Virkattu kuviotyyny

Työskentelen tällä hetkellä kotoa käsin ja siksi vietän aika paljon aikaa työpöydän äärellä tietokonetta tuijotellen tai kirjoja lueskellen. Vaikka haaveilen isommasta työpöydästä ja kunnon työskentelypisteestä, tykkään myös omasta pikku työnurkkauksestani. Työpöytä on ikkunan edessä ja ulkopuolella on vilkas katu, jossa menee autoja ja ihmisiä pitkin päivää. On ihanaa, kun työskentelyn lomassa voi välillä vain tuijotella ulos katsellen ohi ajavia autoja, katuja ylittäviä ihmisiä ja kadun toisella puolella olevissa puissa loikkivia oravia.

Työtuolina minulla on kirpputorilta löytynyt tuoli, jonka olen maalannut mintunvihreäksi. Tykkään tuolistani hirmuisesti, mutta puisella tuolilla istuminen on pidemmän päälle aika puuduttavaa. Päätinkin tehdä tuolin päälle istuintyynyn.

IMG_3314.jpg

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, pidän neulomisesta paljon enemmän kuin virkkaamisesta. Molla Millsin Virkkuri-kirjojen ansiosta olen kuitenkin innostunut myös virkkaamaan. Virkkuri: Muotoja ja pintoja –kirjan kansikuvassa oleva mustavalkoinen kuosi on yksi ehdottomista lemppareistani ja päätinkin tehdä istuintyynyn päällisen tuolla kuosilla.

IMG_3315.JPG

Kirjasta löytyy kuosin kuvallinen ohje ja tein oman tyynyni kuvaa seuraamalla niin, että työhön tuli yhteen 8 kuviota. Kerroksia tein niin monta, että työ oli tasona neliön muotoinen ja kuvioiden puolesta symmetrinen. Lankana minulla oli Hjertegarn Cotton nr. 8 mustaa ja valkoista ja virkkuukoukku nro 3. Lankaa kului yhteensä vajaa 200 g.

IMG_6859.jpg

Kun olin virkannut työn, päättelin langat ja ompelin alareunan kiinni. Pesin työn käsin, muotoilin sitä kosteana ja jätin kuivumaan. Ompelin mustasta puuvillakankaasta sisätyynyn, jonka täytin pehmusteella. Kun virkkuutyö oli kuivunut, laitoin tyynyn sen sisälle ja ompelin myös yläreunan kiinni.

IMG_6861.jpg

Tyyny on todella käytännöllinen ja sitä voi käyttää sekä istuintyynynä että selän takana tukemassa. Tykkään kuosista todella paljon ja se sopii mielestäni mintunvihreän tuolin kanssa ihanasti yhteen. Olen löytänyt Virkkuri-kirjasta toisenkin kuosin, johon olen täysin rakastunut ja nyt pitäisi vain keksiä, mitä siitä kuosista voisi virkata.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *