Treffit Tukholmassa
En pidä tänä kesänä varsinaista lomaa ollenkaan, joten kesän vapaapäivät täytyy käyttää harkiten. Hypinkin riemusta kun sain mahdollisuuden viettää muutaman päivän Tukholmassa. Hypähtyleen saattoi vaikuttaa sekin, että Tukholma on yksi mun suosikki kaupungeista maailmassa. Siihen nähden käyn siellä kyllä aivan liian harvoin! Koska aikaa oli vain kaksi ja puoli päivää en halunnut tehdä turhan tarkkoja suunnitelmia. Lähtiessä tiesin vain lentoaikatauluni, hotellin osoitteen ja sen, että Antti saapuisi kaupunkiin ”joskus illalla”.
Tukholma on ihana! Ehkä jopa vielä ihanampi kuin edellisellä kerralla. Olin googlannut etukäteen muutamia kauppoja Vasastanissa, joissa halusin käydä, mutta muuten päätimme keskittää oleskelumme Södermalmin suunnalle. Samassa söderhuumassa kuin moni muukin suosittelen jokaiselle: Skipatkaa Drottninggatan ja Gamla stan, Tukholma on niin paljon muutakin!
Södermalm ja erityisesti SoFon (South of Folkungagatan) alue on täynnä kiinnostavia pieniä putiikkeja ja kahviloita. Ruotsalaiset osaavat tämän(kin) homman. Myös Hornsgatan on erinomainen katu luuhailla ilman päämäärää! Saimme pari päivää kulumaan helposti täällä pyöriessä. Minkä jälkeen lähdinkin mieli inspiroituneena ja jalat kaikesta luuhailusta kipeänä kotiin odottamaan laivaan hypännyttä Anttia.
Tämän reissun suosikit:
GRANDPA, Södermannagatan 21
Jotenkin aika symppis Grandpa. Kiva valikoima vaatteita ja asusteita sekä sisustustavaroita ja muuta tarpeellista. Pidän erityisesti ”tarpeellisista” tavaroista, joissa on jokin juju, kuten vaikka palapeli tatuoidusta isomahaisesta nyrkkeilijästä. Toinen Grandpa löytyy Norrmalmilta.
BRANDSTATIONEN, Hornsgatan 64
Huikeat mahdollisuudet tehdä kreisejä löytöjä kotiin! Kaikkea ”tarpeellista”! Olisin voinut vain seistä ja katsella ympärilleni vaikka kuinka kauan. Joka puolella mielettömiä valaisimia, tauluja, viherkasveja, kokoelmia pikkuesineitä, patsaita, sohvia ja nojatuoleja, tyynyjä, peilejä, maljakoita, purnukoita, ihanmitävaan. Arvostan taitoa rakentaa niin huikea kokonaisuus sillä määrällä niin älyttömiä tavaroita!
BOLIA, Götgatan 55
Hauskasti toteutettu valtava huonekalu/sisustuskauppa. Liike on jaettu kahdessa kerroksessa useiksi erilailla sisustetuiksi huoneiksi, sisältäen aika villejäkin installaatioita, ja pääset kävelemään niiden läpi huoneesta toiseen. Toteutus on kuitenkin kaukana Ikeamaisesta tyylistä! Täällä kannattaa käydä vaikka vain inspiroitumassa!
JUDITS SECOND HAND, Hornsgatan 75
Hyvällä maulla valittuja naisten vaatteita ja asusteita. Ihana tunnelma! Kaukana nuhjuisesta ja tunkkaisesta fiiliksestä, joka harmillisen usein tuntuu second hand-liikkeissä olevan.
OMAYMA, Skånegatan 92
Omayma sattui kohdalle kuin tilauksesta kun jalat tarvitsivat lepoa ja mieli virkistystä. Ihanan rentoa ja kotoisaa. Tänne olisi tehnyt mieli tulla syömäänkin, mutta ei me ehditty. Seuraavalla kerralla sitten.
PLOM OCH FLORA, Bondegatan 64
Saatan ehkä vähän toistaa itseäni, mutta: Ihanan rentoa ja kotoisaa! Samaa voisin sanoa oikeastaan koko Sofosta.
Me ollaan Antin kanssa ihmisiä, jotka voi helposti syödä kolmekin aamupalaa päivässä, joten ”Frukost hela dagen” kävi meille oikein hyvin. Harmi, että löydettiin tämä vasta viimeisenä aamuna. Herkkuaamupalaa saa kuulemma myös Vasastanin omasta Pom och Florasta.
Muutama muu kiva paikka, joissa unohdin kameran laukkuun:
HERR JUDIT, Hornsgatan 65
Miesten tyylikäs second hand-liike.
FILIPPA K SECOND HAND, Hornsgatan 77
Ilmeisesti menneiden mallistojen kappaleita ja hyväkuntoisia käytettyjä vaatteita. Täältä voi tehdä todellisia löytöjä.
WOS, Hornsgatan 96
Asusteita, ”joissa on joku juju” voi tehdä myös tyylillä! Niitä löydät täältä.
Ja muutama paikka, joihin ei tällä kertaa päästy (joko ne oli suljettu joka kerta kun mentiin ohi tai ei vain aika riittänyt), mutta joihin haluan ehdottomasti seuraavalla kerralla:
COCTAIL, Bondegatan 34
TAMBUR, Folkungagatan 85
FOTOGRAFISKA
Iltakävely ilmeisesti KATARINA-SOFIA nimisellä vanhalla puutaloalueella
Teimme myös muutaman täsmäiskun Vasastaniin, koska olin lukenut, että ”maailman kaunein sisustuskauppa” löytyisi sieltä.
PERSPECTIVE STUDIO, Sankt Eriksplan 15
Voin helposti nähdä miksi tätä paikkaa kutsutaan maailman kauneimmaksi sisustuskaupaksi. Harmillisesti meidän pistäytymisen aikaan meneillään oli jotain mikä muistutti kaupan lopettamista (Ei kai sentään??), muuttoa, messupakkaamista tai vastaavaa… Meille ei selvinnyt miksi, mutta puoti vaikutti puolityhjältä ja tavaroita lojui ympäriinsä. Toisaalta tässä paikassa lattialla lojuvat kulhot ja mattokasatkin ovat aika kauniita.
ACNE ARCHIVE, Torsgatan 53
Menneiden mallistojen Acnea isolla alennnuksella alkuperäiseen hintaan nähden. Kun sattuu oikeaan aikaan paikalle saattaa olla hyvinkin onnekas!
KAFFEVERKET, Sankt Eriksgatan 88
Herkku lounassalaatti kivassa miljöössä!
MYRORNA, STADMISSION
Jos kirpputorit kiinnostaa, niin nämä löytyvät useista eri osoitteista ympäri kaupunkia. Musta on aina kiinnostavaa tsekata muiden maiden kirpparit. Siellä näkee vähän erilaisen palan elettyä elämää.