Maidoton Mustikkapannukakku

PSX_20180730_125859.jpg

PSX_20180730_125809.jpg

PSX_20180730_125704.jpg

PSX_20180729_212111.jpg

PSX_20180729_174017.jpg

PSX_20180729_152449.jpg

En ole ehtinyt päivitellä tänne blogin puolelle yhtään mitään hetkeen, sillä vedin itseni aika loppuun tuossa muutama viikko sitten tekemällä kahden viikon työputken ilman riittäviä vapaapäiviä. Riittämätön lepo ja stressi purkautui sitten sellaisena aivan uskomattomana väsymyksenä ja kuumeena. Oli pakko levätä. Ilmeisesti se riittävän levon tärkeys on edelleen tässäkin iässä vielä käsitteenä itselle vieras.

Muutama päivä lepoa, joista yhden nukuin kokonaan, auttoi ja kuumekin kesti onneksi vain sen yhden päivän. Oli jopa outo fiilis herätä aamulla pitkästä aikaa niin, ettei minua väsyttänyt tai päätä särkenyt. Istuin jopa sohvalla hetken ja odotin, että kyllä se päänsärky sieltä kohta tulee. Ei tullut. Sen sijaan tilalla oli energinen, iloinen ja positiivinen olo. 

Parantuneen olon kunniaksi käytiin sunnuntaina pitkästä aikaa brunssilla Paulig Kulma -kahvilassa, jossa jo pelkkä brunssin sisältämä keltainen tuorepuuro ja oikeasti iso kuppi kahvia saivat minut iloiseksi. Todella iso suositus ja miljoona tähteä tälle brunssille, jonka avulla pysyi kylläisenä pitkälle iltaan. Käytiin myös vähän shoppailemassa ja nauttimassa auringosta Hernesaaren rannassa, jossa tuulesta ja käsiin sulaneesta jäätelöstä huolimatta nautin olostani ihan täysillä. 

Leivoin myös pitkästä aikaa ja sekin sai minut iloiseksi, kun uunista leijaili pitkän tauon jälkeen asuntoon leivonnaisen tuoksua. Maidotonta mustikkapannaria, Oatlyn vaniljajäätelöä ja kuppi kahvia omalla parvekkeella ilman päänsärkyä ja väsymystä on kyllä rehellisesti yksi tämän kesän parhaimmista kokemuksista. 

Maidoton Mustikkapannukakku

1 l kaurajuomaa

4 kpl kananmunia

1 dl sokeria

 

6 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

1/2 dl maidotonta margariinia

 

400 g suomalaisia pakastemustikoita

3 rkl sokeria

 

Lisäksi maidotonta vaniljajäätelöä (esim. Oatly)

 

Vatkaa kananmunat ja sokeri kaurajuoman joukkoon. Lisää joukkoon jauhot, suola ja margariini. Sekoita pannukakkutaikina tasaiseksi ja anna sen levätä noin 30 minuuttia.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun tai -pellille. Kaada jäiset mustikat taikinan pinnalle tasaisesti ja ripottele pinnalle sokeria. 

Paista pannukakkua 225 asteisessa (kiertoilma 200 astetta) uunissa noin 40 min. 

Jäähdytä pannukakkua hetki uunista tulon jälkeen. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa. 

Tämä pannari valmistuu helposti myös mökkillä. 

 

PSX_20180727_192630.jpg

 

Tästä viikosta tulee lyhyt, sillä meillä alkaa viikonloppu jo torstaina ja perjantaina lähdemme Valkeakoskelle kesävisiitille. Ja hei enää kolme viikkoa kesälomaan ja Etelä Korean matkaan. 

<3 Hanna 

hyvinvointi mieli ruoka-ja-juoma diy
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *