Virkattu kirjanmerkki
Olen viettänyt tämän viikon flunssan kourissa eikä käsitöiden tekeminen ole oikein maistunut. Niinpä ajattelin esitellä kauan sitten virkkaamani kirjanmerkin, jonka tein ollessani kylässä vanhempieni luona. En ollut ottanut mukaan mitään käsityöprojektia ja televisiota katsellessa kädet tuntuivat sen verran levottomilta, että oli pakko keksiä jotakin tekemistä. Niinpä päädyin virkkaamaan kirjanmerkin.
Alkuperäisen ohjeen löysin netistä, muistaakseni täältä. Kirjanmerkin tekeminen oli juuri sellainen kiva pikkuinen projekti, jota tehdessä ei tarvitse hirveästi miettiä ja joka valmistuu todella nopeasti.
Kirjanmerkkini on tällä hetkellä Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu –kirjan välissä. Tuntuu, että tuon kirjan lukeminen sopii täydellisesti siihen syksyiseen tunnelmaan, joka ulkona tällä hetkellä on.