 92

Omayma sattui kohdalle kuin tilauksesta kun jalat tarvitsivat lepoa ja mieli virkistystä. Ihanan rentoa ja kotoisaa. Tänne olisi tehnyt mieli tulla syömäänkin, mutta ei me ehditty. Seuraavalla kerralla sitten.

1531216687533.jpg

1531216724663.jpg

 

PLOM OCH FLORA, Bondegatan 64

Saatan ehkä vähän toistaa itseäni, mutta: Ihanan rentoa ja kotoisaa! Samaa voisin sanoa oikeastaan koko Sofosta.  

Me ollaan Antin kanssa ihmisiä, jotka voi helposti syödä kolmekin aamupalaa päivässä, joten ”Frukost hela dagen” kävi meille oikein hyvin. Harmi, että löydettiin tämä vasta viimeisenä aamuna.  Herkkuaamupalaa saa kuulemma myös Vasastanin omasta Pom och Florasta.

1531216630412.jpg

 

Muutama muu kiva paikka, joissa unohdin kameran laukkuun:

HERR JUDIT, Hornsgatan 65

Miesten tyylikäs second hand-liike. 

FILIPPA K SECOND HAND, Hornsgatan 77

Ilmeisesti menneiden mallistojen kappaleita ja hyväkuntoisia käytettyjä vaatteita. Täältä voi tehdä todellisia löytöjä.

WOS, Hornsgatan 96

Asusteita, ”joissa on joku juju” voi tehdä myös tyylillä! Niitä löydät täältä.

 

Ja muutama paikka, joihin ei tällä kertaa päästy (joko ne oli suljettu joka kerta kun mentiin ohi tai ei vain aika riittänyt), mutta joihin haluan ehdottomasti seuraavalla kerralla:

COCTAIL, Bondegatan 34

TAMBUR, Folkungagatan 85

FOTOGRAFISKA

Iltakävely ilmeisesti KATARINA-SOFIA nimisellä vanhalla puutaloalueella

 

Teimme myös muutaman täsmäiskun Vasastaniin, koska olin lukenut, että ”maailman kaunein sisustuskauppa” löytyisi sieltä.

 

PERSPECTIVE STUDIO, Sankt Eriksplan 15

Voin helposti nähdä miksi tätä paikkaa kutsutaan maailman kauneimmaksi sisustuskaupaksi. Harmillisesti meidän pistäytymisen aikaan meneillään oli jotain mikä muistutti kaupan lopettamista (Ei kai sentään??), muuttoa, messupakkaamista tai vastaavaa… Meille ei selvinnyt miksi, mutta puoti vaikutti puolityhjältä ja tavaroita lojui ympäriinsä. Toisaalta tässä paikassa lattialla lojuvat kulhot ja mattokasatkin ovat aika kauniita.

1531216876700.jpg

1531848373002.JPEG

1531216938172.jpg

 

ACNE ARCHIVE, Torsgatan 53

Menneiden mallistojen Acnea isolla alennnuksella alkuperäiseen hintaan nähden. Kun sattuu oikeaan aikaan paikalle saattaa olla hyvinkin onnekas!

 

KAFFEVERKET, Sankt Eriksgatan 88

Herkku lounassalaatti kivassa miljöössä!

1531239062127.jpg

1531239130868.jpg

 

MYRORNA, STADMISSION

Jos kirpputorit kiinnostaa, niin nämä löytyvät useista eri osoitteista ympäri kaupunkia. Musta on aina kiinnostavaa tsekata muiden maiden kirpparit. Siellä näkee vähän erilaisen palan elettyä elämää.

Kulttuuri Matkat Suosittelen