Harmony

Koti kylpee kevät auringonvalossa, mieli on rauhallinen ja tyyni. Takaraivossa tieto siitä, että tekemistä olisi vaikka muille jakaa koulun osalta, mutta nyt, pienen hetken haluan vain nauttia ja olla läsnä hetkessä. Muutaman valokuvan otettua ja nautittua auringon lämpimästä valosta, voi uudella energialla alkaa työntekoon.

 

blogi2.JPG

Kiirettä, sitä on riittänyt tänä keväänä ja se on heijastunut hiljaisuutena täälläkin. Tekemistä on ollut ja kirjastossa on tullut vietettyä useita tunteja työskennellen. Vapaa-aikana on halunnut vain nauttia läheisten ja ystävien seurasta sekä rentoutua. Vielä muutaman viikno rutistus ja sitten pitäisi olla kurssit melkolailla koossa. Toki muutama kursis jatkuu vielä vapun jälkeenkin mutta huomattavasti pienempi työmäärä on silloin enään edessä.
Opiskeluun yliopistossa, olen todella päässyt sisälle ja nautin siitä. Mielenkiintoisia kursseja on tarjolla vaikka ja kuinka. Epätietoisuus siitä tuleeko kurssi uudelleen seuraavana vuonna vai ei, on saanut ottamaan useamman kurssin nyt käytäväksi. En halua joutua tilanteeseen, etten ole saanut mielenkiintoista kurssia, koska en ole käynyt sitä kun mahdollisuus oli. Josko sitten ensi vuonna voisi pitää kevyempää tahtia yllä? Itseni tuntien ei varmaankaan. Toisaalta tykkään, että on tekemsitä ja nautin opiskelusta. Toki ahkera opiskelu auttaa myös saavuttamaan valmistumisen ja tulevaisuuden haaveeni nopeammin.

blogi3.JPG

Joten sellaiset kuulumiset tänne, varmasti nyt kun valo lisääntyy entisestään ja kiireet alkavat helpottamaan, on enemmän aikaa panostaa blogiinkin. Palataan pian ja nautitaan sillä välin keväästä sekä heräävästä luonnosta.

 

Bisous M

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään