Lahjaidea: Happypotamus

Törmäsin Happypotamus-nimiseen virkattuun virtahepoon jo jonkin aikaa sitten jossakin netin syövereissä. Ihastuin virkattuun virtahepohahmoon niin paljon, että hankin ohjeen ja tein sellaisen lahjaksi kummilapselleni.

IMG_3580.JPG

Ohjeen voi hankkia Ravelryn kautta eikä hintakaan ollut päätä huimaava. Ohjeet tulevat koneelle pdf-muodossa ja ne ovat englanninkieliset. Ohjeet olivat mielestäni todella tarkat ja lisäksi mukana on havainnollistavia kuvia, joiden ansiosta hahmon virkkaaminen ei ole niin vaikeaa kuin voisi aluksi luulla.

Googlettamalla löydät rajattomat määrät erivärisiä Happypotamus-hahmoja, joista voit hankkia inspiraatiota oman Happypotamuksen väritykseen. Itse päädyin käyttämään pohjavärinä valkoista ja itse kukissa turkoosia, keltaista, oranssia ja pinkkiä. Lankana käytin Hjertegarn Cotton nr. 8 –lankaa, mutta periaatteessa mikä tahansa lanka käy. Ehkä suosisin kuitenkin jotain puuvillaista villaisen langan sijaan.

IMG_3583.JPG

Kummilapseni tykästyi lahjaan niin paljon, että otti sen heti mukaan mennessään mummilaan yökylään. Ihana lahjaidea siis kaikille lapsille ja lapsenmielisille!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *