Origamikukkapanta

Kuten viime viikolla kirjoittelin olin viime viikonloppuna ystäväni syntymäpäivillä, joissa teemana oli kesä. Koitin keksiä mustien vaatteiden seuraksi jotakin kesäistä ja mieleeni tuli kukkapanta. Koska en halunnut tuhlata rahojani muoviseen kukkapantaan, jota en välttämättä hirveästi muutoin käyttäisi, päädyin tekemään kukkapannan origamikukkia hyödyntäen. Paperina käytin samaa ohutta tulostuspaperia, jota ostin aiemmin ystävälleni tekemääni origamikukkakranssia varten. Minulla sattui olemaan entuudestaan yksinkertainen musta panta, johon kiinnitin kukat rautalangalla.

IMG_7845.jpg

Minulla kesti jonkin aikaa löytää sopiva kukkamalli, koska oli tärkeää, että kukat saisi kiinnitettyä pantaan nätisti. Satuin kuitenkin törmäämään videoon, jossa kukkaan oli tarkoitus tehdä varsi. Pitkän varren sijaan käytin lyhyen pätkän rautalankaa, jolla sain kukan kauniisti ja suht tukevasti kiinni itse pantaan.

IMG_7843.jpg

Kukkien kokoa saa muuteltua leikkaamalla erikokoisia paloja. Oman pantani isommissa kukissa palat ovat 8cm x 4 cm ja pienemmissä 6 cm x 3 cm. Todella näyttävän pannan saa, jos kukkia tekisi erivärisinä ja jos niihin lisäisi lehtiä videolla näytettävän ohjeen mukaan. Itselleni kuitenkin sopi paremmin tällainen yksinkertainen malli.

IMG_7841.jpg

Panta selvisi juhlista kotiin ehjänä, joten sitä voi hyvin käyttää uudestaan. Jos kukkapannalle ei ole enempää käyttöä, voi kukat helposti irrottaa ja kiinnittää esimerkiksi kukkakranssiin tai vaikkapa lahjapaketin päälle.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *