Lumihiutalekortteja

Olen viimeisen vuoden aikana innostunut virkkaamisesta ja päätin hyödyntää tätä innostusta joulukorttien askartelussa. Korttien pohjaksi hankin yksinkertaiset kartonkikorttipohjat, jotta pääfokus olisi korttien päälle tulevissa virkatuissa lumihiutaleissa.

IMG_7366.JPG

Erilaisia lumihiutalemalleja löytyy netistä mielin määrin (katso esimerkiksi täältä) ja itse päädyin tekemään kolmea erilaista mallia.

IMG_7367.JPG

Ohje 1, ohje 2, ohje 3

Lankana käytin ohutta virkkauslankaa ja virkkuukoukun koko oli 1,5. Ennen korttipohjaan kiinnittämistä hiutaleet kovetetaan vesi-liima-seoksella. Sekoitin muoviastiassa puolet vettä ja puolet liimaa, uitin hiutaleen seoksessa, pusersin ylimääräiset liimat pois ja asettelin hiutaleen leivinpaperin päälle. Annoin hiutaleiden kuivua yön yli ja seuraavana aamuna laitoin ne vielä kirjojen väliin tasoittumaan.  Sitten liimasin hiutaleet korttien päälle ja laitoin ne uudestaan kirjojen väliin kiinnittymään.

IMG_7381.jpg

Korteista tuli juuri sellaiset kuin olin ajatellut eli todella ihanat. Samaa tekniikkaa voisi käyttää jatkossa muissakin korteissa, jos lumihiutaleen sijaan tekisi esimerkiksi sydämen tai jonkin muun kuvion.

Näiden ”lumisten” kuvien kautta toivottelen lämmintä joulua myös sinne ruudun toiselle. Pidän blogista lomaa seuraavan kahden viikon ajan ja tammikuun puolella palaan esittelemään joululahjaksi antamiani käsitöitä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *