28

Lukemassa 2.jpg

Ihanaa tiistaita! Tänään on siitä erilainen päivä, että täytän 28-vuotta. Ajattelin, että olisi hauska pohtia mitä on viime vuoden aikana saavuttanut ja mitä haluaa tänä vuonna saavuttaa. Itselleni on syntymäpäivästä muodostunut ikäänkuin uuden vuoden vastike. Syntymäpäivän aikoihin pohtin mennyttä vuotta ja tulevaa, sekä pohdiskelen omia tavoitteitani ja haaveitani.

Viime vuonna asetin itselleni tavoitteeksi valmistua kandiksi, päästä ja aloittaa opettajan pedagogiset opinnot, vierailla useammassa eri maassa, stressata vähemmän ja olla itselleni armollisempi. Tavoitteissani onnistuin hyvin ja uskon, jopa oppineeni olla stressaamatta niin paljoa kuin aiemmin. Voisi siis sanoa, että viime vuosi oli erittäin onnistunut, vaikkei vuosi helpoimmasta päästä ollutkaan oman jaksamisen kannalta.

Tälle ikävuodelle olen asettanut tälläiset tavoiteet/ haaveet:

  • Saada pedagogiset opinnot valmiiksi
  • Alkaa joogaamaan säännöllisesti
  • Keksiä gradulleni aihe
  • Tehdä pidempi vaellus lappiin tai kansallispuistoon
  • Matkustaa uuteen paikkaan, jossa en ole aiemmin käynyt
  • Huolehtia jaksamisestani ja antaa itselleni aikaa palautua ja maadoittua riittävän usein

Tälläisiä aatteita tänään, ihanaa päivää juuri sinulle!

-M

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Lukurauhan päivä

Lukemassa.jpg

Ihanaa lukurauhan päivää! Tänään haastetaan ihmisiä lukemaan ja tavoitteena on innostaa lukemisesta ihan kaikki. Lukea voi yhdessä, yksin tai porukassa, ääneen tai kukin omaa kirjaansa. Voiko ihanampaa ideaa olla? Itsekin olemme tänään mieheni kanssa lukeneet omia kirjojamme omissa lukunurkissamme. Lukutaito on tavallaan etuoikeus, joka meille täällä suomessa pyritään kaikille opettamaan. Maailmalla on paljon ihmisiä, joilla ei lukutaitoa ole tai edes mahdollisuutta sen saamiseen. Meidän tulisi arvostaa taitoamme ja hyödyntää sitä päivittäin lukemalla vaikka vain hetki. On se sitten fyysistä kirjaa kuin sähköistä materiaalia uutisesta blogitekstiin.

Ennen vanhaan kun kaikilla ei ollut mahdollisuutta hankkia lukutaitoa tai opiskella, kokoontuivat aateliset yhteen kuuntelemaan kun yksi luki heille ääneen. Nykyään harvemmin ihmiset enää lukevat toisilleen ääneen, jollei kyseessä ole vanhempi ja lapsi tai vanhus. Miksi sen täytyy olla niin? Ääneen lukeminenhan on ihanaa, kun voi vain kuunnella toisen ääntä ja päästä tarinaan sisälle tai itse eläytyen lukea toiselle. Jos et koe olevasi innokas lukija, kokeile vaikka puolisosi tai ystäväsi kanssa vastavuoroista ääneen lukua ja kokoontukaa vaikka kerran viikossa yhteen lukemaan yhteistä kirjaa äänneen. Lukemisen kipinä saattaa syttyä ja huomaat alkavasi lukemaan itseksesikin useammin kuin, että aina tarttuisit tylsän hetken tullen kännykkään.

Vielä on hyvin päivää jäljellä, mitä jos siis tarttuisit kirjaan ja viettäisit sen parissa loppuillan?

-M

Kulttuuri Kirjat